maanantai 17. lokakuuta 2011

Ottoeinarin päiväkirjasta 9


Perjantai 28.7.1978 illalla, kotona aitassa. 

Sade ropisee kattoon, väsyttää. Toisen seinustan ikkuna antaa pellolle, mutta katselen tästä pienemmästä kotitalon pihamaalle päin. Pahkapentti toi minut töistä jo kahden aikaan iltapäivällä koska hänellä oli menoja. Vaulasofia oli mukana. Ne olivat kahvin verran kylässä. Kerkesin esitellä sillä aikaa vähän Vaulasofialle kotiani. Käytiin navetassa, täällä aitassa ja laitumella katsomassa lehmiä, sitten niiden piti kiirehtiä jo pois. Isää ja Pahkapenttiä vähän hymyilytti kun tultiin laitumelta pihaan käsi kädessä ja kun halattiin auton luona toisiamme.

Päivällä kävi setä vaimonsa kanssa työmaalla. Setä sanoi, että tultiin tekemään taas tämä valvontaisku. Se on virallisena valvojana Pahkapentin rakennuksilla ollut ennenkin ja kävi nyt kolmannen kerran tänä kesänä. Sanoi, että kylläpä se tuo Turusville osaa nämä rakentamiset paremmin kuin hän, mutta pitää näitä lanketteja täytellä kuntaa ja vakuutuksia varten. Kysyi Pahkapentiltä: "Mitenkäs se tuo veljenpoika Ottoeinari on kovasta rakentamiskesästä selevinny?" Pahkapentti siihen: "Hemmetti että on vilihakka tekemään, ja meinovaa viijä hyvänmiehen lisikseen  talosta tyttärenkin!". Iski sitten silmää ja setää nauratti. Annoin vaivihkaa sedän vaimolle paperipussissa Reubenin ja kiitin lainasta. Vähän kyllä punastutti.

Vielä reilut kaksi viikkoa ja sitten alkaa lukio. Kesätyöt ja -yöt ovat sitten ohitse. Mitenhän me Vaulasofian kanssa...

Luen nyt helpppolukuista kirjaa, Frederik Forsythen Shakaalia. Ei jaksa raskaampaa. Se satakielen surma oli aika luettava töiden ja kaiken päälle, ja Reuben jonka luin kuitenkin kannesta kanteen vaikka aluksi tuntui, että miksi, kun käytännössä ne seksiasiat kuitenkin sitten oppii. Mutta oli siellä paljon sellaista, jota ei tulisi ajateltua jos vain tekisi niin kuin Turusville sanoi, että kyllä luonto tikanpojan puuhun nostaa. 

Kysyin Turusvilleltä, että tietääkö se mikä on G-piste ja tohtori Grafenbergin joka on sen asian tutkinut.

"Huttustohtori on kjyllä tuttu tuon sotajalankampuran takia, mutta että Gra.., Grah... siis mikä pjerkele se oli?" 

"No se on semmoinen tohtori, jonka mukaan on nimetty naisten G-piste."

"Mikä vitun G-piste!?"

"Niin juuri, mistä tiesit?", vastasin ja voi että Turusville räjähti hohottamaan.


Sunnuntai 30.7.1978 leikkimökissä iltasella

Lämmintä, aurinko on jo painumassa tyynenä lillottavan järven taakse

Eilenillalla oltiin kaupungissa saakka tanssimassa. Vaulasofian isä ja äiti ovat kovia humpaltamaan ja ottivat meidätkin kyytiin. Äiti vei minut Vaulasofian luokse iltapäivällä, saunoin siellä ja muutenkin oli mukavaa. Opeteltiin niillä Astamirjamin opastuksella zazazaata ja se tuntui mukavalta tanssilta. Sitten illalla, kun lavalla soi jossakin vaiheessa "rytmi boleron kun kaikuu taas, saavuthan keinumaan, käsivarsilleni armahin..." niin oli tosi hyvä tunne, kun osasi jo perusaskeleet.  ..."tanssiessas kanssas häipyy muu, aikakin seisattuu", ja Vaulasofian silmät loistivat... Illan esiintyjät olivat Rauli Badding Somerjoki ja Eero Aven yhtyeineen. 

Hermannihannesta näin kahviossa tauolla Se sanoi, että Pattinki laalelloo kännissä, mutta en minä huomannut. Se itse oli ympäripäissään. Oli  linjakyydillä tullut, mutta kyseli meiltä paluukyytiä. Sanoin, että auto on täysi, että etköhän sinä parhaiten pääse sillä, millä tulitkin. Tuumasi siihen: "No,jos eivät tuas putkaan hilloo..." Aika juopotteluksi on silläkin elämä sitten mennyt.

