tiistai 19. kesäkuuta 2012

Maailmani kupeet

Tein syntiä tänään: söin iltapalakseni paistettuja muikkuja sinapilla voideltuina.

Muuten on satanut tällä pallonpuoliskon kohdalla mukavasti, ja lämpimästi. Potun varret jo korkealla ja porkkanatkin alkoivat itää, mansikoissa kukat ja sipulintirriäisissä vihreää pitkälti mullan yläpuolella.

Kun sade lakkasi klo 17. jälkeen, pyöräilin kirjastoon hakemaan Pentti Haanpään Kiinan matkapäiväkirjan tueksi Sallamaan Karin esseitä Haanpäästä. Näitä kahta kirjaa sitten luin aina kun perheen touhotus hieman laantui tai kun penakat katsoivat Mr. Bean lomailee-elokuvaa. Välillä voitelin leipäkakkua ojennettuihin käsiin, kaadoin maitoa laseihin ja lastasin tiskikonetta. Saunoakin piti ja sitä varten hakea puita pinosta joka sateilta suojassa vankkojen tuomenoksien  alla pihanperällä naapurin aitaa vasten nojailee. Yksi vahinkokin pitää tälle päivälle ylös kirjata: laakea uunivuoka sälähteli kappaleiksi keittiön laattalattialle kun aukaisin  patavaunun alimman liukulaatikon ottaakseni paistinpannun esille.

Kirjastosta tullessa kävin Citymarketin tarjouksista valitsemassa kolumbialaisia banaaneja, 0,6 kg kanafileitä, halpoja hollantilaisia terttutomaatteja salaatin höysteeksi, Pirkka-lenkkimakkaraa huomista kuppimakkarakeittoa varten ja tietenkin maitoa ja piimää. Vihannesosastolla jututin rouvaa jonka poika on oman poikani kanssa samalla luokalla. Tämän rouvan mies on täsmälleen saksalaislähtöisen suomalaisen julkimon Roman Schatzin näköinen; kerran junassa en mennyt jututtamaan koska luulin häneksi. Perhe asuu rautatieaseman luona vanhassa Vr:n kiinteistössä jota ovat kunnostelleet kodikseen.

Citymarketissa valitsen useimmiten neiti K:n kassan jos hän on töissä. K poikkeaa ehkä toisista työntekijöistä jollakin tavalla edukseen tai sitten se vain tuntuu minusta siltä. Joka tapauksessa hän vaihtaa aina jokusen sanan kanssani ja katsoo silmiin saakka ystävällisesti. Pienin poikanikin tykkää hänestä, menee jo edeltä hänen kassajononsa jatkeeksi vaikka se olisi pitempi kuin muiden. Olen muutaman kerran jututtanut neiti K:ta työaikansa ulkopuolellakin ja silloinkin hän vaikuttaa erittäin mukavalta ihmiseltä.

Varmaan joku hymähtää moiselle, mutta luulen, että monelle ihmiselle on tärkeää, kuinka vakiokauppansa kassa asiakkaaseen suhtautuu, mitä hänestä "säteilee" siitä ohitse pikaisesti vilahtajaan jolta joskus jopa ainokaiset sentit kilistelee kaupan pohjattomaan nieluun. Eräänä päivänä niin kävi eläkeläisemummolle edessäni. Häneltä puuttui jokunen kymmensenttinen loppusummasta eikä löytänyt kassiensa pohjiltakaan vaikka kuinka kaiveli. Sattui onneksi minulla olemaan sen verran housujeni taskussa ja mummeli pääsi tarjouskanankoipiaan paistelemaan. Mutta tällaiset pikkuasiat ovat tärkeitä vain pienillä paikkakunnilla. Suurten kaupankeskittymien ja metropolien jättimarketit ovat tuhonneet jo aikoja sitten asiakkaiden ja kaupan henkilökunnan väliset merkityksellisyydet. Helsingin Kauppatoristakin joku kirjoitti päivän lehteen, ettei siellä enää ole kodikkuutta, on vain ruokien käryjä ja rahastusta.

Kuppimakkarakeitossani erikoista ei ole kuin  nimi, mutta se kelpaa lapsille paremmin sillä tavalla nimettynä. Voin kyllä kouramittaisen ohjeen tähän hutaista huvikseni vaikka nykymaailma on jo täynnä kaikenlaisten kokkien reseptejä enkä siksi usko kiinnostuksen niihin olevan kovinkaan suurta.

Tilkka öljyä (tai voita) ja lenkkimakkaran siivuja paistinpannulle.

