torstai 12. syyskuuta 2013

Kaiveluja 2

1.

Ymmärtämisen ymmärtäminen on aivotutkijoiden työmaata.

Koska omat työmaani ovat aina olleet maanläheisiä, en yritäkään ymmärtää RKP:n varasulakkeen, Jörn Donnerin iätivievää vihaa maataloutta kohtaan. Mietin kuitenkin, mitä mies on syönyt, että niinkin vanhaksi on elänyt.

2.

Edellisenä viikonloppuna työllistin kipeät kourani isän- ja äidinmaani mustassa mullassa. Muotoilin pari uutta mantsikkapenkkiä, kiilasin muovit, jaoin ja istutin taimet. Riivin vanhoista puskista rönsyt sun muut juolat, koivuisen pölkyn nenässä kompostiin vesurilla ne pikkelsin. Paidatta ja varpain paljain syyskuun harvinaisissa helteissä vaatimattomat maanviljelysaskareeni suoritin. Lämmäyttelin Hujjausta, kylveskelin, mietiskelin, luin, kuuntelin radion ohjelmia. Olin autuaallisesti yksin, vain seitsemän närheä ruokailemassa muokatulla pottupellolla kun ulos vilkaisin. Illasta ajelin mutkaisia teitä, seutuja tuttuja, lavatansseihin. Panin jalalla koreasti Kuopion kupeella kesän viimeisissä. Tapasin siellä myös hänet, joka niin tutulta tangon tahdeissa tuntuu. Hyvin mielin, varovaisesti ja hissukseen sumuläimäreitä pimeydessä puhkoen, Unimäkeen takaisin maaseudulla mutkittelevia pikipolkuja ajelin.

3.

Sunnuntaina jo varhain peltolämpäreeni äärellä kuuntelin, kun linnustajat paukuttelivat metsien kätköissä haulikoitaan. Jonkun piskikin siellä äyski; pamahti, haukku vaikeni. Kohta koppelo syöksyi Tikkasenpuron suunnasta, tien aukosta kaartaen minun, tojotanrottelon, aitan ja pirtin välistä Villelän suuntaan niin, että siipien ilmavirta kasvoilleni loihahti. Selvisi tämä kaunis, ruskeankirjava kanalinturouva alkaneesta toispuoleisesta sodasta. Moni sen lämpimän kesän kasvattamasta pesueesta ei. Vähän kuin Syyriassa ihmisten kesken.

Havaitsin jälleen: Saalistusvietin tulinen veri ei enää omassa rinnassa läiky.

4.

Kotona iltamyöhällä sunnuntaisadukseni kuuntelin Areenalta Kjell Westön ja Jari Tervon haastattelut. Näillä kirjailijoilla on minuun se yhteys, etten kummankaan kirjoja ole loppuun saakka halunnut lukea. Westön kieli on kyllä täsmällistä ja vaikuttavaa, faktat ovat, tai ainakin tuntuvat olevan tosia ja kohdallaan, mutta kukkuloita, joiden rinteitä mielellään koluaa lukiessaan, en kirjojensa kansien välistä löydä. Helsinki ja sen ihmiset, joista hän asiantuntevasti kertoo, jää kuitenkin vieraaksi; tunteet mykkinä siirsin Leijat Helsingin yllä sivuun. Emme siis kohtaa hänen teksteissään; ainakaan vielä. Mutta tuskin se Westön vika on. Tai kenenkään. Radiossa hän oli rehellisen luotettava kuunneltava.

Tervon teokset ovat kuin iltapäivälehdet; hetken lapsia; äkkimakeaa lipaistavaa. Layla tyyten pieleen mennyt yritys laajentaa kulttuurinsarka-urakoijan reviiriä alueelle, josta pelkkä wikibedia ei toden kuvaa aiheita tutkivalle anna. Haastattelunsa radiossa hän hoiti rooliinsa liimautuneena. Tiesi, millä tavalla kysymyksiin on vastattava Kirjailijana. Oloni kuuntelijana oli epäuskoinen.

5.

