sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Sillä aikaa kun...

...Pentti Haanpää "kirjautuu" öitsemään Humpin kievariin, minä huuhailen jo täällä Saarijärvellä.

Kuten aioinkin, otin hajurakoa, että ehdin huomenna toimittaa muutamia asioitani isommassa maalikylässä kuten päätalolaisittain asia ilmaistaisiin. Ja kai se on ainakin joskus peseydytävä vaikka PH ei siitä, sen ajan tapojen mukaisesti, liikoja huolehtinut.

Pitänee huitaista jokunen lause edellispäivästäkin.

Kun lopetin juuri edellisen bloggaamiseni Lestijärven koulunnurkalla, siihen polkaisi virkeä papparainen pyörällään hakemaan Hesaria (luvallisesti) kirjaston laatikosta lainaan. Hän tuli välittömästi juttusille. Vanha oululainen sanoi olevansa, yliopistossa ranskaa, englantia ja venättäkin opiskellut ja Lestiläiseksi aikanaan herennyt, olisiko vaimoihminen kampittanut kun kohdalle sattui?

Kertoili niitä näitä hän, suusta tuli enemmän lauseita kuin olisi oikeastaan mahtunut. Irtoleukainen mies, ja jos aikaa olisi enemmälti, sellaisten kanssa saattaisi porista pitkätkin tovit. Tämä mies ei tiennyt majatalosta, jossa PH on aikanaan majaillut, mutta hän neuvoi sellaisen luo, jolla tietoa olisi tarjota.

Minäpä siitä syömään kylän ainoaan kahvilaan. Sain jälleen reipasta ja iloista palvelua jättihampurilaisen höysteeksi. Sen jälkeen kuvaussessio hautausmaalla jossa tein pikku löydön vuotta 1928 ajatellen. Siitä sitten eri jutussani aikanaan.

Kylän ainoassa kaupassa pistäydyin, ja vettäkin palveli kassaneiti pulloihini. Lupasin kiittää tässä: Kiitos.

Jätin tämän pienen, viihtyisän kirkonkylän ja aloin polkea seuraavaa kohdettani etsimään. Yli-Lestin koululta sain lisäneuvoja ja kohta jo kolistelin lasteineni Konttikosken hiekkaista sivujuonnetta pitäjäntietäjän herra Pentti U:n pakeille.

Kun hän kuuli asiani, hän tempaisi oitis Pentti Haanpään
"Muistikirjanvetäisyjä sekä muita teoksia" hyllystään ja tietoa sekä yhteyksiä asiaani varten sain sille kertaa sen verran, mitä auringon polttamaan päähäni voi tarttua.

Tällä miehellä oli koti kulttuuria pullollaan, eritoten kirjoja. Ja jos ymmärsin oikein, kaikki PH:n teokset.

Mielenkiintoista.

Siitäpä sitten niitä asioita miettien matkasin Kinnulaa kohti.

Hieman ennen Kinnulan kirkonkylää oli oikealla jonkun paikallisen voimamiehen muistomerkki; jousi ja keihäs-symbolilla varustetu. Nimi ei jäänyt mieleen, mutta yksin hän oli ankaran vihollispartion joskus torjunut, olikohan Isonvihan aikoihin? En sitä ehtinyt kuvatakaan kun ajatukseni keskeytti paikalle pyyhältänyt rissasuksi-vai rullasuksiko se on- hiihtelijä. Sutjakka nuori nainen kuitenkin. Uteli iloinen ihminen pyöräilystäni ja jotain kerroinkin ennen kuin jälleen olin viileä iltatuuli korvissa suhisten matkaamassa etiäpäin.

Kinnula jäi, Muholan komeasti korjatun koulun panin merkille ja Markolassa, paikkaan mitenkään liittyen, nuljahti mieleeni Marko Tapio ja hänen
"Arktinen hysteriansa", harmittelin, ettei hänkään elämäntyötään kirjallisuuden parissa loppuun saakka ehtinyt tehdä. Voiko sellaiseen kukaan yltääkään? Mitä Haanpäälläkin olisi ollut entisten lisäksi vielä tarjota jollei olisi hukkunut Lamun myrskyisiin kuohuihin hieman ennen 50-vuotis syntymäpäiväänsä? Entä Timo K. Mukka? Ja Erno Paasilinnakin, suomalaisen yhteiskunnan yksi merkittävä tukiranka, miksi hänkin tupakoi itsensä manalaan liian aikaisin? Vai oliko hän kaikkensa jo sanonut?

Tähän väliin sopineekin Ernon "Ruumisarkunnauloista" eräs aforismi: "Jos saisi aloittaa kaiken alusta, ensimmäiseksi alkaa miettiä mistä ei missään tapauksessa aloittaisi."

Niiltä seuduilta katselin sopivaa yöpymispaikkaakin, mutta ei ihan tienvieressä näkynyt. Pari latoa oli metsäpellon päässä. Niissä oli viemärinputkia, heinäseipäitä, naulaisia lautoja ja vanhoja lannoitesäkkien kuoria. Ei pehkuja, ei. Se heinälatoromantiikasta.

Pöllönä väsymyksestä kuin Martti Innasen "Huuhaa"-taulujen henkilöt, käännyin vasemmalle, puomilla varustetulle metsäautotielle ja sen päähän, pyöriäiselle kääntöpaikalle, tein leirini. Keiteskelin kahvit johon suodatin sideharson lävitse "itikansiemeniä" täynnä olevasta ojasta vettä.

