tiistai 2. maaliskuuta 2010

Ketkä pitäisi tappaa...

...että maailma välttyisi tulevaisuuden historiastaan tai säästyisi sitä jälkikäteen analysoimaan tai analysoimasta?
Uutiset kertovat, että Suomenkin nettilohkolle on rantautunut vihasivusto, jossa luetellaan toimijoita, joiden päiviltä päästäminen olisi tarpeellista heidän maanpetoksellisen työskentelynsä vuoksi.

Vihasivuston mukaan Suomessa näitä tuholaisia olisivat presidentti Tarja Halonen, pääministeri Matti Vanhanen, Eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Asrtid Thors ja sisäministeriön kansliapäällikkä Ritva Viljanen.

Ja kun pää murhille olisi saatu arvovaltaisten tapettavien avulla auki, voitaisiin siirtyä loisien murhaamiseen.

Listalla seuraavina olisivat maahanmuuttajien integroimisessa avustavat virkailijat, avustustyöntekijät ja muuten vain kaikille kanssakulkijoille ystävälliset myötäeläjät sekä heidän puolestaan kätensä ylös nostaneet.

Anonyymit Globaalit Rasistit  töö-yy Suomen haaran kommendantti, perheellinen ja töitätekevä hellä isihahmo, mutta joka ei halua nimeään julkisuuteen, kirjoittaa, että maahanmuuttajille ja heidän tukihenkilöilleen voisi sattua sopivasti onnettomuuksia, satunnaisia väkivallantekoja hämärillä kujilla ja putoamisia portaikkoihin. Malli on haettu Kambodzasta. Siellähän tällainen toiminta on pääministeri Hun Senin armollisella myötävaikutuksella ja "demokratiaan" kuuluvana osasena hallitsemisen automaattisena funktiona Pol Potin haamun nyökytellessä viidakon laidasta hyväksyvästi.

Työkseen vihaavien anonyymien aivoissa kristallisoitunut toimintamalli toisi kujillemme kristalliyöt vuoden kaikille vuorokausille.

Huikaisevat ovat näkymät lumisilta katoiltamme suuresti kunnioittamamme Amerikan suuntaan josta tämän vihasivuston alkuperäinen konsepti on kopioitunut Eurooppaan. Hakaristiheput nyökkäävät hyväksyvästi myös Hollannin Geerd Wildersin suuntaan joka rasvaa koneistoa omalla Euroopan lohkollaan samalla kun hänen omat pikkupikkunatsinsa pitävät sopivasti fasismin liettä kuumana, vaikka taannoisen Dresdenin tapaisia takaiskuja heidän esiinmarssinsa tielle välillä sattuukin.

Antifasistit ovat hiljaa vaikka heidänkin kokoamalleen tappolistalle olisi jo käyttöä.

Odotetan vain kiltisti käykö kuin Hitlerin murhayritysten kanssa, että pääjehun eteen kaatuva tamminen pöytä pelastaa yhä uudestaan pääperkeleen eliminoimisen.

Syynä nettiterroristien eliminoimisen suhteen on tietenkin se, että anonyymiä on vaikea viedä Haagiin ja hirttää. Ylen vaikeaa se on Sarajevonkaan murhien syyllisille löysällä nahkalla verhottua lihaa ja luuta antaneen Radovan Karazicin tapauksessa.

Toisaalta pelastus voi ollakin se, että tämä vihanpito tapahtuu netissä. Kuka nettinössykkä nyt tuonne tuuleen ja tuiskuun viitsii lähteä ketään tappamaa kun voi istua lämpimässä kömmänässään ja vain kuvitella kaiken?

Siellä, kellarien uumenissa nettihampurilaistikkupottuPattery-anonyymin läskivartinen käsi naputtelee viestejä vihasivuille samalla kun toinen ampuu maahanmuuttajia, presidenttejä, ministereitä ja muuten vain virkeinä ruudulla vilahtelevia hahmoja niin että savu pelikonsolin kotelon takaa nousee.

