Sunnuntai-aamuna Äitikarhu ja Isäkarhu nousivat tapansa mukaisesti varhain ylös. Isäkarhu kurkisti karhunpentujen huoneeseen jossa Pikkukarhu oli vielä täydessä unessa.Isäkarhu sanoi.
Äitikarhu, haepas sinä nyt vuorostasi Karhusanomat tienvarresta niin minä kiipeän katolle nuohoamaan savupiipun kun se eilenillalla niin kovasti savutti.
Voi kulta Isäkarhu, sanoi Äitikarhu, tarvitseeko sitä nyt sunnuntai-aamuna ruveta nuohoamaan?
Kyllä tarvitsee, sanoi Isäkarhu, miten me aamupuuro muuten keitetään kun tulee savua tupa täyteen?
Niin, niinhän se on, sanoi Äitikarhu ja kietaisi huivin korviensa peitoksi, kolisteli vähän aikaa porstuassa ja lähti sitten tallustelemaan Isolletielle päin.
Isäkarhu taas kiipesi aikomuksensa mukaisesti tikkaita pitkin katolle nuohousvälineet olkapäiden ylitse köytettyinä.
Sillä välin kärpänen kipitti Pikkukarhun kirsun ylitse.
Ätshii, aivasti Pikkukarhu ja heräsi.
Pikkukarhu venytteli, nousi ylös sängystään ja kupeitaan raapien kynsitteli itsensä ovelle josta kurkisti varovasti tupakeittiöön.
Höh, missähän Isäkarhu ja Äitikarhu ovat, se tuumi unisesti.
Pikkukarhu kurkisti Äitikarhun ja Isäkarhun makuuhuoneeseen, leipähuoneeseen ja eteiseenkin, mutta verhojen raosta vilkaistuaan hän ei niitä pihamaallakaan nähnyt.
Noh, mitäpä noista, tuumasi Pikkukarhu, tekaisenpa tässä odotellessani puurot.
Ja niin Pikkukarhu keräsi sytykkeiksi edellisen päivän Karhusanoman, kuivuneen kahvinporosuodatinpaperin ja Isäkarhulta sytykelaatikon reunalle jääneen tervaisen rätin jolla Isäkarhu oli eilen levittänyt tervaa veneensä kupeisiin.
Sytykkeet Pikkukarhu tunki hellaan ja halkoja päälle.
Lisäksi Pikkukarhu sovitteli sekaan tuohenkäppyröitä, kuten oli nähnyt Isäkarhun ja Äitikarhunkin aina tehneen.
Sitten Pikkukarhu pudotti ranstakalla tulitikkuaskin sitä varten palomuurin kupeessa korkeammalla olevalta ulokkeelta.
Hyvin syttyi, hihkaisi Pikkukarhu, ja yhdellä tikulla, kuten oli kuullut niin sata kertaa Isäkarhun kehaisevan omia tulentekotaitojaan.
Sitten Pikkukarhu työnnälsi jakkaran hellan eteen, nosti kauhalla vettä kattilaan alkaen odottaa, että vesi kiehuisi ja hän saisi hämmentää kauraryynit sekaan.
Isäkarhu oli nuohoustouhussaan edennyt siihen vaiheeseen, että veti pois kuulaharjan aikoen juuri ruveta katsomaan sähkölampun valossa hormiin kun valtava humaus kävi hormin sisällä ja musta savu syöksähti päin Isäkarhun kuonoa niin, ettei hän saanut hetkeen henkeä vetäistyä.
Kö köh köhhhh, ääärhh ääärrrh ääääärrrhhh, Isäkarhu päästeli niin että metsä ympärillä raikui.
Nuohousvälineet lensivät kaarella alas nurmikolle ja taskulamppukin paiskautui kappaleiksi aitan seinään kun Isäkarhulle tuli hirmuinen kiire alas koska hän arvasi, kuka mahdollisesti piisiin tulia sytytteli.
Mitä kröh, sinä kräh, olet krhöö, Pikkukarhu krhää, täällä touhuamassa köh, koetti Isäkarhu köhistä savunkarvaisesti.
Minä keitän meille aamupuuroa, sanoi tuolilla seisova ja kattilaa puisella kapustalla hämmentelevä Pikkukarhu.
Voih, niin tietenkin, aloitti Isäkarhu, mutta kröh, mitenkä tämän nyt sanoisin ärh, oikeinhan sinä nyt teet, mutta äärhh, sinuahan on kielletty ottamasta tulitikkuja kun körh, olet yksiksesi.
