sunnuntai 3. elokuuta 2014

5. Tiiksan "idylli"

Ke 11.6.2014 klo 16.00

Pysähdyin taukoa pitämään aukean suon seudulle sillä tässä käy hieman tuuli ja ainakin pienemmät mäkärät pysyvät poissa. Aurinko rävöttää silti hellittämättä ja sokko-, suppu- ja hevospaarmat kalttavat kilpaa paljaita kinttuja niin että veri turskaa monesta norkosesta yhtäaikaa kun en niiden ruokailuun heti havahdu paksunahkainen ja tunteeton kun olen. Niskan ja kaulan nahka on myös aivan pahkuroilla ja rikki puhumattakaan harvahiuksisesta päälaesta.
Teräskaiteisen sillan alitse soljuu hitaanruskea purovesi ja sen yläjuoksulla, parinkymmenen metrin päässä  on majavapato ja padon taakse laajenneessa altaassa pulikoi ainakin seitsenhenkinen telkkäpoikue. Pieni haukka syöksyi juuri nuolena suolle ja nousi sieltä sammakko tai myyrä kynsissään ja hävisi vasemmalle suonlaidan kuivahtaneeseen kelometsikköön. Kuovi kuikuttaa aukealla suolla eivätkä käet lakkaa edes päivänvalolla kukkumasta. Luonto ei hätkähdä rekkojen virrasta eikä siitä, että yksi typerä matkamies maan tässä vanhakantaisella tavalla muistiinmerkkaa mitättömiä kokemuksiaan.
Puolilta päivin olin vielä Tiiksassa. Kävin ensimmäiseksi nuorenparin hallitsemassa kaupassa kylätiensuulla. Ostin 3 banaania, tuoreen leivän, pullollisen molokoa (maitoa) ja 3 isoa omena. Maksoivat 135 ruplaa eli kolmisen euroa. Kysyttyäni väärinäännettynä "vodaa" se mies johdatti minut kapean kujanteen päähän kyläkaivolle jonka syvyyksistä veivasi keluveivipölkyn ympärille kiertyvän riimun avulla sinkkisankollisen raikasta vettä juotavakseni ja kanisteriini. Sillä aikaa vaaleakarvainen kylänkoira oli napannut näkkileipäpaketin pyöräni avonaisesta takasivulaukusta ja juoksi juuri karkuun kun tultiin takaisin kaupan pihaan.
Tiiksan petäjikköön rakennetussa kylässä kävin kuljeskelemassa. Puita ei oltu harvennettu koskaan sen enempää kuin mitä rakennusten pohjat ja niiden aidatut kasvimaapihat ovat tarvinneet. Kylän tiet ja polutkin kiersivät petäjävanhukset eikä niin, että ne olisi jonkun kaavoittajainsinöörin viivoittimen piirron käskystä saaneet väistyä ihmisen ja sen kulkureittien tieltä. Mietin siinä, että onkohan yksikään kylän vanhimmista taloista ollut olemassa jo silloin, kun isä on mahdollisilla iltavapaillaan läheisilta tappotantereilta pistäytynyt.
Tiiksa oli siis mukava pieni kylä jossa vielä savu piipuista tuprusi, joku pesi pyykkiä laiturinnokassa ja lapset kirmasivat leikeissään. Muutamia poikkeuksia ja uudisrakennuksia lukuunottamatta asbestikatteet särkivät mielessä hetken verran väikkyneen alkuperäiskylän "idyllin". Koulurakennuksen ja sen pihan kurja kunto pani arvelemaan viihtyvyyttä myös lasten näkökulmasta. Idylli sai lopullisen kolauksen kun erään päällekaatuvan tönön äärellä joku paidaton rellukkamaha imuroi uutta Chervolettiaan jonka stereoista kuohusi venäläinen rokki.
Ennen matkan jatkamista sytytin pienen nuotion Tiiksjärven rantaan, keitin kahvit, ruokailin ja uin. Huuhtaisin myös t-paidan, sukat ja kalsarit jotka sijoitin matkatavararenksujen väleihin niin, että ne ovat jo nyt aivan kuivia. Aloitin myös avojaloin polkemisen tänään ja se tuntuu kuin kahleista olisi vapautunut.
Rukajärventie Tiiksan kohdalla olleiden tiilipaikkausten jälkeen on ollut kohtalaisen mukava ajaa vaikka piennarta pyöräilijää varten ei liiemmälti olekaan ja rekkoja lappaa ohitse vyötäsoleta. Laskin neljän-viiden tunnin taivalluksen aikana puutavaralastissa olleita rymistelleen ohitseni ainakin 80 kpl. Suomalaisia Sisu-merkkisiä on kamazien ja oudompien joukossa runsaasti. Kaikilla ei ole varmistusliinoja täyteen lastattujen sullikuormien ylitse kiristeltyinä ja toisinaan juolahtaa mieleen, että se on nirri vek jos sieltä kolmimetrinen takaraivoon kajahtaa. Muutamia pudonneita pöllejä olen siellä täällä raveissa nähnyt sekä paljon muuta kuormista karannutta tavaraa. Yksi mitätön mutteri tai renkaan henkilöauton rengastasapainolyijykin jos vauhdissa irtoaa ja pohkeeseen luodin lailla turskahtaa niin pyöräilyt on silloin pyöräilty.
Majava! Kerkesinpäs kameran kaivaa. Kuva kylläkin epäonnistui koska en malttanut, tai kerennyt vakauttaa kättä kun otus mulahti yht´äkkiä tuohon muutaman metrin päähän tien alitse menevän siltarummun eteen. Eikä se poseeraamaan jäänyt!

