lauantai 16. kesäkuuta 2012

Eristyksen purku


Aamiaiseksi neljän viljan puuroa, keitetty kananmuna, kaksi ruisleipäviipaletta, kaksi rasvalevitenappia, kaksi kalkkunaleikettä, kolme kurkkuviipaletta, lasillinen maitoa, puolentoistadesin muovitetra ananasmehua ja vuorokauden ainoa kahvikupillinen maidon ja sokerinjytysen kera.

Kyllä näillä töin näillä eväillä pärjää.

Yöllä häiritsi kameran mulkosilmä vaikka sitä en havahtunut varsinaisesti katsomaan kertaakaan. Pelkkä sen olemassaolon tieto riitti.

Unen suorilla osuuksilla Vladimir Putin soitti sälöille runneltua punaista pianoa venäläisen puoliperävunun ohjaamossa ja Kristiina Halkola lauloi rakastamisen vaikeudesta sen resuisella pressukatolla. Rekka ajoi pienen kylän halki jossa oli mielenosoitus. Värikästä joukkokokouskulkuetta johti Jyrki Katainen lipuntankoa napinlävestä napaansa tukien. Lippuun oli piirretty maahan poljettu, alaston, laihaluinen alamainen selkänsä päällä iso rautainen taos:.

Ensimmäinen selkeämpi ajatus unesta herättyäni oli Eurooppa ja sen lähihistorian lukuisat keskitysleirit ja Halkolan laulusta irtaallaan rimpuilevat sanat "ostettu rakkaus vain masentaa". Solmiintuivatkohan uneni mutkat Jyrkin ja laulun sanojen kautta jotenkin Espanjan ja Kreikan surkeaan taloudenpitoon? Nuorempana uneeni olisi sekoittunut runsain määrin eroottisia kohtauksia, mutta nyt sitä häilyi vain viiruina väreissä; Putinin punaisen pianon vanerisälöissä.

Venyttelen sängylläni, katselen kattoon ja kameran mustaan lasisilmään. Ajattelen ihmisiä, jotka joutuvat alati valvovan silmän alla olemaan. Mietin tätä ihmislajia, joka on ahmimiskehityksessään päätynyt pisteeseen, jossa valvonta on itsestäänselvyys ja yksityisyys vain harha, vapauden illuusioista nyt puhumattakaan.

Siksi kai ihminen susia vihaakin kun se niin vapaana metsissä jolkottelee ja syö mitä huvittaa. Ihmisen susista kesyttämiä koiriakin, jalostettua omaa lihaansa.

Mutta niinhän ihminenkin tekee, mutta ilman suden vapautta. Kaikenlaisten rajojen ja pykälien asettamassa häkissään se syö heikompaansa. Ärisee ja murisee, näyttelee ksylitolilla kiillotettuja hampaitaan. Puree se vahvempaansakin kun takaapäin pääsee iskemään. On onnellinen, kun näkee lajitoverinsa itkevän elämänsä raunioilla.

Ihmisen järki osoittaa käyttäytymisensä nurinkurisuuden, ja sen, kuinka se yrittää suojella itseään näkemästä omaa hirviömäisyyttään. Mutta koska on helppo kääntää päänsä kanavaa kun itsellä kaikki on hyvin, peittyvät maailmojen surkeudet ajatusten ulottumattomiin.

Minun näillä mietteillä mitään väliä ole. Paremmin niitä on kaiken rosoisuutensa takana pohtinut Linkolan Pentti ja vaikka myhäilevä Silvastin Eero eläessään. Nämä nimet nyt vain ensiksi mieleen tässä pompahtivat, niin kuin jollekin toiselle Platon tai Nietzsche.

Oven lasi-ikkunasta katselin ruokailun jälkeen pitkään rakennusmiesten touhuja. Minun kuuluisi olla tuolla, ajattelin. Isäni sanoi kysyjille, kun viisikymmenviisivuotiaana joutui rukajärveläisten kuulien repimän selkänsä takia sairaseläkkeelle, että kirveestä mäni varsi.

Mitä minä olen kohtaloani uteleville kertonut? Yleensä on pitänyt käydä laaja taustakeskustelu kaikista autokolareista, pyörällä kaatumisista, tellingeiltä tippumisista ja viimeisen tapaturman juonikuvio jonka jälkeen vasaranheilutus jatkuvassa juoksussa kävi mahdottomaksi. Olisi hyvä pitää repussaan epikriisit, magneetti-, röngten ja ultraäänikuvat ja pitää esitelmä, miksi raskaan työn tekijä voi kesken elämänsä ammattinsa opettelusta syrjään joutua. Ulospäinhän minä olen mitä terveimmän näköinen, reilu viisikymppinen mieshenkilö Suomesta. Mutta näkisittepä sisälleni, kuinka rikkirevitty, väsynyt ihminen siellä kyyristelee. Oikeasti olen siis näyttelijä joka kirjoittaa joka päivälle uudet vuorosanat itselleen.

