lauantai 28. elokuuta 2010

Onko tämä nyt niin mahdotonta?

Kittilän kirkko 6.8.2010 klo 19.30

Kirkon P-paikalla on hataralautainen pöytä ja kaksi pitkää, natisevaa penkkiä. Tulin tähän hautausmaalta jossa tein edelliset merkintäni  Kalervo Palsan "falloksen" läheisyydessä.

Toisella puolen kirkonkylän halkaisevaa pääväylää, seurakuntatalolla, on juhlat. Häät luultavasti koska lippu on täydessä salossa. Yksi nuorehko mies jolla on leveä, punertava kravatti, on kävellyt jo vartin parkkipaikalla ja puhunut kännykkään. Vaihtaa välillä korvallista ja huitoo vapaalla kädellään kuin neuvoisi tietä Äkäskeron taaimpaan sopukkaan. Ehkä neuvookin. Tuon jos ottaisi nauhalle ja dubbaisi vain äänen päälle...

Tällä P-paikalla on ehtinyt käydä jo kahdesti yksi Bemari ja vanha Mersu kääntymässä. Apukuskin puolella on kipattu kaljaa tai siideriä. Toisessa, ehkä Mersussa, oli kaksi nuorta tyttöä takapenkillä. Kikattelu kuului avonaisesta ikkunasta minunkin huonokuuloisiin korviini. Samaa jatkumoa nämä rallit vuosikymmenestä toiseen joka puolella. Koskahan tyhjän kiertäminen käy niin merkityksettömäksi, että keksitään uusi merkityksettömyys tilalle?
Lasketaanpas "Lapinlisän" kanssa. Kun jepet ryystättävät bensaa rotteloillaan 3 km:n suoran päissä kääntyen kuluja tulee: 20 x 3=60 x 2=120 km/ilta=15 ltr x 1.50 €=20.50 € x 7 pv/vk=143€ x 52 vk=7 436€/vuosi!!! Kai mie oikein laskin? En jaksa tarkistaa.

Mutta vaikkka vähemmänkin, niin kuka nuo bensat maksaa? Entä ympäristötekijät turhuuden markkinoilla? Mistähän valistus ihan oikeasti tulisi aloittaa yhteiskunnissa joissa palvonnan kohteena ovat mieluummin kulutusjumalat kuin elämän kunnioittaminen josta niin kauheasti noissakin talventörröttäjissä, kirkoissa, saarnataan? Ajatteleeko näitä asioita oikeasta kulmasta yhtään kukaan?

Tuo kirkko se säästyi saksalaisilta. Olivat tuohukset kastuneet ja tuli kiire. Voiko sitä tilannetta kuvitella sytyttäjäisiin käskettyjen sotamiesten näkökulmasta? Raapaise se tikku tai kuolet! En tiedä, mitkä mielialat on olleet, mutta kai ne aika väsyneinä ovat pakomatkaansa suorittaneet.

Jos kaikki maailman sotaherrat olisi jostakin syystä saaneet ruttotartunnan ja kuolleet kertalyönnillä pois, olisivatko ilman käskijää rivimiehet tehneet mitään? Jos olisin ollut Jumalana tuohon aikaan, olisin heilauttanut taikasauvaani ja kokeillut, kuinka käy. Yli maanpiirin olisi vain Big Benin tikutus kuulunut kun aseet olisivat vaienneet.

Häh häh. Saarnamiesten kehumien jumalien taikavoimille se olisi milloin vain mahdollista, mutta ne ovatkin aina vahvimman puolella heiluttamassa miekkaa, ei Mooseksen sauvaa, näissä saduissakin.

Perkele että iski väsy. Tapio, paikallinen kaveri soitti kännykkääni ja kysyi: "Perkeheleenkö sie juuthuit? Mie olen laittanu saunan lämpimäksi ja herra Heikkistä ei vain ala kuulua!"

Selitän, että kävin hautausmaalla ja kohta tulen. "Jo vain sie kohta tulet. Mustalaispoijan kohta oli kolome vuotta, paljon se sulla on?"

Heh heh.

Kun olin tunti-pari sitten vielä menossa hautausmaalle päin, pyörähdin torille ja istahdin hetkeksi juuri hillamarkkinoilta vapautuneille jakkaroille torin laidalla. Siihen pyöräili punanenäinen mies ja huikkasi: "Katohan, Valtsu perkule"! Se oli Venäläinen, alkujaan Karttulasta, mutta Ruotsin kautta parikymmentä vuotta sitten Kittilään asettunut rakennusmies. Kertoi juuri jääneensä eläkkeelle. Eipä paljon muuta tärkeämpää. Muutamia yhdentekeviä lauseita. Kuin olisin eilen hänen kanssaan viimeksi jutellut vaikka kai siitä on jo kuusi vuotta. Niin se menee yksinkertaisimmillaan.

Pitää vielä merkitä tässä muistiin: Kun pujottelin hautausmaan rautaisesta portista sisälle pyörineni, pinkaisi sielläkin jänis, nyt isompi kuin Maijalassa, minua karkuun joltakin haudalta. Jätin pyörän ja aloin seurata sitä sillä silmällä, että se asettuisi sopivaan kuvakulmaan jonkun hautapaaden kupeeseen. Mutta se vain loikkasi muutaman askeleen eteenkäsin ja jäi odottamaan. Otti sitten pitemmän loikan valkean puuaidan kupeeseen, ketkisti selkäänsä ja oli pian ulkopuolella. Jäi sitten siihen tirkistelemään kuin sanoakseen, että tieppä köntys sama perässä. Samassa huomasin, että jänönen oli johdatellut minut taidemaalari Einari Junttilan haudalle. Se taisikin olla Junttilan inkarnaatio joka halusi näyttää minulle, kuolleiden taiteilijoiden haudoilla kyykistelevälle, minne hänen edellinen tomumajansa on piilotettu.

Tuosta Junttilasta tuli mieleeni Marja-Leena ja Helena. Viimeksi mainittu tekee ahkerasti taidetta  Sodankylässä. M-L ja H ovat siskoksia ja Einari-vainaan lapsenlapsia. M-L oli tuttu minulle Orivesi-Tampere ajoiltani. Kerran, ehkä kesällä 1990 nuokuin krapulakaljoissani Askan baarin rottinkituolilla Posion Jukan kanssa ja annoin huonon vaikutelman Helenalle itsestäni. Mutta hänpä ei tiennyt silloin, millaisilla vesillä seilasin. Eikä tietysti tarvinnutkaan sillä enhän minä mitään ollut.

Kävin myös Reidarin haudalla. Hänen punagraniittipaadessaan on ylevänä muistokirjoituksena intiaanipäällikkö Seattlen 1800-luvun puolivälissä pitämä puhe siitä, mikä murunen ihminen luonnon kiertokulussa onkaan. Jonkun murusen muistot säilyvät kivissä, toisten maatuvat puuristiensä myötä jänkäkunttaan eikä heitä enää kukaan muista.




Tapion vierashuone klo 23.00

Saunottiin, syötiin grilliruokia. Tapion pojat ovat kasvaneet jo niin isoiksi, että vanhin on armeijassa ja nuorempikin menee kohta autokouluun. Muistan, kuinka nämä samaiset jellukat kiipeilivät vielä syliini kun kävin heidän luonaan kylässä. Taisi vanhin syntyä sinä talvena kun olin rakentamassa yhtä pieksämäkeläisen KERA-huijarin kurjaa motellisilmänlumetta Veitservasaan, tai Kähärähän se oli osoite. Paljonkohan työmiehet ja rautakaupat siinäkin konkurssissa jäivät saamisiaan vaille kun isäntä otti ja häippäsi miljoonat mukanaan? Minulta jäi saamatta 20 tuhatta mk. Voi vitun "Majasirkat" että korpeaa vieläkin se kataluus johon silmää räpäyttämättä maanpiirin perkeleet, ne ketaleet joille tunnottomuus on aivojen osaksi tullut, kykenevät! Ja ajatellaanpa millaista hämäräpisnestä virolaisen halpatyövoiman turvin Helsingin rakentajat tänään tekevät! Missä se tässäkin jumalan sormi on, joka nilistäsi näiltä niljakkeilta ihmisarvon samaan jamaan kuin he tekevät huijattaville orjilleen?