Tänään on ollut mielenkiintoinen päivä vaikka heräsinkin vain muutaman tunnin tuskaisen unen jälkeen jo neljän huitteilla.

Läksin suojaisasta paikastani Kivijärveltä n. 5 km Kinnulaan päin aamulla klo 06.11 matkaan. Kuvasin siinä tienhaaran lähellä metsään kumotun, vanhan, tuhansien litrojen vetoisen öljysäiliön. Siinä oli mielestäni tehty ympäristörikos; maasto oli kulottunut mustaksi usean neliön alalta siihen valutettujen aineiden ansiosta. Kivijärveläiselle ympäristösihteerille tiedoksi: Paikka on tarkkaan ottaen vastapäisen Murrontien kohdalla ja puomilla suljetun tien alkumetreillä. Vaikka ei George Bushin ohjuksia, jotka sojottavat kohti irakilaisia öljylähteitä saadakaan pysäytetyksi, voitaisiin yrittää koulia omia koneurakoitsijoitamme läträämästä miten sattuu öljyjensä kanssa!

Mitä kirjoittaisi HP tämöisestä?

Okei.

Kivijärveä en tohtinut jäädä tutkimaan enemmälti, kuvasin vain kirkon erikoisen aidan ja laskin, montako sankarivainajaa oli kiven sinne saanut ja kiirehdin kiivaasti mäkeä alas kohti Karstulaa sillä alkoi p...skattaa vallan mahdottomasti.

Nälkään vuonna 1891 kuolleitten muistomerkille saakka jaksoin ja kävin puskassa rykäisemässä. Sinne jäi hajoava pökäleeni hetken muistoksi Kivijärven ihmeelliseen maastoon.

Ja jälleen satulaan kuin nuori mies porttolassa; kylläksi koskaan saamatta.

Lähdevettä jatkuvasti solisevasta Masalinin letkusta, Halkoperällä evästauko ja soitto kotiin jossa oltiin juuri jokasunnuntaisella riisipuuroaamiaisella. Herra E, vanhin poika kysyi, missä matkaan ja tökkäsi nuppineulan karttaansa.

Sitten tuli Humppi eikä "...komeimmin sisustetusta kievarista, jonka olen nähnyt..." näkynyt jälkeäkään. Nukahdin hetkeksi bussikatoksessa Honkarakenteen konttuurin tienhaarassa ja sen jälkeen ajelin Karstulan TB:lle munkkikahville.

Kaupasta kinkkuleikkeitä, puolikas maito, revittyä ruisleipää ja tötteröjäätelö.

Kirkon kohdalla taukosin laskemaan sankarivainajien muistolaatat. Antiikkiliikkeen ikkunassa näin leikkijunan, paikan omistaja tupsahti nurkan takaa jututtamaan, siirryttiin sisälle. Rouva kutsui miniänsä, israelilaista elonperää olevan sorjistuksen tekemään kauppoja kanssani. Maksoin junan ja sen postituksen kotiin, pojilleni.

Tein pikahaastattelun: Selvisi jotain; jos sillä maankolkalla, jossa suomalaisella antikvariaatin- ja kukkakauppiaan miniäksi tulleella alkukoti on, ei politiikka ja uskonnot ohjaisi keskusjohtoisesti kansoja kuin eurooppalainen maatalouspolitiikka suomalaista maanviljelijää, eivät asiat sielläkään ehkä niin kauheita olisi. Eivät yksityiset kansalaiset rajojen toisilta puoliltakaan toisiaan vihaa, mutta kun "...mitä ylhäältä tarjoillaan..."

Karstulasta polkaisin Lomakouheron porteille, lepäsin siinä hetken jatkaen Kalmariin menevää hiekkatietä, joka osoittautui enemmän Museotieksi kuin sellaiseksi nimetty tie Piippolassa.

Kalmarista tänne Saarijärvelle jossa latasin Nesteen tupakkikatoksessa akkuja ja kirjoitin jo kertaalleen, ja pitemmästi, tätä blogia. Mutta illankähmässä alkoivat yhteydet pätkiä ja tallentaminenkin meni susille joten loppuhuipennus, nämä viimeiset rivit tässä, kirjoitettuina kahvila Picassossa, jäävät omasta mielestäni hieman latteiksi.

Nukuin kuitenkin telttakankaan sateensuojassa Tsasounanharjanteella olevalla puistonpenkillä ne muutamat tunnit, jotka tarvitsen ja koukkasin paikallislehden konttorin kautta tänne kaakaolle sekä kirjimään nämä.

Parin tunnin päästä
(klo13) aukeaa uimahalli. Tässä yhteydessä tulee mieleen väistämättä Pentti Linkola joka ei ymmärrä ihmisapinan karvattoman nahkansa myötäistä saippualla hankaamisentarvetta lainkaan.

Jokatapauksessa aion ottaa kunnon löylyt, siistiä parran ja ehkä on aika vaihtaa ainakin kalsarit!

Tämän jälkeen pilvisessä, epävarmassa säässä kohti Äänekoskea, Laukaata, "...kohti Joel Lehtosen maita..."

Ei kommentteja: