tiistai 1. joulukuuta 2009

Köyttä ja vaseliinia


Talouksia on ennenkin paranneltu itsetuhoisin menetelmin. Hitleriltä itseltään aikalaisineen se onnistui vajaan kymmenen vuoden ajan, telineiden tekoineen liki 16 vuotta. Hänen taloudenelvyttämistoimien jälkeen olisi luullut, että kansakunnat olisivat vaipuneet syvään masennuksen koomaan ja Saksa itse hävennyt toimiaan niin paljon, ettei olisi vielä tänä päivänäkään arestinurkkauksestaan pois kääntynyt.

Äsh, mitä vielä.

Saksan Talousihmeen roihut syttyivät kaasutuslaitosten, krematorioiden ja kaupunkien savuavilla raunioilla kytevistä hiilloksista kuin maastopalot aboriginaalien nuotioista Australian kuivuuttaan pölyävissä pensaikoissa. Elintilaakin oli järjestynyt kuten natsien käsikirjoituksesta Valtiopäivillä Nurnbergissä kuulutettiin moneen otteeseen. Tosin germaanien maantieteelliset elämisenraamit kutistuivat entisestään, mutta olihan muutamia kymmeniä miljoonia ihmisiä jauhettu sodan jaloissa pois piereksimästä. Ilma ainakin oli siten puhtaampaa kunhan ruudinhaju ja sinappikaasut olivat haihtuneet.

Saksalaiset nousivat toisen maailmansodan jälkeen takajaloilleen hirvittävien ruumiskasojen ja luuröykkiöiden päälle aloittaen ennennäkemättömän siivouskampanjan ja  työnteon sytkytteleyn kuin krapulaisen mulkku ikään ja nyt se on jälleen Euroopan mahtavimpiin lukeutuva valtio. Baijerilaiset kourat puristelevat EU:n alueen valtioiden rintavarustuksia mielensä mukaan. Saksa alkaa olla päämäärässään Lebentrauminsa kanssa kun itse saksalaispipojakin yksinlaskien on jo enemmän kuin koskaan ennen. Juutalaisten  väestönkasvu tosin tyrehtyi Hitlerin toiveiden mukaisesti ja lienee maailman maanosien alhaisinta luokkaa verrattuna muuhun väestöpohjaan.

Pienemmässä mittakaavassa niin oli muidenkin maiden suhteen sodanjälkeisessä Euroopassa. Krapula oli kova, mutta jokainen henkilötasolla krapuloita kokenut tietää, että silloin myös häpeän ruokkima omatunto laittaa miehen entistä kovemmin kääntymään veistämänsä pölkyn puoleen ja unohtamaan eilisen humalamokailut.

Suomi karsi metsistä hyvinvointinsa ja sotakorvauksensa. Sopimukseen Neuvostoliiton kanssa tosin kuului, että nuolaistakin piti aina kun karhu murahti. Mutta minkäs muunkaan taisit paremmin, paitsi salaiset valmistelut sitten aikanaan koittavaa suventuloa ajatellen, jolloin Idänkarhu käännältää perseensä hetkeksi ja voimme laittaa hyväksi koulitun kielemme nuolemaan jälleen Saksan tussukkata.

Ensin oli Paasikivi-Kekkonen sitten Lipponen-Jeltsin joiden avulla me onnistuimme. Gorbatshov oli vain keinoleivänjuuri joka politpyroon ravistuneesta korvosta irti rapsuteltiin ja heitettiin glasnostin taikinanjuureksi  käymistilan alkuunsaattamiseksi.

Nyt ei tarvita nuoleskella kuin Natoa hankkimalla yhteisiin jalustoihin integroidut tykit ja muut mörssärit. Horneteihinkin varaosat saapuvat Englannin ja Norjan kautta. Niihin on asennettu valmiiksi digitaalisyötteet joissa sotaohjeet ovat yhteneväiset muun Euroopan sotakaluston kanssa. Osaavatpahan ohjukset sitten samaan maaliin vaikka Herhiläiskuski kuinka yrittäisi toimia omin päin.

Muuten me siis olla möllötetään globaalin markkinatalouden laineilla syöksähtelevässä veneessä jonka ruoriin ei ole itsellä lupa tarttua vaikka kuinka tekisi mieli.

Täällä sitten voidellaan yksilötasolla köysiämme, nakkaamme tabuja huuleen ja huuhtelemme ne tikkuviinalla, koskenkorvalla ja keskikaljalla suolenmutkiimme.

Suuret metsäyhtiöt ovat myös päässeet Suomen kamaralla maaliinsa saakka. Täällä ovat metsät jo kertaalleen rusikoitu paljaiksi maapohjia myöten, suot ojitettu hillankasvuun kelpaamattomiksi ja vain muutama kaivosmonttu jakaa silmiähivelevää rumuuttaan entisiä maisemia haikailevien silmille. Metsäyhtiöiden voitot on sijoitettu talousgurujen mukaisin ohjein omien kansalaisten ulottumattomiin. Voipi jopa sanoa, että petäjät ja kuuset vaihdettiin Rukkas-Antin hinnoilla eucalyptysplantaaseihin, mutta rahalliset voitot kipattiin maailman mammonanjanoisiin kurkkuihin ihan jossain muualla. Eikä ole toivoakaan, että toisesta päästä mahdollisesti irtoavat kikkarat hyödyntäisivät edes lannoitusmielessä maapohjaa, josta riistoviljely aloitettiin. Päin vastoin. Nyt on oikeasti fosforikin ehtyvä luonnonvara!

Ei käydä ahonlaitaan enää paidatta. Ei ole kyllä enää mansikkaisia ahojakaan ja talousmetsien risuoksistoista saa tovin etsiä tukevaa haarukkaa köyttä ripustaakseen. Sitä etsiessä voi koko kansakunta vajota rauhassa alkoholisimiin sillä tuottaahan sekin varoja maailmanjellukoiden tuhlata niitä hankkeisiin, joilla nuollaan koko maailman meille kääntämää tikkuista persettä.

Päiväkodeista, vanhustenhoidosta, kouluista, terveyskeskuksista ja muusta hyvinvoinnista viis.

Jos katselee yhteiskuntaa kuin masentunutta mielenterveyspotilasta, hän näyttää siltä, kuin olisi valmiina itsemurhaan.

Mutta sen jälkenhän koittaakin taas Suurten Ihmeiden Ajat!

12 kommenttia:

Mikko T kirjoitti...

Hieno kirjoitus.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Kiitos Mikko T ja hyvä, että kelepaa!

Riku Riemu kirjoitti...

Kirjoituksesi on hieno, mutta valokuvasommitelmasi on suorastaan nerokkaan kuvaava, joskin liian suomalaisen liian synkkä(!)

Sitäpaitsi huomasin, että kuvan pullo on jo korkattu...

Iines kirjoitti...

Minua huolestuttaa se, että tuo köysi on ilmiselvästi ollut tuolla kierteellä jo kauan.

Pullo sen sijaan ei huolestuta. Sen vapaa kaularengas kertoo, että pullo on ajat sitten avattu, joten nesteen täytyy olla raikasta vettä.

Iines kirjoitti...

Jaa juu, Riku sanoi jo tuon pullon, ei ollut tarkoitus toistaa, mutta luin vasta nyt Rikun kommentin!

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Riku ja Iines, käytin aikaa ja vaivaa kuvasommitteluun. Laitoin köyden (Pielisläisen nuottakalastajan entistä)roikkumaan vaikka mihin paikkaan ennen kuin hoksasin, että kirjahylly taustananihan minä asioita pähkäilen. Sitten oli tuo Kati Peltolan kirjakin "Hyvinvointivaltion perukorjaus", siinä (K.P on entinen Helsingin sos.viraston päällikkö, olen puhuttanutkin häntä viime laman aikoihin) Kuvan tarkoitus onkin olla "synkkä", siis hyvä, kun sen näkee.

Kuvassa olevan tikkuviinapullon löysin tätä asuttamaamme vanhaa taloa rempatessani. Tuo neste on ihan sitä itseään, parkille maistuvaa tikkuista evästä josta saa hirvittävän migreenin jos erehtyy sitä maistelemaan. ´Hik!`

Tätä taloa on remontoitu edellisen kerran (rak. vuosi 1953) vuonna 1973 ja tuo pullo oli jäänyt "Puavolta", entiseltä omien pidättämältä "sotavangilta", kommunistien kommunistilta, yäkertaan menevien rappujen alla olevaan koloseen joka oli sitten paneleilla napsittu umpeen.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Kirjoitin tästä "Puavosta" joskus täällä: http://kivaniemi07.blogspot.com/2008/04/vanhan-kommunistin-haamu.html

Avatar kirjoitti...

Minua kiinnosti tuossa kuvasommitelmassa eniten kirjat. Niin ja tuo köysi tietenkin, sen luja solmu ja suuri silmukka. Eikä pullokaan jäänyt huomaamatta. Luin myös tekstisi. Elävää, vahvaa kieltä, voimakkaita kielikuvia ja vertauksia. Osaat kirjoittaa asiaa. Saksan nousu, se ripeys, millä se saatiin aikaan, on kyllä ihme. Mutta eikös saksalaiset olekin kuuluja täsmällisyydestään ja ahkeruudestaan. (Ainakin meillä on monta saksalaista tuotetta, koska tiedämme ne huolellisesti valmistetuiksi ja kestäviksi ja sen takia olemme tulleet niitä hankkineeksi.) Heidän kielensäkin kertoo jo mielestäni heistä, heidän täsmällisyydestään. Ja, ich weisse, ich habe Deutsch acht Jahre in der Schuhle gelernt, aber habe alles vergossen. Meillä on yksi tuttu saksalainen rikoskomissaari, joka työnsä vastapainoksi lukee klassikoita ja kuuntelee klassista musiikkia. Hän käy tyttärensä kanssa joka kesä Suomessa, on Suomi-fani.

Jännä tuon pullon löytöhistoria, josta kerrot. Mitähän muita salaisia kätköjä mahtaa talostanne löytyä? Epäilenpä, että tuo piilo ei ollut ainoa. Meillä on muuten shampanjapulloja (pitkäkaulaisia) kellarissa. Epäilemme, että ne ovat muuttuneet jo etikaksi, ei olla niitä maisteltu. Ne on myös muistoja menneiltä vuosilta.

Tuossa teidän talossa, josta kerrot kommentissasi, on hieno leivinuuni. Muistan sen kuvan. Se oli täällä esillä.Siinä roihusi elävä tuli.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Huomenta Avatar! Olet aikaisin liikkeellä, töihisi kiirehtimässä ilmeisesti. Vaimoni lähti Vaasaan ajelemaan myös varhain (370 km),joten tässä, kun kaikki koululaiseni ja pienemmätkin heräilijät olen ruokkinut, joudan hetkeksi istahtamaan näyttöpäätteenkin eteen.

Vaimoni opiskelee Vaasassa niin, että käy muutaman kerran kuukaudessa pari päivää olemassa paikalla ja netin kautta sitten tenttii kokeita ja muita läksyjä. Aloitti tänä syksynä. Koulutus kestää n. 3 v. Hän saa sitten pätevyyden tehdä muutakin kuin puutarhurin töitä joita on yleensä vain kesällä.

Miksihän minä näistä aloin höpöttämään?

Piti kirjiä vastausta tuohon kommentiisi jota oli niin mukava aamupuuron painikkeeksi lukaista.

Kaikki eivät muuten hoksaa sitä, että hallitakseen äidinkielensä, meidän tapauksessamme Suomen, senkin opiskeluun menee koko ikä. Varsinkin jos kirjoittelee.

Muista eurooppalaisista kielistä Saksa on tosiaan täsmällisen kuuloista. Hirvittää kuitenkin se, kuinka vääriin tarkoituksiin Hitler, Goebbels, SS ja Gestapo äidinkieltään aikoinaan käyttivät. Mielessäni kaikuvat saksankieliset, raa´at komennot Treblinkan, Auschwitsin jne porteilla...

Aihe itselleni on jälleen akuutti, sillä luen tuota tuhat sivuista Ian Kershawin Hitler-elämänkertaa. Toki olen päntännyt Shirerin kaksiosaisen Kolmannen valtakunnan nousun ja tuhonkin sekä muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, mutta aina niistä jotain uutta löytää.

Tällä kertaa lukukokemus tuntuu toisinaan siltä, kuin Kershaw potkiskelisi Hitler-nimistä hevosenkakkapalleroista eurooppalaisen sotahulluuden historiallisella näyttämöllä.

Tämä ei ole kielteinen ilmaus lukukokemukseen, sillä en minäkään moista inhotusta hyppysiini haluaisi ottaa. Tietty etäisyys paljon kaluttuun kohteeseen on hyvä keino kirjailijalta, vaikka toisinaan ko. kikkare pomppaa liian usein esimerkiksi wieniläisistä seinistä takaisin potkiskelijan jalkojen juureen.

Palatakseni historian verisiltä lehdiltä tämän talomme seinien sisäpuolelle, niin täältä on tosiaankin löytynyt vaikka mitä sahanpurujen ja muun roinan joukosta. Olisi vain tila, jonne niistä "näyttelyn" pystyttäisi.

Yksi taulu, joka oli ilman kehyksiä rullalle käärittynä seinän välissä, on nyt olohuoneen seinällä. Siinä on tosi vahvasti Särestöniemen vaikutusta. Tekijä on ollut ammattilainen R. Halmetoja (1973) jota olen yrittänyt silloin tällöin jäljittää, mutta toistaiseksi tiedossani on vain se, että hänellä on ollut näyttely Oulun Työväenopistolla 19.12.1968 ja sitten Oulunsalon kaupunki on ostanut joitakin hänen taulujaan koulujensa seiniä koristamaan. Olisiko taiteilija sitten kuollut ennen kuin on päässyt edes matrikkeleihin?