Veitservasan lähellä, Pöntsössä on Reijo Raekallion atelejee. Siellä sain kunnian olla vieraana Tapion perheen mukana joskus. Heillä oli silloin sukulaisuussuhde Reijon silloisen vaimon kautta. Vietettiin jonkinmoinen lauluilta. Reijo soitti maniskaa ja vissiin hyräilikin jotain. Hän käytti tuolloin vielä alkoholia, mutta on kuulema ollut jo kauan ilman uuden muusansa turvin ja tekee taidetta josta turistit tykkäävät, eli hän myös myy töitään. On niissä hyvääkin paljon, paljon myös toistoa, mutta niihin tavan turisti tyytyykin ja silloin taiteilija voi elää, ansaita ja viettää arkisempaakin elämää kuin että pitäisi kurjuuteensa olla kuolemassa jokainen elämänsä hetki.

Miksi ei voisi ajatella, että siinä missä kirvesmies kehittyy jokaisen rakentamansa rakennuksen kohdalla ammatissaan eteenpäin, taiteilijalle kävisi samoin? Eihän hän silloin voi olla tusinamaalari vaan alansa rautainen ammattilainen jonka viiva on taulu taululta vakaampi, aihe saa uusia muotoja, sfäärejä joista voi, ja pitääkin ostajan maksaa eikä kitistä.

Olen nähnyt paljon Reijo Raekallion tauluja ja ottaisin niitä seinilleni mutisematta, mutta kuinka säväyttävää olisikaan, kun seassa olisi Palsaa ja Särestöniemeä rikkomassa rajoja. Ja olisinhan minä silloin itsekin rikas mies.
Kalervo Palsa "Huumoria" 1967

Tässä pitääkin kirjata sitten ylös tämän retkeni yllätys. Kun istuttiin Tapion kanssa saunanlauteilla ja höpöteltiin kuulumisiamme, kerroin varsinaisesti, millaisella asialla olen liikkeellä. Hän tuumasi siinä, että naapurin vanha talo on myyty eräälle kirvesmiehelle ja kun tämä oli sitä alkanut remontteeraamaan, oli talon "hillasta" eli ullakkokolmiosta löytynyt rullalle käärittyinä useita Kalervo Palsan tauluja. Mies oli kehystyttänyt ne ja nyt roikkuvat huoneiden seinillä.

"Voe perkale! Piäsisinköhän kahtommaan", innostuin.

"Jo vain meth menemmä! Kunhan on tässä hiosteltu tarpheks, niin lähemmä koputtelemhan."

Niin tehtiin. Naapuri oli ihan aito kirvesmies. Kyllä lajin tunnen. Vaatimaton tekosistaan ajan puheissa, mutta kun toimeen ryhtyy, tapahtuu.

Tein pienen haastattelun taulujen löytöhistoriasta, mutta pitää harkita, mitä siitä kerron. Kuvasin myös kaikki taulut. Voi olla, että muutamasta niistä joku taiteenkerääjä maksaisi enemmän kuin Kusti 1962 hevosestaan.

Mutta nyt saattaapi uni tulla helposti. Kynä valuu vihkon laidasta toiseen ja tuntuu kuin kelluisin. Jalat ovat herenneet kuitenkin polkemisensa.

Se on lauantai 7.8.2010 klo on nyt 22.45.

Olen Tapion vierashuoneessa alkamassa yön unilleni. Huomenna on lähdettävä kotiin. Tapio vie minut autolla Rovaniemelle ja menen siitä junalla. Perhana, että haluaisin tehdä paluumatkankin pyörällä. Ajaisin Kuusamon kautta.., mutta perheellisen kulkurin on pesäänsä palattava. Jo nytkin moni tuhahtelee nenäänsä kuinka vastuuton tuo mies onkaan kun vain pyöräilee ja pyöräilee. Voisinhan tietysti istua Rosson terassilla tämänkin ajan kolmen kilometrin päässä kotoa. Niin kuin moni tekee kun ei keksi eläkepäivilleen muuta tekemistä. No, minullahan sitä tekemistä kotonakin piisaa ilman erikseen keksimistäkin.

Keskiviikkona 13.8.1980 Kalervo Palsa aloittaa päiväkirjansa näin: "Eilen maalasin hiukan. Palavaa patteria. Ehkä se sittenkin onnistuu. En tiedä. Jäätyneestä patterista en pidä. Nämä näyttävät kömpelöiltä.  Rasittava elämä. Jatkuvasti. En kestä. Luin Carloksen loppuun. Pitäisi täällä järjestellä. Mutta miten kun tilaa ei ole. Viime lauantaina Tauno tuli illalla Laitalan Aaron kanssa meille. Aaro ennusti kämmenestäni, että eläisin 80-vuotiaaksi ainakin. Minulle tulee joku pimeä kausi. Onko se tätä kautta? Hulluus? Viina?"

