tiistai 11. lokakuuta 2011

Ottoeinarin päiväkirjasta 7


Maanantai 17.7.1978 Hyvämaineisen saaressa

Soudin tänne. Halusin olla jossain muualla illan kuin leikkimökin hämärässä. Nyt ei haluttanut edes nukkumaan kun on mielessä pikkusiskon vointi. Soitin päivällä kotiin saksalaisnaisten vuokraamasta mökistä, muualla ei ole puhelinta. Pyysin anteeksi sillä englannillani minkä taidan ja että on välttämätöntä saada soittaa. Of course, not good, sanoi se vähäpukeisin, isorintaisin punapää ja nuolaisi hellalla kiehumassa olevasta kattilasta nostamaansa lusikkaa. "Mmjuuumh, mjam.., shcönen knabe", tai jotain sinne päin se vielä sanoi, maiskautti suutaan ja viittasi lusikkakädellään huoneessa olevalle toiselle, vaalealle pisamanenälle. Iski vielä silmää kun vilkaisi minua.

Äiti vastasi puhelimeen. Oli itkuissaan. Selitti, että kyllä se Hilppahelleviin aivokalvontulehdus tuli, mutta koska ajoissa saatiin sairaalaan, niin isommat on mahdollisuudet selevitä. Isä ryki taustalla ja kuvittelin sen kulkemaan ikkunasta ikkunaan niin kuin se aina tekee kun jokin asia painaa mieltä.

Painaa minunkin mieltä, puistattaa ja tulee Lainasinikan kohtalo koko ajan mieleen. Isä oli ihan outona kun tulivat sitten yöllä. Kun aamulla lähti tuomaan minua työmaalle se sanoi monasti, että kyllä se Hilipatipippan seleviää, kyllä se seleviää, vahva tyttö se on, kyllä se seleviää... Eivät varmaan saa nukutuksi kunnolla. Äiti aikoi mennä sairaalaan huomenna useammaksi päiväksi kunhan saavat apuvoimia navettahommiin. Lainasinikan vanhemmat ovat luvanneet auttaa.

Aamulla Vaulasofia halasi ja vähän itki kun kerroin siskosta. Olisi halunnut jäädä töiden jälkeen, mutta sillä oli äitinsä firman siivousta kun lauantaina tulee Kekkonen maakuntakiertueelle. Olivat tilanneet linja-auton presidentin kansliasta Kekkosen seurueelle kun ne haluavat käydä patotyömaahan tutustumassa. "Ite kaljupäiden kuningas ei linja-autoa tarvitse, sillä on limusiini ja siinä kuukausipalakkainen säfööri", sanoi Pahkapentti. Kunnanjohtaja on aikonut esittää uuden tiehankkeenkin Kekkoselle, mutta sille kyläläiset ovat vain naureskelleet. Ei me olla kainuulaisia, ei Kekkonen meille teitä rakennuta, sitä paitsi ei eletä ennään 60-lukua, tiet on kohta tehty, korpien kätköistä asukkaat kaikonneet ja mehtäyhtiöt huolehtivat lopusta, ovat lehteen haastatellut sanoneet.

On tämä. Mitään osaa kirjoittaakaan.., paitsi että oudolta tuntui, kun Pollenaama ei enää tullut töihin koska sillä se muuraushomma loppui perjantaina. Turusville sanoi juopotelleensa koko viikonlopun ja haisikin se vanhalle viinalle vielä aamulla. Ladallaan se pihaan seitsemäksi kurvasi ja työtahti oli sama kuin ennenkin. Tehtiin aamulla ensimmäiseksi telineet ja naulattiin kuistin alakaton laudoitus. Kerettiin sitten iltapäivällä pulttailla pilasterien nokkaan kuistin lattiankoolaus ja naulata muutama lautakin päälle ennen kuin päivä oli ohi. Kovasti piti taas lankkua ja lautaa kantaa ja naulaa lyödä. Sormet ovat ihan pykineet ja nivelissä avohaavoja ja hemmetin kipeää tekee koko ajan.