5 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Niin. Täytyy todella toivoa että talvea riittää ettei tule poliittisia murhia. Viimeisin on taitanut olla se Ritavuoren murha joskus 1930-luvulla, ellei lasketa rintakarkureiden summittaista tappamista viime sodan loppuvaiheessa.

Sisällissodastahan tämä alkoi.

Katsoin eilen illalla vähän aikaa Ajankohtaisen kakkosen Väkivalta-iltaa, mutta en kyllä oikein tullut yhtään viisaammaksi kuin olen nytkään. Ihmiset puhuivat lämpimikseen.

Ei jäänyt siis kuvaa siitä, että onko väkivalta jollain tavalla lisääntynyt. Se kyllä säikähdytti, että lukioikäinen tyttö sanoi pitävänsä maailmaa tylynä ja pahana paikkana. En minä usko että minä sen ikäisenä uskoin vielä maailman pahuuteen.

Nuorten pitäisi saada olla optimisteja sen aikaa kun opiskelevat ammatteihin ja elämään.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa, minä ajattelen esimerkiksi näin:

Koska on olemassa Homma-forumi ja tämä "uusi" viha-sivusto sekä muutamia muita samankaltaisia saitteja, joissa henki haisee kalmaiselle, niin ne toimivat purkaustienä alkukantaisille vihantunteille ihmisjäsenistössä joka ei kovin kauas viidakon laidasta sivistyksen suuntaan ole vielä päässyt.

Tämän porukan ei tarvitse lähteä kaduilla ja hämärille kujille ihan oikeasti ketään hengiltä mukiloimaan.

Ja kuten kirjoituksessani yritin sanoakin, ei näistä näyttöpääte-vihanpitäjistä enää lähtijöiksi ole. Heidän fysiikkansa ei kestä kylmää, tuulta, sadetta ja aurinkokin polttaa näkökenttää hämärissä vietettyjen vuosien jälkeen -saatika että heidän hennoiksi laihtuneissa, tai pizoilla turvotetuissa käsissään styroksista tehtyä leikkimiekkaa painavampi esine enää pysyisi.

Ja kun he aikansa omissa nurkissaan vain virtuaalin kautta ovat yhteydessä muuhun maailmaan, ja sekin koostuu enimmäkseen "omista" porukoista, heidän henkinen arkuutensa on lisääntynyt siihen mittaan, että lähisiwasta kaljan hakeminenkin tuottaa jo suunnattomia pelonväristyksiä.

Luultavasti lähivuosina aletaankin löytää erilaisista kellariloukoista tietokoneidensa äärille nuukahtaneita muumioita, kuin nykyisin silloin tällöin jonkun yksinäisen vanhuksen korpuksi kuihtunut ruppi mainoslehtikasojen takaisista kaksioista.

Arvelen, että tämä malli toimii niidenkin kohdalla, jotka vihaavat "lesbofemakoita", homoja, uskontoja, ateisteja jne. Kaikille löytyy paikka jossa purkaa sisintään ja kun kerran on tälle "purkautumisen tielle" lähtenyt, ei edes uskalla tietokoneensa ääreltä kauaksi lähteä, ettei vain uuden vihattavan kohteen synnyttämä sivusto nuljahtaisi sivu suun.

Näin olemme siis pelastetut niin poliittiisilta- kuin muiltakin viha-murhilta. Ehkä.

Ripsa kirjoitti...

Minun koulunkäymiseni aikaan yleisin käsitys oli se, että huonoilta teiltä ja tunteilta välttyy jos urheilee kovasti ja jos etenkin tytöt tekevät kovasti ja käytännöllisiä käsitöitä.

Silloin ei kyllä vielä ollut peruskoulua, joten keskikoulun aikaan ikäluokka oli jo jakautunut kahtia.