Aamulla ensitöikseni kävin Tapion kanssa Palsan Getsemanessa. Pihapiiri on ruohikoítunut, vattupuskat ja horsmat rapisuttavat rakennusten seiniä. Ateljee ja hirsinen tupa tontin toisella laidalla alkavat olla viimeistä tuomiota vailla. Kattohuovat ovat vielä äkkiä tarkasteltuna jonkinlaisessa kunnossa, mutta ei ne kauaa kestä. Yksi tuulenrepäisy, lumen pudotus ja ne ovat repaleiset kuin Toimi-vainaan muikkuverkot.
Katselen kirvesmiehen silmin näitä rakennuksia. Näen heti, mitä pitäisi ruveta kiireisimmin tekemään.

Otan kuvia lahonneista nurkkipäistä ja alahirsistä. Jonkun ulkorakennuksen, liiterin tai saunan jäännökset ovat jo maatuneet epämääräiseksi läjäksi horsmikkoon. Sama kohtalo tulee vielä pystyssä oleviakin kohtaamaan jos korjaustoimenpiteisiin ei hetimmiten tartuta.

Kalervo Palsan rakennusten pelastamiseksi on perustettu yhdistys. Kuntokartoituskin on ilmeisesti jo valmis. Jos asuisin vielä Kittilässä, tulisin melko varmasti talkoisiin. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka ensi kesänä matkustan vaikka penskojen kanssa työleirille "lomailemaan"...

Tuli alkuloinen olo Palsan tontilla. Tunne voimistui, kun ajettiin sitten päivän mittaan katsomaan Levin rakentamisten massiivista laajentumista entisestään. Miljardeja tunkataan tunturiin, mutta moniko näistä muualta tulleista liikemiehistä olisi valmis heittämään muutaman kymppitonnin Kittilän alkuperäisen asukkaan, nurkkaansa ahdistuneen taiteilijan omaperäisen muiston säilyttämiseksi?

Ja onhan Palsan syntymämökki, yhden pienen tuvan käsittävä hirsirakennus kirkon ohella yksi niistä harvoista rakennuksista jotka säilyivät toisen maailmansodan hirviöiden häntien pieksäessä Lappia matalaksi. Polttaen  lajittelematta kaiken tuhkaksi.

 
Pikkuista hirsitupaa katsellessani tunsin päässäni Déjà vu -tunteen. Itseni syntymäkehto ja kymmenvuotiaaksi eletyn alkutaipaleen koti oli juuri tuon kokoinen. Siitä ei ole tallella edes valokuvaa omissa arkistoissani. Ovat vain muistot ja ja jonkinlainen ymmärrys, kuinka kymmenhenkinen perhe voi elävänä pakkasista, köyhyydestä ja ruuan alituisesta nuusasta huolimatta selvitä hengissä maailmaan. Ja vaikka isä kaatelisikin molemmin käsin Jaloviinaa kurkusta alas kunhan vain äiti jaksaa.

Tästä näkökulmasta ainakin ymmärrän Sinua, Kalervo Palsa.

11 kommenttia:

Valto-Ensio kirjoitti...

Tämä viimeinenkin postaus pyöräilystäni Kittilään olisi vaatinut kovemman käden editoinnin, mutta karsinpa näistä eväistä sitten jutun sinne Kaltioon.

Kalervo Palsan ystävät löytyvät täältä, osallistukaa jos vain siltä tuntuu:

http://www.kalervopalsa.fi/

Valto-Ensio kirjoitti...

Täytyy vielä mainita, että lähden pistäytymään mökillä. Tulen huomenna. Korjailen sitten ilmiselvät virheet, joita tekstissä näkyy olevan. Nyt en ehdi.

Ripsa kirjoitti...

Hyvä kyllä että olet itse asunut Kittilässä ja vielä parempi, että tunnet sieltä vielä ihmisiä. Toivoin että kirvesmies olisi ostanut ne Palsan työt. Masensi että ei ollut. Harvoin ihmiset ostavat tauluja. Sitä pidetään itse asiassa kummallisena, ellei sitten kyseessä ole Juhani Palmun latomaisema keskustapuolueen ehdokkaan tukemiseksi. Tai ehkä jokin toritaulu.