Otin valokuvia saaren rannassa. Täältä ylhäältä kallionnyppylältä kuvasin äsken iltamaisemaa. Lokit pesivät kaikissa kallion- ja kivien koloissa. Niiden poikaset ovat jo kuoriutuneet, isoja ja uimasillaan, mutta eivät ole kauaksi saaren rannasta vielä uskaltautuneet. Isommat selkälokit yrittävät tappaa pienempien lokkien poikasia, muutama riekaleiksi revitty raato on tämänkin kivipaaden juurella. Ukin muistan sanoneen, että luonto on kauniin julma kun katsottiin pellonreunassa kuinka kanahaukka pöllyytti pyytä niin että höyhenet pyörteilivät auringon vastavalossa korkealle heinäseipäiden välissä. Kun sitten mentiin lähemmäksi, juoksenteli useita pyynpoikasia hätääntyneenä sinne tänne heinänsängellä. Minua suretti koska ymmärsin, että ne jäivät nyt orvoiksi kun kanahaukka teki paistin niiden emosta. Ukki sanoi, että kyllä luonto omistaan huolen pitää, jos ei hyvin niin sitten vähemmän hyvin.

Pitäisi vaihtaa minunkin värifilmiin, mutta valokuvakerholle hankkivat vasta ensi talvena värikuvien kehittämiseen tarvittavan kaluston. Ovat kuulema kalliita ja sitten pitäisi kansalaisopistoon saada kurssi, että joku alkaisi osatakin niiden valmistuksen ja neuvoisi muita. Minä kyllä tykkään mustavalkoisista, mutta johtuu varmaan siitä, etten väreillä ole kuvannut paitsi sillä lonksahtelevalla ja raksuvalla kasetti Kodakilla jonka isä osti Hilppahelleville syntymäpäiväksi. Jospa sitten kesän tienesteillä hankkisin monipuolisemman järjestelmäkameran. Joutaisi vain opiskelemaan sitten tätäkin touhua.

Pahkapentti maksaa minulle 11 markkaa tunnille. Turusville sanoi palkakseen 22 markkaa plus kyytikulut. Työkaluista ei ota mitään kun ruoka on talon puolesta. Sanoi se, että ihan käypä palakan minäkin saan. Ei isommilla työmailla aikuisille apumiehillekään makseta aina kaheksaakaan markkaa tunnilta.

Laskeskelin eilen, että kesän työtunteja kertyy vajaa 500 ja siten palkkaa 5500 markkaa miinus verot. Käteen jää jotain 4300.  Uusi perusjärjestelmäkamera maksaa 2000 markkaa.., äkkiä ne nuo rahat saa menemään jos jotain erikoista haluaa. Ajokorttiinkin pitäisi ruveta säästämään vaikka onhan siihen vielä aikaa ja varmaan kotoakin siinä auttavat.

Torstai 20.7.1978 Puoliyö, leikkimökissä.

Vaulasofia lähti äsken pyöräilemään kotiinsa. Ei voinut jäädä yöksi vaikka houkuttelin. Opeteltiin jo koskettelemaan toisiamme housujen sisäpuoleltakin. Minua ei Vaulasofian tarvinnut paljoa hyväillä kun se sai käsillensä kaiken. Vähän hävetti, mutta se oli hyvin kiinnostunut siitä, miten siemensyöksy tapahtuu. Minä en osannut vielä paljon tehdä vaikka Vaulasofia yritti neuvoa. Ja kun minulla ovat kaikki sormetkin ihan halkeilleet haavoille ja pykimät ovat kipeitä. Tuntuvat hyvin kömpelöiltä muutenkin... Sovittiin sitten, että ennen työmaan loppumista rakastellaan oikeasti, mutta että siihen Vaulasofia haluaa koko yön. Ja että kondomeja pitää olla. Kuinkahan minä niitä ilkeän käydä ostamassa? Kirja- ja kemikalion omistaa sedän vaimon sukulaiset ja apteekissakin on tuttuja kaikki. Essolla ovat sen myyjänaisen selän takan hyllyssä, tupakka-askien vieressä. Sultania ja jotain mamboja. Onkohan niitä eri kokoja vai käykö kaikki kaikille? Meinasin Turusvilleltä päivällä kysyä, mutta se olisi varmaan alkanut hörähdellä...

Joka päivä olen käynyt soittamassa kotiin. Hilppahellevi on jo ruvennut syömään, lukenut äidin viemiä nakke nakuttajia ja Viisikkoja. Alkaa selvitä ja kohta pääsee sairaalasta. Isä oli helpottunut puhelimessa, naureskeli ja vitsaili että Hilipatipippan se järjesti hänelle melkein sydänkohtauksen, vaan issääsä se on tullu, yhtä sitkee... Isällä oli ollut lapsena keuhkokuume josta vain vaivoin oli selvinnyt. Melkein vuosi oli mennyt ennen kuin oli parantunut kokonaan. Mutta onhan ne siihen aikaan olleet vähän vaatimattomammat hoitokeinotkin. Kamferitippoja mummo sanoi sokerissa antaneensa kun oikein oli kuumehoureissaan isä höpötellyt.