Tänään tiistaina vasta selasin kaikki rästiin jääneet sanomalehdet. Syyrian armeijan verityöt miljoonia omia kansalaisiaan kohtaan ja Ulvilan Auer-dekkari niissä päälimäisinä olivat. Kovenevat arvot pohjoismaisissa yhteiskunnissa käyvät myös selville ken lehtensä lukea osaa. Norjalaiset, nopeasti rikastuneen öljyvaltion kansalaiset osoittavat äänestyskäyttäytymisellään, kuinka kyltymättömän tyytymätön huolettomissa oloissaankin ihmislaji on. Puhumattakaan suomalaisista. Sen julkitoivat hyvin syötetyt kokoomusnuoret joiden pöyristyttävä pamfletti siitä, mitkä asiat maassamme pitäisi toisin olla, kimmottiin julkisuuteen nätinnäppärän, joskin kylmäkatseisen keulakuvansa palmikoidulla päällä kuvitettuna.

Kokoomuspuolueen konkarit ovat tähän saakka tarjoilleet hyvinvointivaltion säilyttämistä omana keksintönään vaikka vasemmiston ponnistelut sen aikanaan köyhimmän kansanosan edestä jonkinlaiselle mallille sai. Tässä yhtyvät kierolla tavalla hetkeksi politiikan laitojen keinoja kaihtamattomat polut. Nyt nuori sukupolvi paljasti malttamattomuudellaan päämäärät, joihin oikeisto luontonsa mukaisesti olisi halunnut hivuttautua hissukseen, ryöstämänsä työmiehen rukkaset kätösissään kataisesti kalastellen.

Kuukausiliitteestä luin Kari Hotakaisen haastattelun ja lehdestä tuoreimpansa arvostelun. Jotenkin tuli tunne, etten Luonnon laista tule kehuja lausumaan. Juoksuhaudantie on ollut tähänastisista paras, myös elokuvana.

6.

Nyt keskiviikon vastaisena yönä ajattelen avoimuutta. Se taito puuttuu kokonaan jokaiselta. Tai oikeastaan siihen mahdollisuudet ovat evätyt. Samoin on käynyt vapauden. Olemme pirullisimmista pirullisimman diktatuurin ikeen alla. Niin pirullisen, ettemme sitä edes huomaa vaikka se lompakon välityksellä jokaista hallitsee.

Norjan Karl Ove Knausgård on tehnyt kirjoissaan henkilökohtaisella avoimuusteemalla itsensä kuuluisaksi. Katsoin hänen haastatteluaan vähän matkaa Areenalta. Kirjojaan en ole vielä avannut.

Tulee mieleen Kalle Päätalo. Mitä muuta hän oli kuin yksinkertaisilla henkilökohtaisuuksilla miljoonia vuollut, yksinkertainen selkosen ihminen? Ajankuvaaja, sitä hän tietenkin oli. Mutta siihen hän ei olisi kyennyt, ellei olisi veistänyt myös itsensä auki. Laittoi likoon elämänsä ja siitä hyötyi moni; luultavasti.

7.

Keskiviikon iloksi minulle soitettiin jälleen. Nyt asialle vaivautunut sanoi nimekseen Santtuvaan (tai ehkä Anttu). Puhui pahanenteisen rauhallisesti kirjakielellä hän. Oli lukenut kirjoituksiani ja kommentteja niihin. Edellisen kirjoitukseni uudestaankin josta mainitessaan äänensävy alkoi tummua. Oli hän kaivellut myös vanhempia tolskauksiani josta oli löytänyt mieltä tervaavaa aineistoa. Santtuvaanin aksentti huurtui kuin pohjoisesta puhaltava syystuuli kun hän sanoi, että se neekerillä oleva suomenlippu kikkarapäässään eräässä blogini kuvassa on jo yksistään sellainen rienaus, että sietäisin saada reikäpäisen kuulan kallooni. Tämän sanottuaan Santtuvaan pani tuntemattoman numeronsa hiljaiseksi.

Tällaisten vakaamielisten puhelut ovat kamalia. Eivät ilmiselvästi epävakaiden.

Mietin sitten, että pitänee poistaa ainakin omaistensa valokuvat blogikirjoituksistaan. Eikä kirjoittaakaan heistä yhtään mitään. Vähäisellekin avoimuudenyrityksilleen on täten hintalappu tuntemattomien taholta lätkäisty vaikka oman kaulansa katkaisijoita ei kavahtaisikaan.

8.

Vuorokausi kääntyi juuri torstain puolelle. Huomenna Tampereelle suuntautuvan viikonloppumatkan jälkeen loppukuukausi nakerretaan sitten kynsiä evääksi. Ei kai se hengenpakko olisi mennä, mutta kun tuli luvattua jo kauan sitten. Harvoin sitä saa kunniavieraan osan häihin, jossa toisilleen aviovaloja vannovat USA:n kansalainen, kiinanmaalainen alkujaan ja Suomalainen,  kambodzalaista alkuperää oleva. Tämän jälkeen heitä tuskin ihan heti näkee, sillä morsion muuttomatka suuntautuu myös amerikoihin. Puheenkin lupasin pitää ja sitä alan tässä seuraavaksi miettimään.