Niin on kielletty, sanoi Pikkukarhu ja painoi päänsä nolona alas, mutta miksi sinulla, Isäkarhu, on noin nokinen naama?
Arvaapas kahdesti, sanoi Isäkarhu. Olin nuohoamassa savupiippua kun sytytit tulet hellaan, mutta köh, en minä nokinaamastani sinulle vihainen ole, sanonpahan vain, että tulitikkuja et saa vielä yksiksesi sytytellä.
Niin, en minä muuten, sanoi Pikkukarhu, mutta kun...
Niin niin, kyllä Isäkarhu tietää, että hyvä ajatushan Pikkukarhulla mielessä oli. Keitelläänhän kuitenkin yhdessä muutama vuosi vielä näitä aamupuuroja, niin opitaan vähän kaikenlaista muutakin siinä sivussa.
Puurokin näyttää kohta olevan valmista, lisäsi Isäkarhu jo köhimättä, kylläpä Äitikarhu ilahtuu kun tulee postinhakureissultaan
Isäkarhu, kerrotko Äitikarhulle mitä Pikkukarhu teki?, kysyi Pikkukarhu.
Nooh, mmmhhh, köhömh.., kyllähän se ehkä pitää kertoa, vastasi Isäkarhu, mutta vasta sitten, kun on aamuateria nautittu. Tiedäthän sinä, kuinka Äitikarhu on joskus vähän äreä ennen kuin on saanut mahansa täyteen?
Joo, kyllä minä sen tiedän, sanoi Pikkukarhu ja sitä nauratti jo vähän Isäkarhun noen mustaamat silmien ympärysket.
Pitäisikö Isäkarhun kuitenkin pestä karvainen kuononsa ennen kuin käy syömään ärtyneen Äitikarhun viereen samaan pöytään, kysyi Äitikarhu, joka oli oven takana nauruaan pidätellen salaa kuunnellut nokisen keskustelun kulun.
Sen pituinen se.
10 kommenttia:
Tätä satua lapset rakastavat! Minun pikku tyttöni olisi halunnut kuulla tämän monena iltana - tunnen hänen makunsa vieläkin. Tässä on parasta se lämpö ja turvallisuus, joka tästä henkii. Samalla tarinassa on mukana valtaisa jännitysmomentti. Kaikki hyvän sadun ainekset.
"Äitikarhu" Iines!
Terveiset täältä savolaisesta pimeyden sydämestä jossa minunkin tarinavaununi lastaus on aikoinaan aloitettu. Lapset tarvitsevat tarinoita ja onneksi kaljuni alla niitä vielä irtaallaan kiertelee ulospääsyreittejä tarkkaillen.
Mokkula toimii satunnaisesti ja ajattelen harmissani, että olisiko valitettava kuluttajasuoja-asiamiehelle, kun tällaisia tuotteita on kallista maksua vastaan, suurien kehujen kera ihmispoloisille myyty!
Sama minun dna:n mokkulassani. Se ei antanut minun kirjoittaa kesämökillä ollessani esimerkiksi kommenttteja tällaiseen kommenttilootaan, kun sinullakin tässä on. Heitti ne pois. Muihin kommenttilootiin kyllä onnistui. Tässä mallissa on jokin viive, joka vie sen verran aikaa, ettei onnistu.
Ajattelinkin vaihtaa ensi kesäksi vaikka Elisan mokkulaan tai johonkin langattomaan yhteyteen, jos se toimii mökkiseudulla.
Hei Valto Ensio!
Täällä toinen lukijoistasi. Hieno satu tämä minustakin. Olen seuraillut kyllä juttujasi, pistäytynyt töiden välissä. Minulla on ollut mokkula jo toista vuotta. Hankkiesssani sen vakuutettiin, että tulette yllättymään, miten hyvin se toimii! Ja kyllähän minä yllätyinkin, mutta siitä, miten hankala se on saada toimimaan!
Joudun sitä käyttämään, sillä roikumme vielä kesäasunnossa (lähellä luontoa) kiinni kesän viimeisissä jäännöksissä, ja ensimmäistä kertaa tuntuu vastenmieliseltä kaupunkiasuntoon, kivierämaahan, palaaminen, vaikka siellä on "kaikki lähellä", ja nopea kiinteä laajakaista.
Ei mukavuudet tee ihmistä sen onnellisemmaksi,pikemmin päinvastoin. Me teemme täällä tehokkaammin töitä aamusta iltaan kuin koskaan kaupungissa, sillä siellä on "houkutuksia". Täällä puut ja muut luonnon eläjäiset rauhoittavat kiihtynyttä mieltä, ja luovat tunteen "oikeasta elämästä".