Isä toi minut jo tänään tänne työmaalle kun se menee huomenaamuna aikaisin kaupunkiin asti asioille. Traktorin voimasiirrosta särkyi nivel eilen kun tehtiin polttopuupilkkeitä. Aikoi ostaa samalla suodattimet ja öljyt, että voi huoltaa puimakautta varten kaikki koneet. Meillä on tänä kesänä ohraa neljä ja puoli hehtaaria. Nyt on meidän tilan koko pinta-ala turkasineen melkein sata hehtaari, metsää ja suota siitä on yli puolet, mutta aikamoiset lahjaverot tuli Turkasen testamenttaamasta alasta ja muista "hyövyistä", niin kuin isä sanoi. Varmaan myydään metsää ensi talvena, että saa ne maksetuksi.

Alkuillasta ulkona käydessäni katsoin linjavaunun vierestä, kun alastomat saksalaisnaiset kirmasivat rantasaunasta järveen. "Hukkaviivoo siinä tuas oekeen urakalla huuhellaan", sanoi Turusville samaisesta näystä  viime viikolla kun ne polskivat ja metelöivät ilkosillaan keskellä päivää. Sanoin sille, että otanko valokuvia niin voit viedä eukollesi todisteen millaisella työmaalla olet töissä. "Elä perkeleessä härnee! Se hirmu kyllä tappasi minut jo siitä, että kahtelen nuita polskijoita jos tietäisi..."

Tiistai 1.8.1978 leikkimökissä

Ulkona on pimeää jo. Havahduin äsken kuselle eikä heti tule uni.

Töiden jälkeen uituani kävelin maantietä kylälle päin vanhan kivisen kilometripylvään kohdalle ennen kuin Vaulasofia kerkesi tulla pyörällä vastaan. Tultiin sitten tänne. Rakasteltiin ensimmäisksi ja sitten mentiin uimaan ja sitten rakasteltiin uudestaan. En osaa tästä tunteesta mitään kirjoittaa, se on niin kaiken kattavaa. Pitäisi varmaan ruveta lukemaan enemmän runoja. Runoilijathan ne ovat kaiken näistä sanoneet. Eino Leino kyllä sortui aika alakuloisiin päätelmiin rakkauden kaaresta. Äidillä on sen romaaneja ja muutama runokirjakin joista muistuu mieleeni nyt se ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden yllä täysi kuu...niistä sydämeeni laulun teen...

Vaulasofia lähti äsken. Sen pitää aamulla ennen tänne tuloaan käydä kaksi linja-autoa siivoamassa. Astamirjami sanoi, että kun Vaulasofialla alkaa lukio, niin pitää palkata siivooja firmaan. Meinaavat ostaa kaksi linja-autoa lisää kun ovat turistimatkat lisääntyneet. Yksi ajaa Leningradiinkin eikä se reitti kuskeista ole mikään kovin haluttu kun matkustajat ovat enimmäkseen kännissä oksentelijoita ja rajalla on oltava koko ajan erityisen tarkkana.

Alan nukkumaan. Ehkä näyttää taas yhtä mukavaa unta Vaulasofiasta kuin viimekin yönä.

9 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Silloin kun kaikki oli kaunista, tai jos ei aina kaunistakaan, niin ainakin uutta ja mielenkiintoista.

Nykynuoret ovat viisaita, ymmärtävät tuon elämän kaaren päälle. Ainakin television mukaan nuoret naiset satsaavat runsaasti häihinsä: "Siin ku voi mennä iankaikkisuus tai kuiteski jotain kaks vuotta, ennenku mulla on seuraavat!"

Ja sitten noista elämän peruskysymyksistä. G-piste nykyään alkaa olla jo vähän vanhanaikaista pohdittavaa. Minä ainakin olen laajentanut kysymystä pohtimalla ankarasti mitkä ihmeessä sitten ovat ne C-F-pisteet! Luulen ettei sinne mystiseen kirjaimeen ole tähän mennessä päässyt kuin Jerry Cotton, siksi oikein mainittiin G-mieheksi!

Meinasin linkittää tähän Baddingia tai suurta esikuvaansa, A.Aimoa, mutta löytyi turhan synkkiä. Laitan lempikappaleeni Mökki laidassa maantien.

Valto-Ensio kirjoitti...

Nimenomaan Riku, me muisitelemme hetkiä ennne kuin kaikki romahti; niin kuin kaikki kalkkikset tekevät.

G-piste oli minunkin estintäni kohde kun halusin tyttöystävilleni "kaikkea hyvää" kuten Yöllisetlinnut laulavat: http://www.youtube.com/watch?v=Brja-lsTjws

Kunpa tietäisi, koska tämä alituinen kesiminen (nahanluonti) loppuu lajillamme.

Kyllästyttää valtavasti kun historiaa tajuavinaan ymmärtää, että vaikka kuinka " joka hetki uutta ja ihmeellistä" mtv-kolmet ja miljoonat muut tarjoavat, niin perusjutut pysyvät smana, mutta luulottelut sen kuin paisuvat.

Kaunista, kaunista. Mistä me sen tavoittaisimme vielä?

