keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Häät


1.

Pantiin autolla ajaen ystäviemme häihin Tampereelle ja takaisin. Morsiusparin toisilleen sopivuutta ja kauneutta kertomaan eivät sanani riitä eikä heidän tähänastista tarinaansa parilla lauseella voi kuitata.

2.

Yhtenä kunniavieraista pidin puheen, mutta en puoliakaan aikomastani ilmoille saanut. Tärkeimmät kuitenkin. Ja sen, että he säilyvät aina sydämissämme. Uskon jopa itse tämän, minä muuten niin kyyninen mies.

3.

Morsiamen appiukko halasi sata kertaa ja joka kerta haukahti PAU! Tulkin välityksellä tämä iloinen kiinalainen loitsusi minulle matkaa vieraakseen Pekingiin ja sulhasen eno ja setä huurusivat kuorossa, että samalla kierroksella Singaporeen. Viiniä nauttineina he käyttäytyivät yhtä kansainvälisesti kuin savolaisukot; olivat ylenmäärin mukavia vaikka heidän juttunsa olivatkin niin kiinalaisia, ettei niistä selvää saanut.

4.


Tampereella kuljeskeltiin päämäärättä lauantaipäivä. Minä tapani mukaan ja kamerallakin tallentaen huomasin kaikki virheet kauniiksi syyskuun ihmeelliseen helteeseen puetussa kaupunki-ilmeessä: Järjettömät autojonot ja niiden vähintään hengenhädässsä kiirehtivät tööttäilijät, kerjäläiset, ruohikoille sammuneet, "KELAN rattaisiin juuttuneet" (pahvikyltissä niin luki) -soittajanelikon ja Koskikeskuksen ostosriehassa harhailevat tyhjäsilmät. En minä tummilla ajatuksillani ketään ääneen vaivannut kun poimin Kirja-Kärkkäisen ale-korista Antti Tuurin Rauta-anturan ja ihmettelin myyjälle sen kympin hintaa kun se netissäkin vielä viime viikolla oli 28 euroa.

5.

Paluumatkalla vuorokausi ehti vaihtua jo sunnuntaille. Sumu hiipi salakavalasti maisemaan, vauhti hiljeni. Loppukilometreillä joku jänis säntäsi renkaan alle ja sen luiden sekunnin ajan korvissa häilähtävä murske säväytti hereille; noh, sehän oli vain jänis.

10 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Meilläkin on joitakin maahanmuuttajia, jotka ovat tulleet tuohon määrään tutuiksi.

Yksi tuli käymään kun lähti kotiinsa lomalle keskiseen Afrikkaan. Äiti oli kaivannut. Se tuntui hyvältä, minä kipsissä halailemassa afrikkalaispoikaani, hän menossa oikean äitinsä luo. Ja tunteja ollaan istuttu ja syöty ja järjestetty maailmaa uuteen malliin.

Yksi esimerkki: ovat keksineet Ugandan maaseudulla järjestää pienoisklinikan, joka kulkee polkupyörän takakärryssä. Tiet ovat mitä sattuu, ambulansseja tai autoja ei ole.

Afrikkalaispoikamme hurrasi yksinkertaiselle keksinnölle. Fillaria polkee joko hoitaja tai lääkäri. Aateltiin että pitäisi niiden saada tandem-pyörä, koska yleensä lääkärillä on vähän pitempi koulutus kuin hoitajalla.

Onhan tuo, että ihmiset maailmanääristä saattavat löytää toisensa. Niinhän tässä meidänkin perheessä kävi. Toivottavasti tälle parille ei tule muhkuraista tietä, vaan osaavat ottaa toisensa huomioon.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Voimme olla ylpeitä, että olemme saaneet ystäviksemme maahanmuuttajia. Pääsee edes vähän kurkkaamaan toisenlaisiin kulttuureihin, mutta myös ymmärtämään, kuinka pohjimmiltaan samankaltaisesti erilaisista tavoista huolimatta ihminen toimii. Niin kuin nyt tuokin, että kun "äiti on kaivannut". Niin kaikkialla äidit ja isät lapsiaan kaipaavat ja huolehtivat. Myös toisin päin.