Toi Iines on ihana ja ymmärtäväinen ihminen, kiva että hän on huomannut tämän blogisi, joka on lähellä oikeaa elämää: lapset, luonto, tuli takassa tai uunissa, maa ja taivas, raitis ilma ovat täällä aistittavissa. Kaupungissa kaikki on tehtyä, keinotekoisen tuntuista, ihmisetkin. Eivät onneksi kaikki sentään. On myös avoimia, lämpimiä ihmisiä, (niin kuin Iines, tekisi mieli lisätä), sellaisia, jotka lämmittävät ja pehmentävät kivierämaata. Huh, tulipa nyt romanttista! (Ant.)
Hei, Valto Ensio! Miksi sinulla on tuo systeemi, että haluat tarkistaa ensin viestit? Minulle jää aina tylsä tunne, kun viesti katoaa, enkä tiedä, onko se edes lähtenyt liikkeelle. Näin mokkulan omistajalle sekin on siis pulma.
Iines ja Avatar hei!
Mr. G nukkuu takahuoneessa, kaasuvalo tohisee ja nurkantakuisessa asialla pistäytyessäni havaitsin, että sää alkaa jälleen seljetä usean päivän tihkusateisen synkkyyden jälkeen. Siksikö mokulainen taas toimii kun alkuillasta ei sitten niin millään?
Heräsin niskan ja olkapäiden vihonviimeiseen kivistykseen. Olen nyt tehnyt tyttäreni luona entisen ammattini mukaisia töitä, koolannut ja paneloinut saunaa jne. En arvannut, että tätä tekemistä, jonka osaisin, voisin joskus kaivatakin, kuten nyt!
Ikävä vain, että jo suhteellisen kevyestä sisätyöstä alkavat särkyneet jäseneni näin pian oireilunsa. Tämän ajattelu sitten aiheuttaa myös henkistä masennusta, näen unia, joissa vaeltelen suurien työmaiden varjoisissa paikoissa, etteivät pomot ja työtoverit näkisi lusmuiluani. Iines ainakin ehkä ymmärtää, koska on joutunut ennen aikojaan jättämään ammatin, jonka on osannut ja josta on saanut palkan lisäksi muutakin tyydytystä alämäänsä.
Mutta hyvä, että joku lukijani rohkene kommenttilootalleni, kiitos taas!
Minulla on ehkä salaisia ihailijoita, tai vihamiehiä, jotka eivät halua kommenteillaan häiritä. Sekin käy ja siitäkin olen hyvilläni. Sitä vain jotenkin tietää, laskureista huolimatta, että lukijoitakin muutamia muitakin on.
...jatkan siis, koska koko kirjoittamani pötkö ei suostunut kerralla julkaistavaksi...
Avatar, miksikö minulla on tämä kommenttien valvontasysteemi?
En oikeastaan ole ajatellut tarkemmin. Ehkä siksi, koska jotkut kirjoitukseni ovat poikineet ikäviäkin, tai oikeastaan lapsellisia kommenteja ja halusin, että voin sitä mukaa ne napsia pois mielenrauhaani häiritsemästä.
Ehkä siksikin, koska jotkut haluavat vain inttää ja lannistaa, ei keskustella tai antaa palautetta asiallisuuden nimissä. Ne ovat olleet vähän samansuuntaisia hihkaisuja kuin mitä joku lähetti Mummon blogiin viitaten muutama päivä sitten. Semmoiset julkaisen joskus esimerkin vuoksi. Koen sen kaltaiset kuitenkin yleensä loukkaavina murjaisuina, koska niillä yritetään luoda minusta jotain sellaista kuvaa, että olen maahanmuuttoasioissa aivan ajattelematonta, hyysäävää ja kaikensalliva mölliäinen.
Joka on oikeasti lukenut ko. asiaa sivuavia juttujani rivienväleineen, on varmasti tajunnut, että mielipiteeni nojaavat hyvin paljon yksilötasolla tapahtuneisiin kokemuksiin.
Erityisesti minua loukkaa silloin joku pöljä kommentti, kun olen vaikkapa puhelimessa keskustellut jonkun maahanmuuttajaystäväni kanssa ja tämä on oikeasti itkenyt kotimaanikäväänsä.
Kuten viime torstai-iltana somalityttö Espoosta, joka oli hädissään äitinsä, ainoan elossaolevan läheisen vuoksi. Äidin, jonka pitää Mogadishussa muuttaa paikasta toiseen pakoon väkivaltaa, häneen ei aina saa yhteyttä ja poispääsy Somaliasta näyttää päivä päivältä epävarmemmalta. Minä olen silloin tämän lapsen puolella, en pakolaistulvaa pelkäävien kivisydänten.