Satelee, lehtiä varisuttelee puista.On vuodenajoista se, joka jakaa mielen kahtia, joskus koko miehen.

9 kommenttia:

Keiju kirjoitti...

Vaikka lienenkin eri mieltä kanssasi siitä, kuka siellä Syyriassa oikein mellastaa, niin ennen kaikkea täytyy ilmaista, kuinka mielenkiintoinen kokemus on nyt lukea sinun elämässäsi tapahtuvista, aika samankaltaisista asioista kuin mistä kirjoitit 23 vuoden takaisissa muisteluksissasi. Kiitos.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju

En ole eri mieltä kenenkään kanssa Syyrian sodasta.

Olen omaa mieltä.

Oltaneen kuitenkin yhtä mieltä siitä, että ihmiset siellä mellastavat. Taustalla amerikkalais-venäläinen aseistus ranskalaiskiinalaisin maustein.

Niin. Kyllä samankaltaiset teemat toistuvat elipä ihminen tämän mitättömän elonpätkänsä miten päin tahansa. Tai stten täytyy muuttaa kokonaan toiselle puolelle maapalloa. Mutta tekisikö sielläkin elämäisensä raamit itsensä ja menneisyytensä kaltaiseksi?

Kanadaan muuttaneet suomalaiset ainakin yrittivät olla suomalaisia vieraassakin kulttuurissa, mutta aika teki heistä ja jälkeläisistä lopulta amerikkalaisia.

Kiitoksista kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

andy warholin mukaan meillä jokaisella on viisitoistaminuuttisemme. arvaa hiertääkö santtuvaania, kun hän huomaa roikkuneensa sen viidentoista minuutin ajan puhelimessa?

kjell westötä ja minua yhdistää helsinki-rakkaus. helsingille olen velkaa kaiken tajuiseksi tulemisenikin. se oli sitä aikaa kun "suksikaa porvarit kuuseen" ilmestyi hakaniemen sillan aliseen betoniin. hyvin tehty työ, josta olen ollut monesti myöhemmin ylpeä.

toisaalta minä itse olinkin silloin vain vähäntietävä paljonpuhuja, joka olisi lamaantunut, jos olisi nähnyt millainen muka-ajattelija hänestä on sittemmin tullut.

onneksi olen deletoinut kaikki vanhat kirjoitukseni. minä tiedän, että niistä paljastuisi vastenmielinen ihminen. melkein kävi mielessä ajatus siitä, että olen ansainnut kaiken tapahtuneen paskan. mutta tietenkin vain melkein. en usko kenenkään ansaitsevan kärsimystä typeryydestä, edes itseni.

elämässä on asiat otettava sellaisina kuin ne tulevat vastaan. niistä suodatetaan se mikä niistä irti saadaan, ja mitä ei pystytä käsittelemään, sen annetaan mennä. kun muistaa olla onnellinen kohdalleen osuvasta sen sijaan että olisi onneton ohi menevästä, on saavuttanut jo paljon.

t. meri

Ripsa kirjoitti...

Valto & al,

Tuommoinen Santtuvaan on sukua tuolle nuorelle hehkeälle vaasalaisrouvalle, jonka mielestä jokainen kokoomukseen USKOVA pitää vaatekaapissaan sinimustapaitaa. Siis tämä pikkurouva, joka on päässyt nuorkokoomuslaisten puheenjohtajaksi ja ääniäkin oli tullut peräti 10,5 %.

Kun katsoo vaalituloksia, niin pitää muistaa kuinka moni jättää äänestämättä. Sitä myötä hyvin pienillä ääniosuuksilla nämä nais-iikollit sitten pääsevät laukomaan typeryyksiä.

Kyllä täällä näitä paikallisia löytyy samanhenkisiä taatusti muitakin, valkoisesta kaupungista.

Syyriasta kuuntelin juuri Ajankohtaisen ykkösen. Ei siitä selvää tullut, mutta siitä kyllä tuli, että Gneven sopimukset ovat miltei kaikkien kansojen allekirjoittamia ja kaasukielto ihan kaikkien, jo 1925.