Tämä meidän tuttavahääparimme muuttaa yhteiseen kotiin New Jerseyhyn jossa mies jo on jonkin aikaa asunut.

En ala kertomaan heidän taustoistaan nyt vaikka aika paljon niistä tiedänkin. Kuten ymmärrät omista vastaavista kokemuksistasi ja niistä, joita olet saanut, kun olet asunut muuallakin kuin jokseenkin ahdasmielisesä Suomessa, että pystyisi kuitenkin vain hipaisemaan niitä kokemuksia joita heillä itse kullakin on.

Ns. monikulttuurisuus on tullut kuitenkin jäädäkseen ja se laajenee ja laajenee edelleen eikä sille kukaan enää mitään voi vaikka haluaisikin. Eikä pidä voidakaan.

Me kaikki 7 miljardia ihmistä olemme Maan kansalaisia eikä Maahanmuuttoa siten ole olemassakaan. On vain Maassamuuttoa niin kuin itse olen suorittanut joitakin Suomessamuuttoja paikkakunnalta toiselle.

Anonyymi kirjoitti...

ripsa, valto


klassisen määritelmän mukaan rasismi luokittelee ihmiset fyysisten ominaisuuksien perusteella ryhmiin ja katsoo toisten ryhmien olevan toisia huonompia, ja että huonot ominaisuudet periytyvät.

ominaisuuksia arvotetaan ja yleensä niin, että oma rotu on paras ja muut huonompia. vaihe alkaa usein joukkotiedotusvälineiden huumorinpitoisina juttuina ja kuvina.

rasismiin johtava kehityskulku voi alkaa viattomasti perhepiiristä: kaikki ovat ihastuneita, kun vauvalla on isän nenä tai anopin suupielet. ongelmat syntyvät, kun erilaisuudesta ja samanlaisuudesta kertovat käsitteet, mielikuvat ja niiden tunnelataukset siirretään perhettä laajempiin yhteyksiin, esimerkiksi kansaan.

t. meri

Valto Ensio kirjoitti...

Meri

Kai me ei rasistisista tunteistamme eroon päästä vaikka kuinka sivistyttäisiin. Ei kai se olisi luonnollistakaan, mutta hallitahan niitä voidaan kuka mitenkin ja kykyjensä mukaan.

Tuli tämä aihe mieleeni kun olin vanhempainillassa äsken ja kun siellä oli erään lapsen äiti, jota kiertelemättä sanoen olen inhonnut siitä saakka, kun hän 7 vuotta sitten vanhimman poikani eskarin myötä tuli väistämättä tutuksi.

Koetan kuitenkin hillitä koko ajan itseni, etten möläytä jotta pitäisi sen neurootikon turpansa kerrankin kiinni eikä ylihuolehtisi sitä kakaraansa niin, että se häiritsee jo opetustyötäkin (pommittaa turhilla kysymyksillä ja huolehtimisillaan koulua ja opettajaa muinakin aikoina).

Voisi se ehkä olla tällekin äidille toisaalta tervehdyttävää, että joku lohkaisisi hänen tästä puolestaan, mutta kun ei ole varma, millaiseen sotaan siitä sitten joutuisi niin parempi olla ja purra rystysiäään; toivoa kovasti, ettei se nyt perustettavaan kodin ja koulun yhteistyöelimeen (tai oikeastaan lähinnä vanhempainyhdistystä kai ne kaavailee) itseään tunge.

Eli kyllä se rasisti asuu minunkin nahkani alla kun sikseen sattuu, olen näitä tunteita tuntenut ennenkin ja pyrkinyt sitten välttelemään sellaisten henkilöiden seurassa oloa ihan vain siksi, etten tulisi sanoneeksi ikävästi. Aina ei ole onnistunut.

a-kh kirjoitti...