Nämähän tulevat sanomaan tästäkin, että somalityttö valehtelee ja minä sinisilmä nielen kaiken. Mutta hehän eivät tiedä, kuinka lähelle olen tätä ihmistä henkisellä tasolla päässyt, ja vain kuuntelemalla, puhumalla ja olemalla läsnä ihmisen hädässä. Rahaa en ole antanut, koska sitä minulla ei ole, eikä rahaa ole koskaan edes pyydetty, niistä asioista ystävyys on siis täysin vapaa. Mitään maallista kukaan ei keskusteluistamme ole hyötynyt.
Useat mamukriittiset puhuvatkin vain salskeista nuorista miehistä, jotka tulevat huvikseen leipäämme syömään. Olen ystävystynyt sellaisiinkin, eikä minulla juuri pahaa sanottavaa heistäkän ole. Minusta nähden he saavat syödä leipäämme jota kaatopaikoille asti on kuskata.
Eikä minua miehenä ole kukaan tullut kieltämään ystävyydestä myös kaapujensa alla kulkevien naisten kanssa. Ja tämä taas ei tarkoita sitä, että hyväksyisin naisten alistamisen moiseen muotiin.
Iineksen blogin kommenttipalstalle kirjoitin nimimerkeistä ja anonyymeistä, joita olen omassa mielessäni alkanut kutsua Vaelteleviksi soluttautujiksi päämääränään yhden asian agiteeraaminen bloginpitäjän alkuperäisestä aiheesta huolimatta. Sieltäkin kautta alkoi heti ropista jotain sellaista niskaani, että arvelen hyvinkin olleeni lähellä totuutta.
Tämä vastauskommenttini on sen vuoksi pitkä, koska blogini julkaisu ei onnistu nyt mokkulayhteyden takia vaikka kirjoittamisen tarve olisi kuitenkin jonkinmoinen.
Enkä ole varma, että onnistuuko tämä kommentointikaan...
Ymmärsin, että pidät minuakin "vaeltavana soluttautujana", joka kääntää puheet mamu-kysymyksiin, vaikka sitten puhuttaisiin karhuista.
Tuollaiset salaliittoteoriat ovat vähän turhanaikaisia. Et ehkä huomannut taannoin mainintaani siitä, että kaksi tytärtäni asuu ulkomailla ja on naimisissa ulkomaalaisten kanssa. Kaksi sisartani ja yksi veljistäni asuu niinikään ulkomailla. Siskoilla on ulkomaalaiset miehet. Koko sukuni on varsin kansainvälinen.
Minulla on iso joukko veljiä ja siskoja ja kaikki he ovat asuneet tai asuvat edelleen ulkomailla. Mamu-kysymys on meille kaikille tuttu. Itse olen ollut töissä Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa.
Jos siis jotain noista asioista sanon, puhun kokemuksesta tai sitten olen ottanut asioista selvää. Sanoit itsekin, että mielipiteesi perustuvat yksilötason kokemuksiin. Sama juttu täällä. Jos olemme joistakin asioista eri mieltä, se voi johtua erilaisista kokemuksista.
Mutta annettaisiko salaliittojuttujen olla? Jos levitämme tietoa, että on olemassa jotain salaperäisiä soluttautujia, jotka yrittävät vaikuttaa meihin, levitämme samalla epämääräistä pelkoa. Ja pelko - se on vihoviimeinen tunne! Jos täytyy pelätä puheitaan, mielipiteitään, netissä tapaamiaan sieluja tai vastaan käveleviä ihmisiä, ollaan tosi pahalla tiellä.
Tunnen kurdiperheen, joka tänne saavuttuaan pelkäsi karkotusta ja myös eräitä uskonveljiään, joiden kanssa oli tullut pientä oppiriitaa. Nyt, saatuaan kansalaisuuden he ovat aivan eri tavalla iloisia ja rohkeita. Perheen isä kyllä tunnusti pelkäävänsä sitä, että tännekin pesiytyy sotaisia mullaheita, joiden puheista saa sitten kärsiä koko muslimiyhteisö.
Mielestäni fatwojen julistaminen ei kuulu tähän yhteiskuntaan eikä sen puoleen minnekään. Tällaisten julistajien puheiden salliminen on sananvapauden väärinkäyttöä.
Mutta muuten uskon, että eri mieltä oleminen on eduksi terveydelle ja demokratialle. Maailmalla on ollut ja on paljon murheellisia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun kaikkien täytyy olla samaa mieltä. Parempi pieni riita kuin liian täydellinen konsensus.