Mutta kyllä minullakin on nyt hyvä mieli. Ja mielessä Vaulasofia.

6 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Hyvin tällä pääsee sisään 70-luvun elämään ja tunnelmiin, vaikka minulla kasvuympäristö on ollut toinen.

Tuon ajan hintoja osaat laittaa niin tarkasti, että sinulla luultavasti niistäkin on muistiinpanoja, ehkä säästyneitä palkkakuitteja. Minä ehdin 70-luvun puolella käydä kesätöissä mm. asfalttihommissa, niiltä kaksi muistumaa: tilinauha joka kirjaimellisesti oli nauha ja rahat paperipussissa kouraan. Vähän hymyilyttää nykypäivän näkövinkkelistä.

Vuonna 1972 isoman veljeni kanssa ostimme tupakkaa, se on jäänyt mieleeni. Pikku-Boston maksoi vähän yli markan, irtotupakoitakin kaupasta sai. Minä ostin ison askin "naisten tupakaksi" (hieman kevyempää) mainostettua
Mary Slimmiä. Hinta oli 2.25. En minä niitä ehtinyt polttaa, käry kävi toisella tapaa aivan alkumetreillä. Pihistettiin me joskus faijan Gold Dollareista, mutta ne alkoivat pyörryttää.

Kamera on ollut kallis, vaikka ei kai näille nykyisillekään ylärajaa ole kaikkine putkineen ja muine vempaimineen. Hyvän saa silti nykyään halvemalla. Tietysti tietokone täytyy olla lisäksi.

Tiedän ainakin yhden jäärän, joka yhä kuvaa filmille, kehityttää ne dioille, sellainen palvelu kuulemma vielä on olemassa.

Ehkä kuvakin on kärsinyt jonkinlaisen inflaation, kun näpsiminen nykyään on niin helppoa, ei tarvitse sääliä kallista filmiä kehityskustannuksineen. Minä en kuvaajana ole kummoinen, kamerakaan ei parhaimmasta päästä. Ammun usein epätoivoisella sarjatulella, ajatuksella että kyllä sieltä yhden kuvan täytyy jollain lailla onnistua!

Jos Ottoeinari ei kehtaa kumeja hankkia, hänen täytyy naisensa luona hamuilla hermostuneena taskujaan ja sanoa: "Rakkaani, en löydä mistään kortsupakkaani!" - Vaan pieleenhän se silti menee.

Anonyymi kirjoitti...

näin hiljattain jossakin kirpputorilla - olisiko ollut hietsussa tai valtterilla - alkuperäisessä pakkauksessa olevan neuvostoliittolaisen kondomin.

sain vihdoinkin kiistattoman todisteen siitä, että ihmisillä on ollut tarpeita myös kommunistimaassa. yksi itänaapurin urbaanilegendoista nimittäin oli, ettei siellä ole seksiä.

juttu lähti liikkeelle tilaisuudesta, jossa yhdysvaltojen ja neuvostoliiton kansalaiset saivat tehdä toisilleen kysymyksiä. jenkkejä askarrutti tietysti hanky-panky. kun he kysyivät asiasta, vastasi nutturapäinen komsomol-daami, ettei neuvostoliitossa ole seksiä. vastaus sai aikaan ison naurunremakan moskovalaisessa studioyleisössä.

matkustin poikaystäväni kanssa neukuissa aika usein 70-luvulla. muistan miten meidän piti mennä apteekkiin ja pyytää myyjää myymään meille kuminen tuote numero kaksi.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, oma "työurani", josta palkkaakin sain alkoi 1974 naapurin hevosen vetämän lantareen tyhjentämisillä ja seuraavaksi tarinani kaltaisella mökkityömaalla, jonka jälkeen ennen armeijaa tulikin koluttua sen kymmenet maatalouteen, asumiseen ja kesämökkeilyyn liittyvät rakennusmontut harjaan saakka. Kuten sitten myöhemmässäkin elämässä.

Löysin kaikenlaisia muistilippusia, tuntilistoja ja palkkakuittejakin joita olen tallennellut jostakin syystä. Sekä kirjoitusyritelmiäni, päiväkirjoja jne. Valokuvien taaksekin olen aina jotain sutannut.

