...olivat hevosmuurahaiset koloille nakertaneet ja jäljelle jääneen torson ajan lahottajat romahduttaneet, hävittäneet niin, ettei edes ihmisten mieliin kuvaa talosta ole piirtynyt.
Kun Pentti Haanpää teki Hammaslahden seutuvilla 2 ja ½:n kilometrin harharetken etsiessään laiskan piian asuttamaa kortteeria, minä vuorostani 80 vuotta myöhemmin kurvailin Tikkalan, Kostamon ja Nivansalon metsäisillä hiekkateillä 20 ja ½ :n kilometrin "huvimatkan" josta koomisia piirteitäkään ei puuttunut.
Mutta niillä poluilla näin ensi kertaa tällä reissulla sellaisiakin metsiä, joita ei päättömästi oltu hakattu ja ryövätty.
Jos puuttuikin Hammaslahdesta laiska piika, oli kiinnostava seurata, kun paikallisen "jengin" sekaan grillikioskille tupsahti tällainen outo kulkija ja tilasi juustohampurilaisen, kupillisen kahvia sekä vesipulloihin täydennystä.
Pasmat menivät kioskin sisällä isältä ja pojalta täysin sekaisin, mutta aikani odoteltuani sain mitä olin vailla eikä siinä sen kummempaa. Kauppaa tekivät kuitenkin koko ajan mikä minusta oli aika merkillistä siihen aikaan illasta ja niin pienellä kylällä. Väki ei vissiin kotonaan laita ruokaa lainkaan? Olisivatko niitä "laiskan piian" jälkeläisiä...
Lemmenlavalla oli sunnuntai-illan humpat. Siitä ilmoitti Tulipunaruusu-juliste kioskin ilmoitustaululla. Humppamiehenä änkeydyin tietenkin paikalle vaikka ylimääräiset harhailut kuumottivat poskia ja takamusta. Siksikin sinne menin, koska aikaa, kun tällä lavalla olen viimeksi käynyt, on kulunut varmaankin kaksikymmentä vuotta.
Lemmenlavan ilmettä ei oltu paljoakaan muutettu. Jotain pientä, kuten saniteettitiloja ja semmoista. Parkkipaikkakin sama, kulottuneen ruohon ja sekalaisen soran peittämä kenttä. Ihmisten tanssihalutkin yhtälaiset kuin tanssiaikojen alusta.
Lippukioskin väkeä nauratti kurvatessani siihen. Kysyin, että joko se Suhmuran Santra on tullunna, nyt minulla on pyörä matkassa, ja jos ee, niin kelepoo mulle se Mulon Mantakin...
Kerkesihän siinä muutamat tangot, valssit ja humpat polkaista käyntiin ja sammuttaa kunnes tie taas kutsui.
Sanoin kyllä itselleni, että kaikenlainen pörrö se siekhin olet, kuten Lapissa sanonta kuuluu tämmöisistä, mutta merkillistä tanssissa on se, että uupumuksen se kyllä syrjäyttää.
Suhmuraan, sinne "Santran" seuduille polkaisin kylmässä pohjoistuulessa. Majapaikkailmoitus tienvarressa oli sikäli harhaanjohtava, ettei siellä kukaan tullut avaamaan tai sitten en tarpeeksi ovella paukkanut että olisi herätty.
Aloin uupua todella, olinhan ajanut aamukuudesta Pajarinhovista Kiteelle ja sieltä Tohmajärven mutkan jälkeen vanhoja sorateitä ja Onkamojärvien kieppeillä harhaillen jo pitkäsi toistasataa kilometriä. Ja vielä väliin parituntiset tanssit!
Mutta itepähän nämä mutkat teet, kukaan ei pakota!
Tässä vaiheessa ajattelin: Sos.poliitikko (vihr.) Osmo Soininvaara jos Tallinnasta Nizzaan pyöräretken sijasta toverikseni tälle matkalle olisi lähtenyt, hän varmaan olisi jo Kärsämäellä noussut taksiin ja ajanut Ouluun lentoasemalle...
Ajelin siis hiljalleen valostuvassa aamuyössä, kylmissäni ja nälkäisenä Joensuuta kohti. En hirvinnyt mennä nyt kuusenjurentiellekään kytröttämään sillä taivas näytti merkkejä tulevista sateista.
Tänne Niittylahden Opistolle ajoin niillä rajoilla, että jos olisin pysähtynyt ja ruvennut nojaamaan liikennemerkkiin, olisin nukahtanut siihen.
Klo oli jotain 3 herätellessäni nuorukaiset, jotka ovat vastuussa paikan toiminnasta. Pääsin viimein lakanoiden väliin enkä tiedä, milloin olisin nukkunut niin, etten herännyt kuin yhden kerran siihen, että oikea käsi piti vääntää joltain ihmemutkalta johon se oli kouristunut kuin hukkuvan käsi oksankappaleeseen ja olkapäätä nyki kuin lypsykoneen tykytintä.
Nyt on jo maanantai-ilta käsillä. Sateinen, kylmäntuulinen päivä. Minusta näytti jopa siltä, että veden mukana räiski räntää.
Herättyäni yhdentoista paikkeilla aamupäivästä, olen koettanut päästä eroon migreenisärystä, käynyt bussilla kaupungissa jossa söin savuporokeiton (halvin listalla) ja salaattia sekä kahvit. Pesin myös tälle reissulle toisen kerran pyykkiä ja nyt ne ovat varmaan jo kuivurin huoussa kuivahtaneetkin.
Ystävällinen nuori neiti R. alakerrasta toi minulle juuri kahvia kun sitä termariini pyysin. Ovat aloittamassa täällä tätä kesähotellitoimintaa, suursiivoukset ja semmoiset ovat meneillään ja olosuhteet ovat sen mukaiset. Otan tämän niin, että se kuuluu matkani erityispiirteisiin.
Eliittipyöräilijät, joihin edellämainitsemani Soininvaarankin luen, pyöräilköön he ennalta järjestetyin makuuksin sileillä, Keskieurooppalaisilla väylillä pyllynhiertymiä ja suihkujen puuttumisia etappien välillä valitellen.
On siis palautumisen paikka. Sen PH järjesti itselleenkin aikanaan källäilemällä Joensuun katuja, hautausmaita ja pistäytymällä "kaupungin lukusalissa". Näin päivällä vanhoja valokuvia kaupungilla, olikohan joku matkailuun liittyvä näyttely eräässä rakennuksessa, mutta päätä särki niin paljon, etten mitään muistiin kyennyt kiilaamaan.
Millainenhan kaupungin lukusali lienee ollutkaan, niin siitä koetan huomenna saada selvyyden etsimällä käsiini paikallisen "tietäjän", josta Kesälahdella vinkin sain.
Illan sana: "Ellei ole menossa kilpailuun, on poikettava tieltä", Samuli Paronen/Maailma on sana
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti