torstai 17. joulukuuta 2009

Remontti -osa 3


Remontti aloitetaan Pimiöiden vesivahingon runtelemasta keittiöstä.

-Tapsa, otapas akkukone tuosta lootasta ja ala ruuvailla keittiönkalusteita irti. Minä ite alan repiä lattiaa aaki tiältä ikkunaseinustalta.

-Onkohan ne ristipäällä ruuvattuja.., ei ole ei. Vekkuli, onko torskikärkiä, on semmoisilla ruuveilla laiteltu.

-Kuule, Tapsa, mitä minulla ei ole, niin sitä ei näissä hommissa tarvita. Katopas siitä mustasta rasiasta minkä olen niitannut akkuporakonelaatikon kylykeen, sieltä pitäsi löytä kaekki mallit.., mallit kuleksii ja kullit maleksii, he hee!

-Haha haa, olet sinä kyllä...

Tekevät töitään tahoillaan, Tapsa ja Vekkuli. Rominaa ja ruminaa, viheltelyä ja yskintää. Muutama perkelekin lätsähtää tapettiin kuin kärpäslätkällä olisi huitaistu.

-Kuule Tapsa. Mites isäsi jakselee?

-Eipä mukavasti. Hän on aut.

-Aut? Siis kaekesta ihan pihalla.

-Noh, esimerkiksi kysyin aamulla isältä, että mitä hän haluaa leivän päälle, juustoa vai makkaraa ja laitanko puuroon marjoja vai haluatko voisilmän, niin isä kirjoitti lapulle, että lohi on kohta kutua ja ahventa äitille ja lapsille laita paitaa... Isä on ihan sekasin.., tai en tiedä kun sen käsiala on edelleen niin hyvä, että sitä kelpaisi esitellä missä vain. Puhua ei osaa kuin puoli sanaa joskus ja sekin aivan mitään tarkoittamatonta mokellusta.

-Niin. Se oli niin paha se puttous sieltä telineiltä. Minä näin sen, sinähän tiijätkin?

-Näitkö? Ei minulle kukaan ole kertonut.

-Eikö? Myö oltiin samalla Wetterin työmualla ja minä olin seinustalla telineihin toisessa piässä ja isäsi toisessa kun se tapahtu! Perkele, että korpeaa vieläkin! Se kurottajankuski ajeli kuin Huttunen hatuttapäin pakkasella ja tuikkasi trukkipiikit telinejalakaan niin, että koko rivi meinasi huojahtaa nurin.

-Niin, kyllä minä ne työsuojelutarkastajan pöytäkirjoista luin, mutta kuinka se sitten sinun mielestä tapahtui?

-Katohan tappausta, se kävi näen. Isäsi oli lyömässä ensimmäisiä pontteja Mikan kanssa räystään toisessa piässä kun minä olin hakemassa konenauloja telineeltä etempää kun näin, että isäsi kimposi kuin leppäkeihäs kaiteen ylitse alas. Mika sai onneksi kiinni eka ponttilaudasta kun telineralllit romisivat alas.

-Niin ja sitten?

-Isäsi olisi varmaan muuten selevinyt säikähyksellä kun putosi villapaalien piälle, mutta perhana kun ne aluskaterullat vyörähtivät telineiltä ja yksi rulla putosi suoraan isäsi hartioiden piälle. Minä seisoin kuin Lootin vaimo suolapatsaana, mutta mitäpä olisin mahtanut!

-Niinniin. Eipä sille mitään semmoselle. Pahalta se nyt meillä tuntuu. Pikkuveli ja -sisko ovat aika surullisia.., kun se äitikin toissavuonna...

-Niin. Miksi pittää sammaan perheeseen niin paljon ja niin lyhyvellä ajalla sattua.., mites äitisi?

-Noh. Äiti aina joskus käy ja välillä se huhhailee omilla teillään. Pitkiä aikoja joutuu olemaan suljetulla kun harhajeesukset alkavat aivoja pommittamaan. Juhannuksena oli meillä käymässä, mutta jo toisena päivänä piti viedä sairaalaan kun meinasi itsensä... Sai isän haulikon asekaapista käsiinsä kun en ollut laittanut sitä lukkoon ja aikoi ampua päähänsä. Onneksi äiti ei osaa aseita käytellä, mutta oli kuitenkin panoksen piippuun saanut...

-Voe että! Tässä kyllä jo murhetta mustaa olisi pyykiksi asti. Mutta helekutin hyvä, että sinä pystyt puhumaan asioistasi. Ee moni uskaltasi.

-Niinno. Minähän olen jo aloitellut niitä lukujakin mielen alalta, että vähän ymmärrän. Nyt täytyy vain pitää jokunen vuosi luvuissa väliä kun ovat ne sisko ja veli vielä alaikäisiä. Kukapa heistä huolehtisi. Sijaisperheeseen en anna eikä sukulaisista kenestäkään ole sen vastuun kantajaksi. Ja sitäpaitsi minä kyllä tykkään huolehtia asioista näinkin.

-On, on poika raskas osa sinulla, on. En kajehi yhtään vaekka ee ihtenikään elämä aena näen vekkulia ole ollut.

Tehdään jälleen omia hommia kumpainenkin. Tapsa saa kalusteet irti ruokatunnille mennessä ja yhdessä Vekkulin kanssa revitään vielä parketit niiden tyhjiksi jääneiltä sijoilta.