5 kommenttia:

huuber kirjoitti...

Mukavaa tarinaa. Jaksaisitko muuten joskus väsätä albumin pilvipalveluun? Kuvia lienee paljonkin

Valto-Ensio kirjoitti...

Markku, kuvia on tuhansia. Laadun perään saattaa joku irvistellä kun en ole linsseissä olleiden kärpästenkakkojen innokas poisphotoshoppaaja ja kuvat on roiskaistu tilanteen mukaan halvoin teknisin välinein. Eikä persoonani ole muutenkaan kiinnostunut minkäänlaisista hienosäädöistä; nykymoolokin pötsi, satakerta ja rapamaha, eli mieletön kaiken talteenottojärjestelmä, jossa mikään ei edes sula, on jo yliäyräiden tulvillaan kuvia hyönteisten silmänvalkuaisissa tapahtuneista verisuonten ratkeamisdraamoistakin; miksi siis vaivautumaan.

Kiitos siis kysymästä, pilvipalvelut jätän edelleenkin omaan arvoonsa, blogini ilmaisnäytteet saavat riittää vaikka nekin ovat itselleni tulleet maksamaan aivan liikaa maksukykyyni ja myös työmäärään nähden.

Anonyymi kirjoitti...

valto

niin oikeaan osut tuossa kaikenkuvaamisen hulluudessa, että hui. valokuvia tulee räpsittyä sieltä täältä ja liikaa. ihmiset käyvät samoissa tai samankaltaisissa kohteissa, tai sitten ne näkevät maailmaa televisioruudusta, niin että valokuvat harvoin tarjoavat mitään mullistavaa. tyypillisiin otoksiin asetellaan kuuluisia rakennuksia, voisarvia ja patonkeja, joiden tarkoitus on kertoa, että täällä on käyty. pahinta on se, että kaikkialla on kameroita, kun matkapuhelimillakin voi kuvata.

valokuvauksen tekninen kehitys ja käytöt tuhoavat valokuvaa sen kun ehtivät. digitaalitekniikka takaa sen, että valokuva on pelkkää muokattavissa olevaa dataa. koko kuvallinen nykyisyys on räjähtänyt uskomattomaksi kuvien kaleidoskoopiksi ja roland barthes nauraa haudassaan mullat hytkyen.

meri

a-kh kirjoitti...

Käykääpä silti katsomassa Rupurannan Janin upeaa vedenalaisrainaa, joka on saatu aikaan alle kahdensadan euron pokkarilla. Kamera vain rakkolevän sekaan ja se on siinä.

Valto-Ensio kirjoitti...

Minä olen kyvytön arvostelemaan valokuvauksen kehityssuuntia tai ylipäätään siihen liittyvää tekniikan "evoluutiota" koska en ymmärrä itse valokuvauksesta luvuttomine välineineen po. kärpäsenkakan vertaa.

Esim. Kalevin suosittelemistakaan mieleeni ei synny minkäänlaisia värähtelyjä, olkapäitäni vain kohauttelen.

Luultavasti mielenmaisemani on vammautunut siitä, että ensin luonto yhden eliölajin toimesta meriä, metsiä, tuntureita, soita ja maapallon sisuksia myöten kaltataan ja kaivellaan monotoniseksi kuonakasaksi ja sitten yritetään peittää sen karmeat arvet pelkillä värikylläisillä kuvilla.

Oikeasti tästä maailmasta ei enää saa yhtään ainutta valokuvaa, joka olisi täydellisen kaunis, harmoninen. Sellaista, ettei siinä suunnaton suru mukana olisi.

Värikkäiden perhosensiipien yksityiskohdissakin näen vain koneiden rouhaisut, ikimetsien hävityksen, ruskeina lilluvat suo-ojat, turveaavikot, öljyn peittämän Siperian tundran, Nigerian suiston öljylautat, rannoilla ja merillä kelluvat muovilautat jne. jne. jne.