Huono omatunto, sekö vaivaa? Olisihan sitä aina jonkun jalkalistan lyöjänä lattioilla ryöminyt. Mutta olisiko yksikään isojen työmaiden mestari työnsä valikoijaa kauan katsellut?

Olenko katkera? Paljonko olen palkkatuloja menettänyt jo nyt? Miksi vakuutusyhtiöt eivät suostuneet maksamaan uudelleenkoulutustani? Olinko minä vakuutusyhtiöiden lääkärienkien mielestä niin romu jo, ettei minusta uuteenkaan hommaan olisi ollut? Mitä ajatteli eläkeyhtiön silloinen päällysmies Kalevi Hemilä kun sihteerin eteen työntämästä puolen metrin paksuisesta paperipinkasta allekirjoitettavaksi valikoitui minua koskeva eläkepäätös?

Kaikkea sitä täällä eristyksessä joutaa pähkäilemään. Sitäkin, kuinka mitättömäksi olijaksi itsensä tuntee kun koettaa olla pelkästään lapsilleen isä, huoltaja ja kaksikymmentäneljätuntia heidän ulottuvillaan. Minäkin ehkä ymmärrän äitien historiaa vasta omien kokemusteni kautta.

Henkilökuntaa kolisteli sisään ihan yllättäen. Kaksi nuorta naista ja ilman maskia, ilman harsoja ja suojakäsineitä! Olivatpa ihania ilmestyksiä. Kertoivat, että tähän astiset kokeet ovat kaikki olleet negatiivisia tarttuvien tautien osalta. Voin valmistautua kotihoitoon lähtöön, mutta tutkimukset jatkuvat jo parin viikon sisällä erilaisilla kokeilla, koepaloilla keuhkoista, sydäntutkimuksilla ja muutamilla eritenäytteillä; mies käydään lävitse perinpohjin kun kerran aloitettu on!

Naiset rampsauttelivat lukot aukiasentoon, sanoivat, että nyt voit vapaasti liikuskella myös käytävässä ja missä vain. Läksin heti kahvioon ja join ison kupillisen kerman kanssa. Sen jälkeen muutamia poiskirjautumistoimia, vähäisten tavaroiden pakkaaminen ja soromnoo; pahoja ei toisistamme ajatella.

Kävelin rautakehäisistä lasiovista ulos. Aurinko paistoi, oli juuri ripsauttanut lämmintä vettä ja kukkivien tuomien tuoksu oli huumaava. Mieli kummallisen osaamattomana hiiviskelin kaupunkiin, ihmisten kansoittamille kaduille, sen sydämeen Raatihuoneentorille, enkä ymmärrä, miksi Erätukusta kävin ostamassa 14,6 kg:n ongensiimaa 150 metriä?

8 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Jaa. Ongensiima varmaan liittyy jollain lailla siihen, että ongit aiheita uuteen tarinaan. Aiot heitellä vähän kauemmas?

Tai sitten olet ajatellut opettaa pojat tekemään itse itselleen onget. On kyllä jo aika, paitsi ei ehkä ihan vielä Mr. G:n osalta.

Ajatella, pääsit juhannukseksi kotiin. Hieno juttu!

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa, meillä onkia on vaikka toisille jakaa, etten siksi tarvinnut siimaa erikseen. Ehkä ajattelin, että sitä pitää olla avokelavirveleihin (pojille), mutta eihän tuommoinen köydenjuonikas hentoisella kelalla muuta kuin sykkyrään ujuu! Se pitää olla 0,12 mm punottua siimaa, mutta se se onkin kallista juutas. Tosiaankaan en käsitä, miksi tuollaisen mihinkään käymättömän siiman ostin?

Me on jo kerran käyty tälle kesälle ongella. Minä karkuutin ainakin kaksikymmentäkiloisen (0,2 kg) hauen uistimesta, mato-onkea eivät edes särjet nykineet.

Tänään vasta heitettiin talaviturkit, eli käytiin joella uimassa. Kylmää on vesi vielä.

Rannalla jututin eteläsudanista pakoon lähtenyttä naista, kahden kikkarapäälapsen äitiä. Hän oli tuntemani toisen maahanmuuttajanaisen kanssa siinä. Sanoi hauskasti olevansa Vaasansuomalainen mamu ja muuttanut viime talvena tänne Kajaaniin. Sanoi, että koko perhe muuttaa takaisin Vaasaan koska siellä on "mukavampaa".

Miltä se näyttää, Ripsa, onko maahanmuuttajilla siellä mukavaa?

Ripsa kirjoitti...

