Roskapuistikko jossa majamme sijaitsevat

Pohjoisen pallonpuoliskon jääkaudet tulevat ja menevät, kuivuus ja eroosio kohtelevat kaltoin toista maapallon laitaa.

Kymmenentuhannen vuoden sykleissä ilmiöt toistuvat. Ilmastonmuutoksen hyiset sormet kynsivät jälleen Telluksen pintaa.

Ihmislaji hieman jouduttaa eroosion ja jääkauden tulemaa ajelemalla katumaastureillaan sadan metrin matkan maitokauppaan ja peruuttamalla kotiportillaan postilaatikolle.

Mönkimällä konevoimin, sellukattilaan ja bioenergiaksi samaisiin mönkijöihinsä riistämissään, entisissä hiilidioksidivarastoissa, nykyisissä risukoissa joita ennen metsiksi kutsuttiin.

Kutsumalla pizzataksilla sapuskaa kotiovelle kävelytaitonsa kävelimensä käyttämättömyyden vuoksi menettäneenä, ruuanlaittotaitonsa unohtaneena energiajuomapöhötyksenä, hyllyvänä sokeri-ihrana tekniikan ihmemaassaan; olohuoneessaan jossa videotykki paukuttaa Hollywoodia kankaalle ja tippakanyyli tykittää ekstaasia suoneen tasaisena virtana.

Muutamien satojen vuosien loppukiihdytyksessä apuna ovat olleet myös sadattuhannet tehtaat, kaivosten lietealtaat ja kaupunkien jäteviemärit meriemme rannoilla. Miljardien ihmisten vesiklosetit ja hornetit jotka valjastetut ovat vahtimaan keinotekoisia rajoja ja toisia ihmispopulaatioita ilmakehästä käsin.

Eivätkä jarruina ole olleet amerikkalainen sodankäyntimalli sen enempää kuin Siperian taigalla kohoavat öljynporaustornitkaan. Jarruja eivät kykene painamaan hektisen elämänmuodon lyömät, päästökaupoilla rahastavat, vain vasemmalla aivolohkoilla varustetuilla liikemiehillä miehitetyt energiajättiyhtiötkään. Eiväthän niiden kvartaaliperäsintä pitelevät edes ymmärrä eurovuoriensa päältä tähystellessään neljännesvuotta pidemmällä olevan elämän perään.

Poliitikoilla sykli olisi sentään 4-6 vuotta, mutta heillä tämä aika kuluu edellämainittujen liikemiesten voideltavana olemiseen ja salarakaspuuhasteluihin sontajournalismin mediamylläkässä.
Onhan se tietysti jotain sekin, kun ensimmäistä kertaa maapallon historiassa jokin eläinlaji kykenee kirjaamaan tämän miljoonia/miljardeja vuosia toistuneen vaiheen historiankirjoihin. Naputtelemaan sen sähköisiin tiedostoihinsa ja miljardeille uutistenlukijoiden lippusille ja lappusille. Tallentamaan tutkijoiden skenaariot nauhoitetteisiin ja maailmanviisaiden kokoustamiskansioihin.

Ensimmäistä kertaa jokin eläinlaji kykenee tekemään hataria ennusteita tulevasta ja säilöä viljalajiensa ja ruilauttelemaan itsensäkin siemeniä ikiroutaan, geenipankkiin tulevan varalta. Arvellen, että jokin populaation säie järjissään olevia selviää koko maapalloa koskettavasta, tuhansia vuosia jatkuvasta myllerryksestä.
Myllerryksestä, jonka loppuhuipentumana pohjoisen pallonpuoliskon kilometrien paksuiset jäämassat jälleen alkavat liikahdella ja muokata maisemaa uudeksi, tuntureita silitellen, lakeuksille siirtokivilohkareita perässään tiputellen. Rouhien entisen egologiakoealustan sekaisin ja nakellen ne sinne tänne tasaiseksi kerrokseksi kaikkea. Tussauttaen ydinvoimalat toinen toisensa jälkeen allensa kuin kusiaispesien ylikäyneet kiljupänikät.

Siinäpä sitten lojuvat jälleen alkutekijöissään niin uraanijätteet kuin ihmisten teihinsä, asumuksiinsa ja pottupeltoihinsa sitomat hiekka, multa, savi ja kivikin. Syntymässä olevassa lähteensilmässä ehkä pieni öljykiehkuran häivähdys muistuttaa menneestä saastasta jota joku vähäpätöinen nilkki kymmenentuhatta vuotta (tai satatuhatta- mitä sen on väliä kun kukaan ei kelloon ole katsomassa) sitten pimpparallikoslansa öljypropusta on maantien levikkeellä asvaltille päästänyt.

Ihmisestä ja luomuksistaan ei näy jälkeäkään. Avaruudessa joku tekokuun romu vain vilkuttelee kulkiessaan ajatonta rataansa, mutta kukapa siitä on mitään enää tietämässä, välittämässä, näkemässä.

Ehkä jotkin paloheimot tai muut termiiteistä mallinsa ottavat insinöörien sukulaiset jonkin kymmenen- tai sadan vuoden verran sinnittelevät joillakin ilmastonmuutoksien raukoilla rajoilla kennostokaupunkeihinsa sulkeutuneina.
Vaan niinpä niihinkin ihmiskasaumiin, ennalta lonittuihin arjalaisrotuihinkin saapuu sisältäpäin sukurutsan suoma armahdus, degeneraatio joka vääjäämättä saastuttaa pakastimiin ruikitut spermavarannot ja luovutetut munasoluaihiotkin. Kuola huulilta valuen vaipuu viimeinenkin ihmislajin ripe autiomaahan aukeavan ovensa kynnykselle.

Jonnekin jää aurinkokenno tuottamaan sähköä ja päälle jäänyt dvd rahnuttaa hiekan sisässä pellelaulua siitä, kuinka maailma pelastuu ja moottoritie on kuuma.