On nimittäin huonoa taidetta ja hyvää, eikä niiden välisen eron tekeminen ole edes kovin vaikeaa. Ei siihen tarvita kuin ihan omaa opiskelua.

Tuskin sitä Palsan pirttiä kukaan korjaa. Eivätköhän ihmiset ajattele, että mitäs käyttöä sillä sitten olisi...

Riku Riemu kirjoitti...

Reidar Säreistöniemessä ja Kalervo Palsassa vaikuttaisi olevan merkittäviä eroavaisuuksia.

Säreistöniemestä tehtiin 70-luvulla professori ja työt mitä ilmeisemmin myivät hienosti. Suvun hautakivet näyttävät olevan ökyä parempaa.

Jälkeenjääneiden valintaa Seattlen puheen pätkästä hautakiveen en pidä onnistuneena. Puhe, josta vuosikaudet, vuosikymmenet sen pitämisen jälkeen tehtiin kirjalliset versiot muistikuvien mukaan. Kuka niistä tietää, mitä sanoi.

Palsaa pidän rehellisempänä näkijänä, myös tekijänä.

Palsa kävi Helsingissä, isossa maailmassakin, kunnes mökkiinsä palasi.

"Kofeiiniton kahvi, alkoholiton viina, pilluttomat naiset, mulkuttomat miehet. Sitä täällä on. Amerikassa." - W-pedian mukaan päiväkirjoissa tällainen verraton luonnehdinta.

Siinä kun Säreistöniemi saunoi presidentin kanssa, Palsan työt laitettiin näyttelystä piiloon päämiehen herkän mielen säästämiseksi.

Nämä olivat mieleeni tulleita arveluita,enkä naama punaisena väitä niitä tosiksi, Palsan päiväkirjoja tai Säreistöniemestäkään laajemmin en ole lukenut.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa, tavallaanhan kirvesmies osti ne taulut, mutta tuli talo siinä kylkiäisenä. Tai toisin päin tietenkin. Hän kuitenkin osasi antaa niille kuuluvan arvon ja kehystytti ja laittoi talteen. On jopa lukenut Kalervo Palsan päiväkirjat ja oli muutenkin ylen kiinnostunut hänestä.

Oli hänellä muutakin taidetta seinillään, että kyllä silmää sille puolelle kaverilla varmasti on. Noiden löydettyjen taulukääröjen alkuperä on luultavasti ollut, että talon asukas on saanut ne palkkioksi toimittamistaan viinapulloista Palsalle, tai Palsan alkoholistikavereille.

Agraariväestönosallehan kuuluu tietynlainen "ylimielisyys" (vaikka se ehkä onkin alimielisyyttä) vähänkään sellaista taidetta kohtaan joka ei esitä tismalleen konkreettista jotain, vaan on äkkinäisen silmissä muutamia pensselinvetoja ja värirantuja paperilla, tai kankaalla.

"Minähän en rahaa tuommoiseen pistäisi", on hyvin usein kuultu lause taulujen edessä. Mieluummin sinne seinälle laitetaan hirven trofee kuin Junttilan tunturi ja kirjahyllyissäkin usein on ihan muuta kuin kirjoja.

Ohjataanko missään koulussa katsomaan taidetta muunakin kuin valokuvamaisena kopiona kohteesta?

Ei tietääkseni.

Luentoja eri taidesuuntauksista on, mutta nehän ovat vain luentoja ja kokeita niistä.

Sanot, Ripsa, että tarvitaan vain vähän opiskelua. Mutta jos siihen opiskeluun ei yhtään ohjata sellaista, jolla luontaista kiinnostusta ei ilmene, niin miksi sitä alkaisi opiskelemaan? Kysyvät vain, että saako taiteen "ymmärtämisestä" rahaa, häh?

Tuosta Palsan pirtistä. Minä luulen, että korjaavat. Siellä on saatu kokoon jo tarvittava summa korjauskustannusten arvioimiseen ja sen on jo tehnytkin erikoiskirvesmies. Puhuin yhdistyksen sihteerin, Sarianne Soikkosen kanssa puhelimessa ja hyvältä se näin lyhyellä ajalla käyntiin polkaistuna vaikuttaa. Ja jos Aineen ja Kemin taidemuseot ovat laitoksina hankkeen takana, niin ehkä sekin auttaa asiassa? Ainakin jos ajattelee, että valtiolta on ehkä saatavissa määrärahoja tällaiseen.