-Pjerkele, eiköhän purasta palasta? Emäntä sanoi, että kahvit voidaan keitellä talon pöönistä ja jos jiäkuapista jottaen irti suahaan, niin olokeetten hyvät ja ahtakaa napaanne, he hee ja näen sen olla pittää.

Syödään. Radiosta tulee kello yhdentoista uutiset, sää ja seuraavan ohjelman ingressi.

-Kuule Vekkuli. Sanoit, että omakaan elämäsi ei ole ollut helppoa. Tarkoititko sitä juttua, että ukkisi oli niissä SS-joukoissa sodan aikaan ja isäsi...?

-Justjoo. Pitäsikö siitä jottaen muistella? Kiinnostaisiko nuorta psykohistorijoiksi aikovaa semmoiset jutut?

-Tottakai kiinnosta!

-Pahhaan rakoseen nyt minua uitat. Katos kun tämä työmua minun änskällä kahtoen kestää ainahin kolome viikkoo jossei neljäkin, niin siinä kyllä kerkiän huastella sulle ummet ja lammet ja jos en muista, mistä kohtoo alotin, niin alan kertaamaan ja...

-Kyllä minä sitten jo toppuuttelen.

-Koko aekoo en kuitenkaan ala menneitä muistelemmaan!

-Eipä tietenkään, eikä se sinulta onnistuisikaan, sanoisi isäni.

-Isäsi se vasta vekkuli oli.., on.

-...niin.

-Kuule. Ukkini oli siis viime sottiin aekaan SS-joukoissa ja kaekkia juttuja en tiijä, mutta sen tiijän, että isä ei ole syntynyt suomalaesesta äetistä vuan saksalaesesta, oekeen arjalaesrotusesta sorjasiärestä. Olen nähnyt ne kuvat ja ihan puistattaa kun ajattelenkin.

-Semmoisia ne kylillä puhuvat sinun suvun tarinaksi.

-Kuule, jos minä oesin ollut ukki niin oesin varmasti poloviltaan käsin rukkoillu semmoselta naeselta helemojen kiärintää siinä paekassa kun nähtiin. Siis eihän tikanpoekakaan sopivaa koloa kokematta jätä! Ukkiin ja siihen ukin morsijammeen minä olen tullut. Isä tuas oli semmoinen nyhvertelijä, vaekka viisas kun perhana, mutta aina silloli prässit suorassa ja kravatti kaulassa vaikka halakoja olisi hakkoomaan männy! Pjerkele, että se otti joskus pannuun kun liiterinnurkalta seurasin! Miten lie sitten äetin iskeny? Varmaankin jossaen muaherraen uuvenvuojen kutsuilla jossa ollaan kuin jottaen tärkkikaulasia pingviinejä.

-Niih. Äitisi oli myös ulkomaalainen?

-Paskat. Leppävirralta! Vuan uatelista sukua kun sen sukunimi kerta oli nen-piätteinen!

-Heh heh. Miten sinä osaat kaikki asiat kääntää huumoriksi?

-No. Jos on suvussa baijerilaista, sudeettisavolaesta leppävirtalaista ja kaekenkattavoo muikkokukolla höystettyä verta maustettuna slaavilaesella yrttirohdoksella, niin totta kaet sitä huumoria on säkillinen laettoo joka lauseeseen melekeenkuin hölömöläesillä pimmeetä ikkunattomaan pirttiin kannettaessa ...

-Heh että heh. Olet sinä kyllä hauska. Mutta mites sinun isäsi sitten Suomeen joutui vaikka Saksassa hänen siittämisensä tapahtui?

-Kuule, otetaanpas seuraava työvaihe tässä käsittelynalaseksi niin jos sen aekana kerron semmosen tarinan, jommosta et ole vielä ikänäsi kuullu! Soppiiko?

-Sopii.

Jatkuu tuas seuraavilla lehdillä

4 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Jo kolmas osa! Täytyypä lukea nuo edellisetkin, sillä tämähän on mainiota dialogia!

Mielenkiintoista ja murre tekee sanailun hauskaksi. (On tarpeeksi ymmärrettävää murretta).

Työmaakuvauksenakin mielenkiintoinen.

Valto-Ensio kirjoitti...

Avatar, tätä murresanastoa mietin kovasti, sillä sen käyttäminen täydessä mitassaan on hyvin riskialtista lukijan kannalta. Kuten Iines mainitsikin, sen ymmärtämiseen kuluu aikaa. Pidän kyllä itse esimerkiksi Heli Laaksosen runoista ja hänen esityksistään vaikka Varsinais-Suomen murre on ehkä hivenen savolaista vaikeampaa, tai tätyy olla hyvä kuulo sekä nopeat hoksottimet sitä kuunnellessa.

Keijo Nevaranta kirjoitti...

Yritän tätä lueksia aika ajoin. Ehkä jokus pääsen loppuun asti. Toivottavasti remontti kuitenkin kestää. Hyvää Joulua!

Valto-Ensio kirjoitti...

Keijo! Tämän "rempan" kestosta en tiedä, mutta en sitä tahallani sitten venytä. Kirjoitan siten, että en työläänny, enkä työläännytä mahdollisia lukijoitakaan.

Hyvää joulua!