Valto,

minä olen pienenä veistänyt ongenvapani pajusta ja leikannut loven siimalle, pujottanut korkin ja koukun. Silloin mökkijärvi ei ollut vielä turpeen sameuttamaa (paikallinen turvenuija eli -keisari saa jatkaa ikuisesti sen pikkujärven pilaamista, koska kyllähän nyt yrittäjän pitää työnsä saada tehdä) ja pidin erityisesti siitä, kun satoi semmoista pientä kesäsadetta ja istuin sydvesti päässä katsomassa uppoaako koho vai ei. Näki pohjaan hyvin, sukeltajat uivat loppukesällä siinä laiturin lähellä, siis ne suuren värikkään vesikoppakuoriaiset.

Heti kun siis puukko pysyi kädessä rupesin tekemään sillä töitä. Sitten vesurilla, sillä kyllä nirhaisin polveen, jossa on vieläkin arpi.

Minä en uskalla uida meressä. Siinä suolassa on jotain semmoista josta en pidä. Ja pelkään merivirtoja, vaikka tuskin ne juuri täällä uimarannoilla kovin isoja ovat. Ja merivesi on aina niin kamalan kylmää.

Tänne on tullut tänä keväänä paljon afrikkalaisia. Minulla kävi täällä kylässä viime viikolla kaksi ruandalaista ja yksi sudanilainen pikkutyttö, katsomassa kissaa.

Olen istuskellut portailla monien tyttöjen kanssa ja katsonut niiden läksyjä kouluaikana. Niiden äidit ovat ruvenneet tervehtimään, samoin äitien miehet.

Somalit ovat selvästi arempia kuin muut afrikkalaiset. No, likat tykkäävät koulusta, mutta eivät pidä siitä kun koulussa hälistään niin kamalasti.

Kyllä nämä ovat pakolaisia kaikki. En yhtään tiedä onko täällä työpaikkoja heille. Mutta tämä kortteli on kaupungin ja tännehän muuttajat sitten sijoitetaan.

Suomalaislapset tuntuvat jo vähemmistöltä, paitsi että en tietenkään osaa laskea.

Nyt ei ole ollut kamalia ongelmia, yksi mielenterveydeltään järkkynyt ihminen lapsille huuteli, mutta lapset sanoivat käsittäneensä että nainen ei ole terve.

Ei kai kukaan terve mene lapsia hätyyttämään? Eihän?

Valto-Ensio kirjoitti...

Jesh, Ripsa. Olen kuullut ihan terveittenkin vierasmaalaisille ärhentelevän aika rumastikin ja näkeehän sen nettikeskusteluista asenteet nykyään parhaiten.

Siitä olen hyvilläni, että tänä keväänä on kuulunut paljon hyviä uutisia sen pakolaisyksikön, johon tiiviimmin tutustuin 2008, kouluista valmistumisista ja työllistymisistä. Olen jopa itse saanut olla osallisena muutaman auttamisessa niissä prosesseissa, että siksikin se tuntuu erityisen hyvältä; ihan kuin kuvittelisin opettajastakin tuntuvan kun oppilas menestyy.

Nämä myönteiset tiedot antavat toivoa siitä, ettei Suomi ainakaan yhteiskuntana kaikkia huonosti kohtele. Yksittäiset ääliöpäät vain pitävät suuta suurempaa mölinää. Toivottavasti se mölinä on pelkkää paineventtiileistä lähtevää, kohdettaan telomaan pyrkimätöntä ymmärtämättömyyttä. Ja ehkä tuskaa siitäkin, kun itse ei isoja kaaria elämässäään käsitä.

Pojille pienintä myöten olen puukot antanut ja välillä ne tuolla vuoleskelevat keppejään. Valvonnan alla ovat sen suhteen vielä kuitenkin kun tahkossa teroitin ne niin teräviksi, että partakarva katkeaa kun kokeilee kuten entivanhaiset isännät tahkon pyörityksen lomassa niskavilloihinsa.

Ongenvavat ovat parempia nykyisin kaupasta ostettuina ja kun niiden teleskooppimalli menee sisäkkäin, niin on helppo polkupyöränkin mukana kuljettaa. Tarjouksesta löytää kelvollisen sellaisen jopa alle vitosella, ettei paljon metsään kannata sen vuoksi lähteä. Luovuus tietenkin kärsii tässä valmiissa maailmassa näissäkin asioissa.

Ennen näitä lasikuituversioita oli liitoksista katkottavia ongenvapoja rottinkisina, mutta ne eivät menneet sisäkkäin ja osaset ajelehtivat mikä missäkin vähän ajan päästä.

Matojen kurjaa kiemurtelua koukussa ajatellen ovat kehittäneet kaikenlaisia syöttejä synteettisistä aineista, muovista ja silikonista hajuineen; tahnoja yms.