Näissä merkeissä toivotan sinulle ja ilmeisen onnelliselle perheellesi, mukaan lukien hiiret sekä myyrät, mitä parhainta tositalven odotusta.
van Vaari
Thank´s, van Vaari.
Olen kyllä huomannut kommentit tyttäristäsi ja muustakin kansainvälisyydestäsi, mutta en tiedä miksi minulle tulee kumma tunne siitä, että et ole aivan aito "van Vaari"?
Johtuisiko se siitä, että kerrot kommenteissasi kaikenlaista maailmalla nähneesi, mutta et kuitenkaan perusta esim. omaa blogia niistä kirjoittaaksesi? Ja sitten aivan oudosti kaasutat joissakin kommenteissasi urille, joilla et tavallisesti kurvaile? Kadotat ikäänkuin johdonmukaisuutesi jota taidokkaasti yleensä ylläpidät? Niin käy usein valehtelijoille, mutta jos tämä ei sinua koske, ei se sinua silloin loukkaakaan. Ja pyydän kauniisti anteeksi epäilyjäni.
Jos luet kirjoituksiani, en minäkään fatwoja hyväksy. Olen kyllä lukenut Salman Rushdieta enkä täysin ymmärrä, että kuinka joku hänelle niin voi suuttua, että kuolemalla uhkaa.
Olen lukenut myös Ayaan Hirsi Alin "Pakomatkalla" -kirjan ja puistattaa vieläkin hänen kertomuksensa ympärileikkauskokemuksestaan. Joten minun on ylitettävä itseni monessa kohtaa ja ajateltava vain niitä onnettomia pakolaisia yksilöinä, joihin olen saanut tutustua. Heistäkin monet tulevat siitä ympäristöstä jossa koko ajan tapahtuu näitä karmeilta kuulostavia tapoja.
Itse inhoan kaikenlaisia "salaliittoteorioita" enkä koe olevani sen enempää luulo-, kuin vainoharhainenkaan. Tietenkään sellainen persoona ei itsessään niitä yleensä tunnistakaan.
Harvoin koen salaliittoteorioista kirjojakin kirjoittavien olevan tosissaan (esim da Vinchi-koodi), kunhan kuluttelevat aikaansa, ja rahojaan joita joillakin tuntuu olevan.
Tänään, kun olen sairastellut, olen pääosin istunut koneeni äärellä ja se on tuntunut kummalliselta -että päivällä ja niin monta lausetta maailmalle lähettänyt! Mesessäkin olin kaksi tuntia yhden "kambodzalaiseni" kanssa.
Kiitos kuitenkin, että vaivauduit tänne. Katellaan, saatko itsesi enemmän uskottavaksi minunkin suuntaani, kirjoitat kuitenkin hyvin ja kielikuvallisen kiinnostavasti.
Minusta se, että matkustaa paljon, ei ole syy perustaa blogia. En edes usko, että osaisin kirjoittaa jatkuvasti, päivästä toiseen niin kiinnostavasti, että joku vaivautuisi lukemaan. Sitä paitsi blogeja on maailmassa jo aivan tarpeeksi.
Olen 65-vuotias, eläkkeellä, ja minulla on useita lapsenlapsia. Siksi voin kutsua itseäni vaariksi.
Olen aina elättänyt itseni kirjoittamalla ja ehkä siksi "kaasuttelen" joskus oudoillekin urille. Haluan yksinkertaisesti pitää taitojani yllä ja saatan pistellä jotain mielevää menemään vain ihan sormiharjoituksen takia. Joskus, kun löydän jonkun tosikon kokeilen, milloin hän alkaa huutaa nettipoliisia avuksi.
Taannoin oli Mummo Muun palstalla käynnissä oikea sananikkarien kilpailu, kun Tapsa P:n, Raaka-Raunon ja kumppaneiden kanssa tylytimme tarinaa eteenpäin. Siinä oli identiteetti välillä hukassa jokaisella. Mutta hauskaa oli!
Tykkään vaellella blogistaniassa, ottaa kantaa siellä tai täällä, kehua, joskus irvistellä. Olen sillä tavalla levoton sielu.
Se, ettet koe minua uskottavana ei haittaa minua. En minäkään usko kaikkea, mitä ihmiset täällä kirjoittavat. Ilmeisesti tämän lähilammikon totuudellisin on nimimerkki HG.
En oikein osaa tässä sinun latikossasi laittaa nimimerkkiäni tuonne ylös, jutun alkuun joten merkitsen tänne,
ystävyydellä
van Vaari
Lähetä kommentti