Yhdistyksen tarkoitus on olla pystyssä noin 4-5 vuotta että korjaustyö saadaan rahoitettua ja tehtyä. Sen jälkeen tontin ja rakennusten omistaja Maj-Lis Pitkänen päättää jatkosta yhdessä (luultavasti) kunnan kanssa. Kun sukulaisia ei ole, niin jokin yleishyödyllinen yhdistyshän siitä sitten tulee huolehtimaan.

Palsan ystävä taidemaalari Reijo Raekallio jos alkaa puuhaan mukaan paikallisena touhuajana, niin siellä kyllä rupeaa tapahtumaan.

Jotenkin tuntuu, että minäkin vielä tulen sotkeutumaan ensi kesänä ihan oikeasti hankkeeseen...

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, riemuitaksesiko väännät Särestöniemen SäreIstöniemeksi?

Ei se haittaa.

Nauratti kyllä, jos sitä halusit, vaikka ei ollut tuon suurempi vitsi.

Kyllähän Reitarillekin oli omat hankaluutensa ihmisenä olemisessa kaikellatavalla poikkeavana ihmisenä Kittilän pienessä kylässä.

Mutta hänellä oli Palsaan nähden eheät lähtökohdat ja vankat opiskelut joihin sai tukea niin lähipiiriltä (perhe) kuin myös mualimalta (sattumien ansiosta?).

Hänen sukupuolinen suuntautumisensa eli homous oli yksi ankarastikin mieltä kalvava asia. Ei sen vaikeutta hälventänyt häneltä menestyskään. Loppuunsa saakka varmasti se mieltä askaroitsi. Ja kun rakastaakin olisi pitänyt, sehän on yksi "seksuaalisen olennon" (Huovisen ilmaus) yksi tukijalka täällä vaellellessaan. Esimerkiksi Kaijärven kuolema satutti kovastikin Reitarin mieltä vaikka rakastajamies olikin puolta vanhempi.

Palsan kanssahan se hetken ehtivät ratsastaa samoilla aalloilla, eli kuten Palsa kirjoittaa päiväkirjassaan jotenkin näin "Reidarin luona. Juopottelua. Homosteltiin. ..."

Ei tällaisia ihmisiä, olivatpa he kuinka kuuluisa hyvänsä, pienet kyläyhteisöt ole koskaan hyväksyneet. Eivätkä hyväksy "sisimmässään" vielä pitkään aikaan.

Ja se viina, se viina...

"Siinä kun Säreistöniemi saunoi presidentin kanssa, Palsan työt laitettiin näyttelystä piiloon päämiehen herkän mielen säästämiseksi."

Tämä on yksi tökerömmistä teoista jonka taiteilijalle voi tehdä. Päästä nyt samaan näyttelyyn jo kuuluisien kanssa ja taulut siirretään syrjään mahdollisen tulevan mesenaatin astuessa saliin!

Olen pohtinut kovasti tätä, että entä jos Kekkonen olisikin Särestöniemen kanssa hurauttanut taksilla juopottelun lomaan Kaukosesta kirkonkylälle nimenomaan tapaamaan taiteilijaa jonka taulussa, Taidehallin seinällä Hesassa, mies hirttäytyy kyrpäänsä ja joka jotenki jäi vaivaamaan..?

Riku Riemu kirjoitti...

Valto,

tuo Säreistöniemi oli erehdys, ei tahallinen, tai mistään mielipiteestä kertova, tai vitsi.

Sisäiset ristiriidat olivat Särestöniemellä varmasti isoja, mutta maailman kanssa Reidarilla meni mukavammin kuin monella muulla; varakas, yhteiskunnan palkitsema mies, professori.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, kyllä minä sen arvasin, ettei ollut tahallinen i-virhe. Vaikea vain vihjaista asiasta, ettei tule väärinkäsityksiä edelleen. Mutta kielessämme merkityksiä voi viljellä yhdellä ainoalla kirjaimella jos haluaisi. Kolumnistit ja pakinoitsijathan käyttävät tätä keinoa joskus.

Suuren maailman kanssa ei todellakaan ollut Reidarilla hätää eikä rahasta nuusaa. Eikä konjakista joka sitten tappoi hänetkin -välillisesti lääkkeiden kera jälkitautina.

Ripsa kirjoitti...