Tuolla Tampereen kulmilla vähän taivastelivat takavuosina yhdelle jo edemenneelle rakennusmestarille siitä, että tämä saa vävykseen nigerialaisen neekerin. Penti itse oli sitä mieltä, että värillä ei ole väliä, kunhan on kunnon ihminen. Varsinainen jännityksen aihe olikin vauvan odottaminen: kumman suu, kumman nenä tai muu kasvojen piirre.

Radiossa haastateltiin muutta naista, joka Helsingin olympialaisten aikaan oli nähnyt ensimmäisen kerran neekerin, kuten hän sanoi, ja pelästynyt pahanpäiväisesti.

The Rythm Boys koulutti suomalaiset ainakin jossain määrin näkemään mustan miehen ihmisenä ihmisten joukossa.

Enää ei lakritsaa eikä neekerinsuukkoja saa yhdistää neekereihin, eikä Hota-pulveria intiaaneihin.

Kari Suomalainen valitti eräässä piirroksessaan, ettei neekereitä saa enää sanoa neekereisi. Viimeisessä Hesaria varten tehdyssä piirroksessaan hän leimasi somalilaiset sosiaalipummeiksi. Siihen aikaan ei vielä ollut "maahanmuutto-ongelmaa" nykyisessä mielessä.

Ensimmäiset kiintiöpakolaiset tulivat muistaakseni Vietnamista. He olivat työteliäitä ja assimiloituivat joustavasti suomalaiseen yhteiskuntaan.

En osaa pitää Karia varsinaisena rasisitina. Hän oli vain epäluuloinen uutta ja outoa kohtaan, kuten monet muutkin, joiden kannan hän Hesarin hylkäämässä piirroksessa kärjekkäästi ilmaisi.

Valto Ensio kirjoitti...

Kalevi

Kirjoituksessani olevan morsiamen vanhempi sisko meni naimisiin afrikkalaisen mustan miehen kanssa ja kun he saivat pojan, on hän aivan isänsä värinen. Aasialaista hänessä on sen verran, että kasvonpiirteissä häivähtää kambodzalaisen ukin muotoja.

Mistä muuten tulee aasialaisten väittäminen keltaisiksi? Yksikään häissä ollut kiinalainen ei ollut ihonväriltään sinne päinkään, päin vastoin aivan länsimaisen värisiä; punakoita ja hanakoita kuin savolaisukot kuten kirjoitan.

Toki ihonväri aiemminkin tapaamissani aasialaisissa hieman viittaa keltaisuuteen, mutta kyllä he auringossa ruskistuvat aivan tummiksi hekin; nepalilaisiin aurinko vaikuttaa erikoisen sähäkästi.

Sarjakuvissa (Lucky Lukessa esim.) piirtäjät panevat keltaista väriä liian runsaasti kiinalaishahmon naamaan.

Jokainen aikalainen muistaa Karin karikatyyrin joka hyllytettiin, mutta lukeutuu sittemmin tunnetuimpiin piirroksiinsa Kekkosesta tekemiensä rinnalla.

Aika perussuomalaisesti hän haastattelussa itse siitä ja aiheesta kyllä taisi sanoa, mutta kesympää toki kuin mitä hommelifoorumilla ja julkisuuteen muille kanaville irtipäästetyillä möläytyksillä esiintyy nykyään.

Peloistahan kai on kysymys, ja ajattelemattomuudesta miltei poikkeuksetta.

Niin kauan, kun ei väkivallan töihin ryhdytä, suunpieksäntä sinällään ei maailmoja mullista.

Hesarin kommenttipalstalla on muutamana päivänä käyneet keskustelua jonkun humalaisen ratikassa pitämästä, maahanmuuttajaan kohdistuneesta räksytyksestä, että olisiko siihen pitänyt sivullisten puuttua vai ei.