En tiedä mikä herhiläinen sitä Obamaa on pistänyt että se tahtoo pommittaa Syyriaa ja millä tavalla USA on muka oikeutettu niin tekemään. Sotarikollinen, joka ei ikinä joudu Haagiin vastaamaan teoistaan. Toivottavasti se nyt odottaa ja myöntyy siihen että Venäjä yrittää nyt rauhanvälittäjänä vaikka sota epäilemättä jatkuu, ihan tavallisin asein. Ehkä saadaan vielä rauhanneuvottelut.

Hiroshima ja Nagasaki ja Tokion ja Dresdenin tulimyrskyt menivät ilman ensimmäistäkään rankaisua. Eikä Neuvostoliittokaan saanut kutsua Nurnbergiin pommitettuaan suomalaisia siviilejä neljän vuoden ajan.

Nuo vakaamielissanaiset fasistit ovat niitä vaarallisimpia ihmisiä mitä on. Niitä on onneksi hyvin vähän, mutta jo se, että uhkaa ampumalla ihmistä sen sanomisista on rikos. Toivottavasti sait sen tyypin puhelinnumeron.

Muistan sen kuvan siitä pariskunnasta. Toivottavasti saavat hyvän elämän. Pidä hyvä puhe!

Valto Ensio kirjoitti...

Meri

Luulin, että vartti on vain akateemisille vetkuttelulupa :).

Kjellistä olen oikeasti sitä mieltä, ettei hän huvikseen ole kirjailijaksi ryhtynyt. Jos olisin Hesassa elämääni enemmän kuluttanut, lähinnä siis lapsuuttani, niin varmasti hänen kirjansakin kanssa sinuiksi tulisin. Minuahan Helsinki muistuttaa aina siitä, kuinka isää oli ikävä kun se siellä töissä ramppasi.

Joku pv otan Leijat uudestaan käsiini ja luen sen alusta loppuun toisin aatoksin.

Minä en ole koskaan spreijannut iskulauseita julkisiin paikkoihin. Kerran lisäsin M:n ULKOILUVÄLINEVARASTO-kylttiin. Ukonkuvia olen kyllä piirtänyt ja sarjakuvia piiloon jääviin tai maalattaviin rakennsulevymateriaalehin. Siinä näkyvimmät protestini.

Kirjoittanut kyllä olen jälkeenkäsin arvioituna lapsellisia juttujani minne ovat kelvanneet.

"elämässä on asiat otettava sellaisina kuin ne tulevat vastaan."

Toisinaan se onnistuukin. Joitakin asioita kohtaan tuntee niin kovaa vastenmielisyyttä, että väistää jos kykenee tai kerkeää. Mutta kun kääntyy, kohtaa kuitenkin jotain muuta, joka saattaa olla yhtä vastenmielistä. Eli pakoilu ei aina kannata.

Joskus sitä osaa olla onnellinen juuri pikkuisista tapahtumista; kuten tapahtumista, joista tuossa kirjoituksessani pari kertaa mainitsen. Ne antavat sitten voimia joksikin päiväksi.

Siitäkin iloitsen, että ikävien asioiden muistelu alkaa vähitellen helpottaa vaikka luulen, ettei kaikesta ennen dementiaa ja hautaa pääse koskaan irti.

Elämän kalleus ottaa aina päähän!

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Ihmispäiden pimeyttä minä alati ihmettelen tässä valtavan tiedonmäärien maailmassa. Vielä kun se hyppää esiin vallankammareihin pyrkivistä ihmisistä. Nuorista, joilla kaikki tieto ja tiedon käsittelymekanismit luulisi olevan hallussa.

Syyrian tilanne on sekava. Asekauppiaat nettoavat, tavalliset ihmiset kärsivät. Suuret valtiot jatkavat samalla kaavalla taustalla kuten Vietnamin sodan aikoihin.

Yhdityneet Kansakunnat-järjestö.., mitä sen roolista lisää sanoisi jota eivät viisaammat jo olisi sanoneet? Kuihtuuko se ja sen vaikutusmahdollisuudet entisestään? Sekö on joidenkin tarkoituskin?

Voittajia Syyrian sodassa ei tule oikeasti olemaan, se ainoastaan on varmaa.

Huomenna ollaan siis hääjuhlissa. Molemmat, sekä sulhanen että morsian ovat joutuneet lähtemään kotimaistaan karkuun poliittisia vainoja. Muuten heitä ei olisi olemassa elossa enää tai viruisivat vankilassa. He ovat maailmaa nähneitä nuoria ihmisiä, mutta maailmaa nähdäkseen heidän ja heidän perheidensä on täytynyt kokea jotain kauheaa. Silti he uskovat johonkin, että jaksavat yrittää...