Järjestelmäkameran hinnan muistan, koska omani ensimmäinen maksoi 2500 markkaa ja aika oli jotain 1970-80 taitetta. Se oli nimenomaan Yashica-merkkinen. Kameralle kävi myöhemmin tapaturma ja se hajosi.

Liityin siilinjärveläiseen valokuvauskerhoonkin kun uuteen pääkirjastoon rakensivat kansalaisopiston puolelle ajanmukaiset tilat värifilmin valmistuksineen. Join kerran yhden "Kaijan" kanssa viskiä pimiössä, poltettiin pikkusikareita ja semmosta... Filmeistä ei kyllä sillä kertaa tullut kuvia...

Sultaneita ostin ensi kerran 12-13 vuotiaana Rautavaaran Kirja&kemikaloista jota piti pankinjohtaja Leo Haikaraisen vaimo Heta. Ensin keräsin kyniä, vihkoja ja mitähän liekään ostoksikseni ennen kuin ilkesin pyytää kortsuja sielä Hetan selän takaa hyllystä. Niitä sai silloin yksin kappalein ja maksoivat 45-50 penniä kappale.

Sitten koulupolkua kotiin tallatessani kävin Villelässä kylässä ja varastin Jallun ja Rappurinteessä menin ison kuusen taakse, houkuttelin vehkeeni pystyyn ja rullasin kondomin paikoilleen. Piti näetsen opetella valmiiksi kun seuraavalla viikolla oli hipat koululla ja mulla oli "kähinää" yhden rinnakkaisluokalla olevan tytön kanssa. Mutta reisillehän se eka kerta joka tapauksessa meni kun en kerennyt sitä kortsua edes esiin ottaa. Paikkakin oli mitä romanttisin: hautausmaan aidan takana, ison, syystuulessa huokailevan kuusen alla mustassa sammalikossa, ja muistan, kuinka kuu kävi välillä kurkistamassa repaleisina ajelehtivien pilvien takaa...

Ei pitäisi alkaa muistelemaan kun tulee niin haikea olo...

Valto-Ensio kirjoitti...

Meri, kondomeihin liittyviä hassuja tarinoita olisi varmaan maailmalla vaikka kuin, mutta ei niitä moni taida muistella. Rikulle tuossa muistelin omastani ensimmäisen ja siihen on vielä lisättävä se, että po. kortsut äiti löysi taskusta kun laittoi housujani pyykkipataan. Oli sen ilme muuten aika surullinen kun katsoi minua ne käsissään; "Noinko nuorena jo..?".

Tuo Neuvostoliittoon liittyvä muistelusi on mainio. Osaan kuvitella vaikka en ole sillä suunnalla känyt muuta kuin miehityksen aikaisessa Virossa yhden reissun.

Miehelle, ja varsinkin nuorelle meidän ikäisille ja vanhemmille niistä varmaan muistuvat ne noloimmat päälimäisinä ja siksi niitä ei kukaan kehtaa kertoella. Voi olla, että pojat ovat poikia edelleenkin vaikka kuinka tämä nykyinen maailma on seksistä turvoksissa.

Jos partneri ei ole tuttu, on yhden illan tarina tms., niin usein se menee tuhertamiseksi, eikä stondis ole kovinkaan varmaa. Siinä sitä sitten noloina toisiaan tuijotellaan, vedetään ryysyt niskaan ja lampsitaan kadulle.

Minä ainakin olen ollut ikäni hyvin herkkä tällaisen asian kanssa jos en ole tuntenut luonnollista läheisyyttä naiseni kanssa olipa tämä sitten yhden illan tai useamman ollut kanssani. Poisluettuna humalassa toljailut, silloin sillä hommalla ei ole ollut rajaa ei taivasta kun on ryskytelty menemään. Varsinkaan krapulassa.

Meitä on moneksi.

Seksuaalisuus on hyvin tärkeä asia ollut elämässäni, mutta kantapään kautta on pitänyt sekin opiskella vaikka kirjojakin on tullut luetuksi.

Riku Riemu kirjoitti...

"Rakkaani, en löydä mistään kortsupakkaani!"

Tähän vaivihkaa, kenenkään huomaamatta, laitan tunustuksen. Juice Leskiseltä tuon ulkomuistista pihistin, luultavasti Hymylehteen kirjoittamasta jutustaan.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, olipa tuo kommenttisi salaa laitettu; en ole huomaavinanikaan.