En itse muista kovasti kuulleeni väkivallasta, paitsi kerran, yleislakon aikaan 1956. Lakkolaisia kutsuttiin huligaaneiksi ja lättähatuiksi. Mutta väkivallasta on tehty tilastoja, muistaakseni Heikki Ylikangas kokosi niitä kirjoihin ja kansiin. Etelä-Pohjanmaalla olivat häjyt, sitten tulivat sisällissodan tappamiset, seuraava piikki olikin sitten juuri 1950-luku.

Puhutaan että lama on aiheuttanut uuden piikin. En tiedä onko sitä verrattu aikaisempiin piikkeihin. Tarkoittaisi sitä että pimeällä ei isossa kaupungissa olisi turvallista kulkea. Mutta en todella tiedä.

Sinä puhut siitä, että viha-saitit olisivat korvaavaa toimintaa. Ehkä itse saitissa toimivat eivät tekisi mitään, mutta silti ei ole hauska ajatus, että keskustelukulttuuri Blogistanissakin menee huutamiseksi.

Riku Riemu kirjoitti...

Elämme aikaa, jossa keskiluokka yhä enenevässä määrin on suistunut toivottomuuteen: tulevaisuus ei lupaa heille nykyisistä kohtuttomista olosuhteista mitään parannusta.

Tällainen tilanne on aikaisemminkin johtanut ikäviin asioihin.Ylikangas kertoi häjyyden yhdeksi perustaksi.

Minun elinaikanani ei tällaista ole ollut; 70-luku oli vielä tavattoman köyhää aikaa, mutta ihmisten mielissä oli tosiasioihin perustuva toive paremmasta ja tunne selvästä eteenpäin menosta.

Onneksi Valto lienee suureksi osaksi oikeassa tuossa oikeistopopulististen nettikajahtaneiden kyvyttömyydessä konkretiaan. Valitettavasti pelkään, että niitä saattaa olla muunlaisiakin.

Ukkospilviä taivaalla!

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa, en väheksy yhtään sitä henkistä julmuutta, joka on arkipäivää blogistaniassa, facebookissa, ircissä ja kaikilla niillä seerumeilla.., ei kun foorumeilla joista minulla ei ole hajuakaan, mutta joita tiedän olevaksi olevan.

Se on tämänpäivän nuorten todellisuutta ja keskenkesvuisethan ottavat sen myös totena vaikka käteen se ei miltään tunnukaan.

Itse kasvoin jo hyvin pienenä "pahaan maailmaan" vaikka tiedonvälitys tuli korpeemme aina hieman jäljessä. Oli Vietnam, Pol Pot ja ainaiset uhoamiset ydinaseilla kokeineen. Kuubankriisinkin muistan ja se pelästytti sillä isä kirosi korva radiossa kiinni, että vieläkö perkele ne mualimanpalon sytyttäävät ja joutuu hänkin lähtemmään!

Sitten olivat nämä isän rintamakokemukset sun muut, jotka tunkivat väkivallan lahojen seinähirsien raoista pieneen tupaseemme. (Isä itse ei ollut väkivaltainen humalassakaan, hän vain kertoi, mitä oli tapahtunut ja tapahtuu maailmalla.)

Kuten Riku mainitsee, 70-luvulla tapahtui muutos maailmanmenossa ehkä nytkäyksen verran parempaan suuntaan.

60-luku oli semmoista haparointia ja syrjäseutujen kouluissa vaikuttivat vielä "ohiammutut" opettajat, joiden käytös lapsia kohtaan oli kovin raakaa ja valikoivaa.

Tämän hetken rähinähalut voitetaan niin pitkään kuin heseburgerit, cokacolat ja pattery-juomat pitävät kipinöivimmän kansanosan polvet pehmeinä. Viimeistelytyön tekevät tämä netti-ilmastoinnin tunkkaisuus, jääkiekko- ja pesäpallokatsomoiden siiderinhajuiset karjahtelut...

Ikävää vain se huutaminen täälläkin...