Lauanta-iltana tanssitin Napiksella pitkältä ajalta tuttua naista jolla oli ollut sydänsuruja, ja hän sanoi minulle, että ilta on pelastettu kun olit ja sain tanssia kanssasi: se oli minusta kauniisti sanottu ja sai aikaan hyvän mielen minulle, vanhalle paatuneelle.

Kiitos maantien laidan mökistä. Tämänhän lauloi levylle myös Lasse Mårtenson? On hieno kappale.

Ripsa kirjoitti...

Mutta kyllä sata hehtaaria on aika iso tila, vaikka olisi nevaa ja mettää suuri osa. Kun vielä laskee että ne hulluimmat aukkohakkuiden ajat ovat vielä edessäpäin.

Hmm. Nuorta rakkautta ja kesä. Mutta kyllä tässä on aika paljon hyvää matskua, koska ei tämä kaikkiaan romantiikkaa jaksa olla, eikä voikaan tietenkään.

Täytyy näitä tosissaan vielä miettiä.

Valto-Ensio kirjoitti...

...perhana että tänä iltana hyppivät kirotusvihreet näppäimistöllä...!!!

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa, tuoreesti kommenttiisi vastaan, että ei sata hehtaaria kovinkaan kummoinen tila ollut niillä, jotka olivat 1970-luvulla jotain perinnökseen maalla saaneet. Päin vastoin se on aika keskinkertainen koko ja kun ymppäsin tarinani perheelle vielä poikamies-turkasen testamenttaaman tilan, nii n se on aika pieni suorastaan.

Sotien jälkeen maanviljelyksen parissa työskennelleille veteraaneille tarjjottiin hyvin usein lisämaapokaleiksi 40-60-80 hehtaarin aloja valtion toimesta. Ehtona vain oli, että sitoudutaan sitten myös siihen tilanpitoon. Isäni, kirvesmies, ei halunnut sitoutua ja häneltä jäi saamatta 60 hehtaaria sen nyt minun omistuksessani olevan 8,73 ha:n lisäksi joka minusta puoltavien tahojen suunnasta oli silkkaa vittuilua koska äitihän ne hommat joka tapauksessa siellä pienelläkin tilalla teki. Isä rakensi "vain" maailmaa ja sehän ei ole tykeillä sitä tulosta tuhoavien mielestä ollut eikä ole yhtään mitään.

Mutta Ottoeinarin tarina jatkuu vielä vähän.

Riku Riemu kirjoitti...

Minä näin kerran Liisankadun ja Snellmaninkadun kulmassa kun Lasse, ainakin ihan samannäköinen, sytytti iltasella piipun melkein keskellä risteystä, sillain very coolisti. Minä ajattelin, että "voi saatana!"

Kaikki, paitsi purjehdus, ei ole tylsää!

Riku Riemu kirjoitti...

Minä kirjoitan huomattavan paljon kirjoitusvirheitä, kun maltti harvoin riittää huolelliseen tarkastamiseen ja ekalla yrittämällä virhewitä tulee kilohehtaari.

Ei niitä muut arvele kuin itse.

Bloggerista sen pitäjä voi harhalaakit korjata roskakorin kuvaa painamalla sitä ennen laittamalla rastin kohtaan "poista lopullisesti".

Minä yleensä joudun kirjoittamaan useampaan kertaan, jos siihen mahdollisuus on.

Satu Hassi kirotusvihrun, Katainen ajatuksen.

Valto-Ensio kirjoitti...

Elä mittään, Riku. Minä menin kerran pahki (1980-90 luku tai jotain) Kuopion mukulakivitorilla Aarno Raniseen: En voinut olla törmäämättä koska illankähmäinen tori oli tyhjä ja hirveässä humalassa kompuroiva Raninen täytti koko kaaheen laakeen aakeen!
Se sanoi mulle "Kröh, köh, öh" poistui ja tori tyhjeni. Vain vieno sikarintuoksu (hirveen musta pilivi) jäi toria reunustamaan.

Huomenna Luin Savon Sanomista, että kuinka Aarno Raninen esiintyi upeasti kuopiolaisyleisölle konsertissaan... (siis nyt en muista, oliko se Kuopio Tanssii ja Soi -aikoja tai jotain; väliäkös sillä)

Kirjoitusvirheet ovat mukavia, sanoisi Mikis, mutta kun se ei vieraile täällä, niin sanon minä.

Riku Riemu kirjoitti...

Ranisesta minulle mieleeni tulee, kun aloimme toveripiirissä pohtiman, jotta pitäisikö laajemmin alkaa ns. kaljakuppiloissa kulkemaan, siten yhä hehkeän Armi Aavikon yhteyttääksemme. Ei onnistunut.

Paheksun ja syvästi rumana pidän nuoruutemme nimitystä: Apa-Arska!

Kiwotusvihrut on kalamia, sanoisin mnä, mten kai eroonkaan päässe!