Sinua varmaan kiinnostaa taiteilijat kun käytät kirjoitustesi kuvituksena taideteoksia niin hyvin? Laitanpa vaikka seuraavan juttuni loppuun puheenaolevasta taulustani kuvan -jos muistan ja sen saan kirjoitukseeni ympätyksi. Tai, no voihan kuvan laittaa vaikka omana postauksenakin...

Nyt täytyy lähteä pesemään Mr. G:n kakkapylly. Ei ole mokoma vielä potalle oppinut vaikka on jo 2.5 v! Yäks!

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Ei kun se olikin jo illalla, kun olet laittanut tuon kommenttisi...

Avatar kirjoitti...

Oli kiva lukemalla kuunnella puhettasi, Valto.
Tunnustan, että en osaa kirjoittaa asiallisesti, vaikka kommentti, jota yritän kirjoittaa olisi tarkoitettu hyvän ja asiallisen tekstin kommentiksi.

En tiedä, mistä tuo "asiattomuus" kohdallani johtuu. Kunnioitan asioita ja heitä, jotka pystyvät asiasta kirjoittamaan (asiallisesti), niin kuin pitäisi. Olen jopa harkinnut viime aikoina koko kirjoittamisen lopettamista. Tässä joku ilta taaksepäin, olin jo vähällä lopettaa blogini. Tuntui niin turhauttavalta, kun päässä oli täysi tyhjyys, ääretön tyhjyys, ja se olisi pitänyt täyttää jollain merkityksettömällä höpinällä, ja samanaikaisesti olisi ollut muuta, järkevämpää tekemistä, jota olisi pitänyt keskittyä tekemään täysillä. Tämä ristiriita minua ahdistaa, kun sen takia en saa yhtään mitään kunnollista aikaan. Päinvastoin. Sotken toistenkin asioita.

Nytkin tulin varovaisesti vilkaisemaan, miten olit suhtautunut "shampanjapullo"-juttuihini, mahtoi olla ärsyttävää, mutta ilokseni huomasin, ettet ollut ainakaan pahemmin järkyttynyt, vaan suhtauduit ihan asiallisesti ja aloit jopa kertoa oloistanne ja elämästäsi. :)
Siitä pitää ihan sinua kiittää! Ja siitä myös, että peset niitä pikkupemppuja, ajattele, mitä siitä seuraisi, jos kakat kuivuisivat kiinni lapsen pakaroihin, mikä kipu ja ihottuma ja itku!

Korvaat äitiä. Olet isä ja äiti samassa persoonassa. Voiko enempää olla? Ja vielä jaksat kirjoittaa! Hyvä, Valto Ensio! Halaus ja virtuaalinen kunniamerkki Sinulle! (Huom. iso ässä sinulle sanassa)

PS.Laitapa tosiaan kuva siitä maalauksesta blogiisi. Olen enemmän kuin kiinnostunut taiteesta yleensä.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Kiitos halauksesta Avatar, tarvitsinkin sitä!

Tulin juuri uimahallireissulta poikieni kanssa ja meillä oli hauskaa. Oltiin koko kaksi tuntinen altaassa, kun ajattelin, että kerrankin ei ole kiirettä mihinkään.

Ethän vain missään nimessä lakkaa kirjoittamasta! Minä esmes selaan blogeja joskus etsiessäni luettavaa, mutta hyvin harkitusti otan vakiluettavakseni paljosta tarjonnasta sellaisen, joka laittaa mielen liikkeelle kuten Sinua lukiessani.

Näitä kirjoituksiammehan ei kukaan tilaa, kukaan ei niistä maksa, ainoa palkintomme on, jos joku joskus niitä kommentoi. Et ole siis kenellekään velkaa etu- etkä takakäteen. Ota rennosti vain, olet tietyn paikkasi jo lunastanut. Joskus olen ajatellut, että osaisit varmaan jonkun runonkin kirjoittaa?

Semmoisiakin on, jotka pitävät blogia vaikka eivät osaa edes kirjoittaa. Sinä et kuulu heihin.

Vinkkinä: kirjoita office wordiin ensin, tai mikä kirjoitusohjelma sulla onkaan, synopsis, anna sen "hautua" jokunen tunti-päivä ja muokkaa sittren blogiisi, niin sillä tavalla saat varmuutta tekstiisi. Tarkoitan siis, että itselläsi on tukevampi olo kirjoituksen jälkeen.

Ensi yönä, kunhan poikaseni nukkuvat, teen seuraavan kirjoitukseni josta synopsis on jo olemassa. Laitan siihen sen kuvan Halmetojan taulusta, käyhän vilkaisemassa.