Nyt on myös oikeannäköisiä lierojakin purkeissa myynnissä. Ovatko sitten silikonista vai muovista rakennettuja, en tiedä kun ei olla vielä kokeiltu, mutta ajattelin kyllä harkita.

Ripsa kirjoitti...

Herrajjestas, synteettisiä matoja! En ole ikinä kuullutkaan. Ei kastematojen pujottaminen koukkuun ole koskaan kovin kivaa.

Siitä taitaa kyllä olla aikaa kun olen viimeksi onkinut.

Aikuisena olen laiskana pitänyt lahdella katiskaa, kun ruuhi oli vielä kulkukelpoinen, sitten se lahosi. Ei katiskaa voinut siihen laiturin päähänkään laittaa kun poika olisi kumminkin telonut itsensä siinä. Soon tullu äiteehinsä.

Perheen opetin pariloimaan ahvenia takan hiilloksella. Iso lahna taisi tulla pari kertaa, maha täynnä pikkukaloja. Pikkukalat huuhtelin ja annoin kissoille ja poika katseli silmät ymmyrkäisenä otteitani.

Sitten se jo pian osasi itse.

En usko että järvessä juuri on mitään elämää enää. Turvekeisari on ollut asialla vähän liian kauan. Kuten lehdistä on saanut lukea, kukaan ei puutu järvien pilaamiseen.

Turve ennen kaikkea!

Mutta yritä nyt pysytellä terveenä edes juhannuksen yli. Vai koska ne ottavat sinut jatkotutkimuksiin? Eikös kesällä ole pitkät jonot?

Riku Riemu kirjoitti...

Minä kun näin otsikon, ajattelin että kirjoitat jostain saneerauskohteesta.

Tervetuloa, Valto, tähän turvattomaan maailmaan, sieltä kameran valvovan silmän turvallisuuden alta.

Kameran joka huolehtii kiinteistön turvallisuudesta kiitoksia pyytämättä ja kakskytäneljä vuorokaudessa yhtään väsymättä. Et varmasti pystynyt rumaa kuvaa seinään piirtämään, etkä kalusteita murjomaan. Olit siis sairaalalle turvallinen potilas.

Muutamaan vuoteen en ole kalassa käynyt, joskus aika innokkaastikin. Isot virvelin kelat ovat nykyisin halpoja, niihin pitää laittaa tuon verran synteettistä siimaa. Sellainen siima ei katkea, vaikka kivestä uistimen väkisin vetäisi; koukut antavat periksi. Hauella on toki omat mahdollisuutensa: olla purematta kaikkia pellin palasia.

Pakolaisista en paljoa tiedä, mutta toisten ihmisten auttamisessa elämä ei mene hukkaan, sanoi Dickens-vainaa muinoin.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, tosiaan: "Eristyksen" purku!!! Hah hah haa, alkoipa naurattaa...

Valvontakameroiden maailmasta taisi jokunen aika sitten olla aika kattava ohjelma telekussa. Britannia oli siinä esimerkkinä. Eikä metsien siimeksissäkään saa olla enää varma, etteikö joku ole "riistakameran" oksaan nauhoittamaan asentanut.

Polkupyöräretkelläni Pohjois-Karjalassa kymmenien kilometrien mittaisella korpitaipaleella oli P-paikalle petäjään sellainen laitettu. Kusin sen suuntaan oikein vuolaan lorotuksen, mutta keskaria en näyttänyt. Otin sitten kamerasta valokuvan muistoksi ja se voi löytyäkin jostain blogikirjoituksestani.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa, minä käyn useat kerrat juhannuksen jälkeen ensin kokeissa ja sitten 2.7 on erik.liäkärin vastaanotto jossa tuomio luetaan. On koepalan kairausta keuhkoista, magneetti- ja röntgenkuvaa ja verta ja ysköstä... jo nämä kokeet aiheuttavat alitajuntaan kielteisiä tuntemuksia vaikka sitten ei mitään olisikaan.

Mutta odottamaanhan minä olen jo tässä maailmassa tottunut, ja pettymään. En pääse sinne Venäjän Karjalan polkupyöräretkellekään, mutta siihen on syynä ennen kaikkea ainainen rahanpuute: en saanut passia uusittua enkä viisumia hankittua: loppuun 200 euroa olisivat nekin yhteensä tehneet koska viisumissa on kahta hintaa, pikatoimituksella ja hitaammalla ja hitaampi halvempi ei olisi ennättänyt. Ja nyt tuli sitten tämä sairausepäily vielä päälle...

Mutta poikien (siis lapsieni) kanssa meillä on kuitenkin yksi ISO SUUNNITELMA tälle kesälle. Siitä kerron sitten, jos se onnistuu.