Valto, opiskelusta. Tämän päivän Hesarissa oli mielipidesivulla parin kuvismaikan juttu siitä, miten tulee käymään tulevaisuudessa. Opetusministeriö teki hirmuisen ison pumaskan peruskoulun uudistukseksi ja sen pääjuttu oli: taide- ja taitoaineiden lisääminen peruskoulussa.

No, nyt kun tekevät jutusta totta, niin vaikuttaa siltä että kuvataiteen (vai miksi sitä nykyään kutsutaan?) viikkotunnit päinvastoin pienenevät entisestään. Kuudenteen luokkaan asti opettaa ala-asteen opettaja, jolla yleensä EI ole minkäänvaltakunnan pätevyyttä kuvataiteeseen. Sitten annetaan uudessa tuntijaossa yläasteen ensimmäiselle luokalle 1 viikkotunti, jota pitäisi oikean kuvataiteen opettajan opettaa.

Mutta mistä semmoisia virkoja löytyy, jossa on yksi tunti viikossa opetettavaa? Ei niin mistään. Eikä varsinkaan pienillä paikkakunnilla, joissa ei ole lapsia tarpeeksi rinnakkaisluokkiin.

Minä en yksinkertaisesti käsitä miksi koulutus on mennyt tähän suuntaan. Pelkällä tietopuolisella opetuksella ei ihmistä kasvateta. Ihan niin kuin taideaineiden merkitys olisi virkamiesten mielestä kasvavan persoonallisuudelle negatiivinen.

Muistan kun peruskoulu tuli. Sen pääpointsi on: kasvattaa oppilaan persoonallisuutta. Jos siitä jäävät taideaineet pois, niin sitten on maa tyhjäpäitä täynnä.

Jotka eivät taatusti käsitä mitä kuvataide on.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa, mainitsemasi kirjoituksen otsikon "Suomessa ei ole tulevaisuudessa visuaalisen kulttuurin osaajia" ja sen alla olevan kirjoituksen liitteeksi voi lukea tämän päivän Hesarista Elina Grundströmin kolumnin "Säiden ja rikollisten armoilla".

Nämä molemmat yhdistää Grundströmin kirjoituksen viimeisien rivien kysymys: "Luonto on ihmisen armoilla, mutta kenen armoilla me ihmiset olemme?"

Ja sitten pitää lukea molemmat kirjoitukset uudestaan niin vastaus kysymykseen löytyy.

V=Tunteeton ja visuaalisista näyistä vapaa markkinatalous.

Tulee muuten mieleeni, että Siilinjärvellä oli Huttus Jussin aikana kansalaisopistossa pätevää kuvataiteen opetusta niin käytännön taiteentekemiseen kuin myös luentoja ja muuta teoriaa. Siellä opettajina toimivat mm. ammattitaidemaalarit Kuopiosta. Nuo kurssit kiinnostivat siihen aikaan myös nuoria joilla piirtämisen taito hyppysissä oli. Voi olla, että sitä kautta on joku saanut pohjia omalle taideuralleen.

Miksi samankaltaista taideaineiden opetusta ei tavallisenkin koulusysteemin piirissä voisi käyttää? Pedagogiaopintojen puutteenko vuoksi?

Käytetäänhän epäpäteviä ylioppilaitakin opetusten lomassa täytehenkilöstönä kun valvoja lapsille pitää olla, mutta luokanopettaja on laitettu säästösyistä vuotuiselle pakkolomalleen tai työajan lyhennysvapaalleen. Miksi siis ei ammattilainen taiteentekijä saisi opettaa ja samalla hankkia itsellleen toimeentuloa?

Tietenkin viikko-opetustunteja tulisi sitten olla niin paljon, että taideaineiden opettaja kannattaisi erikseen palkata.

Minä en näistä tarpeeksi tiedä ja siksi heitän naiveja kysymyksiä ilmaan.

Toisaalta kun ajattelen, minulle olisi kyllä tärkeää alkaa tietää taas koulujenkin systeemeistä enemmän kun on noita koulujen kautta yhteiskuntaan prässättäviä tenavia on noin monta itsellä. Tiedä millaisia taiteellisia lahjakkuuksia tulevaisuus menettää jos heitä ei ajoissa ohjata lahjakkuuksiensa suuntaan...

Tillman kirjoitti...

Hieno postaus ja hienoja asioita. Kiitos, Oli mukava lukea !