...hämmentää tämä ajatus minua, joka olen omat murheeni elänyt ja jotka heidän murheisiinsa nähden tuntuvat nyt erittäinkin hallittavilta...

...ehkä puheessani käsittelenkin tätä teemaa...

Riku Riemu kirjoitti...

Donnerista taitaa Rkp:läisen lisäksi olla paljon muutakin: demari, kansandemokraatti tai mille nyt kulloinkin konjuktuurit olleet suotuisat. Sanoisinko, että "tunteita herättävää" on kahdeksankymppisen nuoren kapinallisen meno uudelleen eduskuntaan. Uskon kyllä, että parlamentti hyvin käy vireiden vanhusten iltapäiväkerhosta. Donnerin oikea poliittinen kanta on aina ollut opportunisti ja miljonääri: kaikki mikä on kotiinpäin, on hyvä.

Tuo hänen maatalousvihamielisyytensä minua jäi askarruttamaan. Kepun vihaaminen ei kuitenkaan ole sama asia. Kepu on puolueena sotien jälkeisen politiikan menestyksellisin kahmija, rahaepäselvyyksiä on ollut aina vallassa ollessa. Kekkosen aikana eivät tietysti tulleet nykyistäkään vähää esiin - silloin meno olikin hurjaa, Sisilian Cosa Nostra tulee vertailukohtana mieleen.

Riku Riemu kirjoitti...

Jatkan vielä Donnerista. Kekkoslaisten kanssa hän oli kyllä hyvää pataa. Lehtietojen mukaan kirjassaan Mammutti, kertoo että Kekkonen sanoi lukeneensa hänen kirjansa. Jäin pohtimaan kumpi valehteli, Kekkonen vai Donner.

Kirjassaan Mammutti Donner edelleen kehuu valtionpään teräävää järjenjuoksua joskus tämän loppuvuosina. Lause sisältää itsekehun, että Donner olisi ollut jollain tavoin Kekkosen piireissä tai lähellä häntä. Ei ole ollut, Donner vetää arviointinsa hatusta.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku

Donnerista mielipiteiden esittäminen on ylen turhauttavaa. Sitä on tehnyt, ja tekee alati tuhatmäärin ihmisiä. Ja kun hän kuolee, alkavat tutkijat oman urakkansa kirjoittamalla heti multien ropistelusta seuraavalla viikolla sata mammutin kokoista muistelamteosta. Sitä sitten jatkuukin kymmeniä vuosia kuin kaveristaan Kekkos vainaasta ikään.

Itse en ole Mammuttia lukenut, selasin sitä parina pvnä sieltä täältä, mutta palautin kiireesti kirjaston tiskille kun ei iskenyt lukemisen kipinä.

Jos Mammutin kirjoittaja Mammutti D maataloutta vihaa, kuten toimittajille on ehkä lausunut, niin kyllä sitä passaa pohtia kun häneen ei ole vaikuttanut asiassa myönteisempään suuntaan se Iso D:n laulu, jossa uhotaan että "tänään hehtaarin pellon raivaan ja lyön sen huomenna pakettiin".

Perusteliko hän joskus tätä vihaansa sillä, että koska maatalous täällä pohjanperillä on niin työlästä ilmastonkin suhteen, että se pitäisi siirtää kaikkinensa enempi Euroopan sydämeen?

Täällä voitaisiin siis keskittyä vaikka pelloilta kerättävien kivien sepeliksi murskaamiseen ja pajunköyden tuotantoon (kuten suuntaus alkaa olla) kun IT-alakin alkoi odotetusti luisunsa kohti virtuaalin mustia aukkoja ja kaivosvedet pilaavat maaperän ja vesistöt.

1960-luvulla Donner kiersi tekemässä dokumentteja pakettipeltojen laitamilta, että voi se inho juontua sieltäkin kun sattui lehmänläjään astumaan.

Mammutti D on ilmiselvästi älynsä osoittanut vaikka kaikista tekemistä elokuvista se ei aina niin näkyisikään. Ei moista meriittilistaa ihan ontolla päällä kerätä. Nyt vain olisi voinut jo jäädä valmistelemaan Mammutti 2:sta lopuksi elämäänsä.

Mitäs se Los Angelesissa suurlähettiläänä ollessaan aikaan saikaan? Muistaako kukaan?