Mutta menepä humalaista toppuuttelemaan! Tai sekakäyttäjää. Turpiin tulee niin että roikaa. Sama se taitaa olla hommalaistenkin kanssa. En ole yrittänyt enkä yritä.

Valto Ensio kirjoitti...

Olivatko ensimmäisiä Suomessa kiintiö- vai mihin genreen luokiteltavia Chilestä 1973 saapuneet pakolaiset?

Noista Vietnamin pakolaisista tuli mieleeni se aika, kun heitä oli jo tullut ja tuli lisää. Tampereella oli joku kapakka, jossa suomalaiset sutenöörit välittivät joitakin onnettomampia vietnamilaisnaisia ja taisi halvimmillaan tarjottu kertasytkäisy olla 10 markkaa. En onneksi käyttänyt tilaisuutta hyväkseni sillä sellaista muistoa en haluaisi nyt, kun maailmaa ehkä pikkuisen paremmin hahmotan, mielessäni kantaa.

Anonyymi kirjoitti...

valto

kun me suomalaiset tunnistamme kimi räikkösen, alvar aallon tai matti meikäläisen samaa kansaa edustavaksi veljeksemme, kuvittelemme kuuluvamme suomen kansaan tai oikeastaan historialliseen tarinaan kansasta.

haluamme tuntea yhteenkuuluvuutta tämän historiallisen tarinayhteisön kanssa. mutta koska se ei kuitenkaan pysy kasassa pelkällä kuvittelulla, kannamme mukanamme suomen passejamme, maksamme veromme, valmistaudumme puolustamaan aseellisesti yhteisöämme ja hyväksymme kansallisen edun tavoittelun. näin vahvistamme kuulumisemme yhteisöön.

jos olisi olemassa sellainen utopistinen käsite kuin myönteinen nationalismi, maailmassa olisi jo aikaa sitten siirrytty ikuiseen rauhaan. myönteinen nationalismi sulkisi nimittäin määritelmällisesti pois muukalaisvihan ja sodat muukalaisia vastaan. myönteisen nationalismin tilassa kansakuntaiset yhteisöt eli kansallisvaltiot eivät tarvitsisi armeijoita ja kaikille maapallon ihmisille riittäisi ruokaa ja juomaa. vallitsisi eräänlainen kansakuntien kommunismi, jossa kaikki saisivat tarpeensa mukaan.

näinhän asiat eivät asiat ole. isänmaallisuus tarvitsee keinoja yhteisön ylläpitämiseksi ja muukalaisten erottelemiseksi omista. on oltava esimerkiksi armeija muukalaisia vastaan, tai pian ei ole yhteisöä mihin kuulua.

minusta kielteisen ja myönteisen nationalismin väliin ei ole mahdollista vetää viivaa. siksi minusta onkin olemassa vain yhdenlaista nationalismia, kielteistä, sillä myönteinen nationalismi taitaa olla vain kehotus liittyä reserviläisjärjestöön, myönteisen maanpuolustuksen hengessä.

t. meri

Valto Ensio kirjoitti...

Sinäpä se sanot jälleen, Meri.

Katsoin telkkarista Valkoisen vallan soturit -dokumentin ja panee sekin miettimään ihmismielen kummallisuuksia.

Kai ne, ihmisen aivot siis, eivät pysy myllerryksissä mukana vaikka ensimmäisestä, tajuttavasta muutoksesta (muuttamisesta) on jo helekutisti aikaa kulunut.

Ehkä se eka muutto, eli siis liikkeelle lähteminen syötävän ja elintilan etsintään tutusta ja turvallisesta ympäristöstä -alkukodista- oli lopullisesti traumatisoiva. Nyt se toimii käänteisenä kauhukuvien luojana geneetisessä muistissamme.

Valto Ensio kirjoitti...

Areenalta löytyy äsken mainitsemani dokkari: http://areena.yle.fi/tv/1999493