Sipulinpilkkeitä sekaan (myös valkosipulia, mutta penskoille ei saa kertoa).

Ruskistetaan niin, että makkaransiivut kupristuvat sieviksi "kupeiksi" (tästä hauska nimitykseni keitolle).

Tässä samalla olet tietenkin kuorinut jo perunat, porkkanat ja lantut vasemmalla kädelläsi ja lohkonut ne kattilaan kiehumaan.

Jotain pakastesekavihanneksiakin sinne voi viskata jos kuka tykkää. Tavallisia makaroonejakin joskus hyppysellisen huiskautan.

Liha- tai kasvisliemikuutio ei ole sekään pahasta laittaa sulamaan, ja mauste- tai mustapippurit kellumaan liemeen.

Olen joskus maustanut voimakkaammillakin mausteilla, mutta lapsille ne eväät eivät sitten ole kelvanneet. Mm. chilipippuri on mainio...

Puolipehmeitten edellämainittujen sekaan kaadellaan paistinpannun sisältö, kaapaise lastalla rasvat myös!

Lisää suolaa makusi ja tottumustesi mukaan.

Itse olen nykyisin käyttänyt ruuanlaitossa hieman vaniljalle (tai "ruusulle") tuoksahtavaa Himalajan vuorisuolaa (nepalilaisten tuttavien vaikutusta) ja sitä ei tarvitse kovin paljoa Pan-suolaan verrattuna laittaa. Eikä ole enää kovin paljoa kalliimpaakaan merisuolaan verrattuna. Verenpaineen vaaraa lisäävää Jozoa ei ole meillä näkynyt ainakaan kymmeneen vuoteen.

Odotellessasi kata pöytä.

Vedä vellikellon narusta ja kutsu väki syömään.

Kirjasto- ja kauppareissun jälkeen laitan seuraavat sairaalakäynnit järjestykseen muistiin, tilaan yhden labra-ajan netin kautta kun huomaan, että sellaiseen lähetteissä kehotetaan. Ajattelen hetken mahdollisuutta, että jotain keuhkoistani sittenkin löytyy. Ehkä kasvain tai koteloitunut asbestimöykky, kolareissa katkenneiden kylkiluiden jättämä vaurio tai timpurinkynän pätkä jonka olen työparin vitsille nauramaan rähähtäessäni joskus henkeeni vetäissyt. Tupakantervaa sieltä ei löydy, se on saletti. Asia vaivaa silti.

Useasti viikossa pyöräilen kaupungin ympäri. Joskus päivällä lasten kanssa, mutta viimeistään illalla sitten yksikseni. Lenkin pituus on yli 20 km. Jos laajennan lenkkiä Kulunnan kautta Kirkkoaholle, tulee pyörän mittariin helposti 40 kilometriä saatika että Vuokatin lenkin huitaisen: 90 km. Oulujärven ympäriajo (270 km) vaatiikin sitten kahden päivän tunnit kun en mikään rastiveikko ole. Vaalassa teltta pystyyn ja siinä kehonsa kipeitten kohtien makustelua, pällistelyä puskassa ja itikoiden läimimistä. Ajattelua sen minkä aivonnysillään voi.

Kuvan lokki on mäkisestä maastosta Kajaaninjokea kohti lirittelevän puron suulta, likaisenväriseltä ja roskaiselta Kätönlahden lammelta (Kainuussa on kummallisia paikkojen nimiä joihin en savolaisena totu: Kättö, Kuurna, Jormua, Kuluntalahti, Känttäjä, Parkua, Mainua...). 

Lampi on eristetty joskus tiellä joen putamasta, varsinaisesta Kätönlahdesta. Tien alitse menee pelkkä viemäriputki josta pikkukalat pirskahtelevat vastavirtaan putkensuulta lampeen; näin sen ihmeen jonakin iltana kun istuin pensaiden välissä olevalla puistonpenkillä ja ruksasin vihkooni jotain joutavaa mieleenjuolahtanutta. Lokit iskivät heti kirkuen kalaparvea verottamaan. Urospuolisia pullasinisorsia lammessa uipi sankoin joukoin, ja kevään muutosta siihen jäi telkkäpariskuntakin. Viime- ja toissakesänä pesi lammen rannalla punasotka ja poikueet olivat runsaslukuiset, mutta nyt niitä ei ole näkynyt.

Eräänä iltana pensaidenvälipenkillä istui pariskunta, mies iso ja karvainen eikä nainenkaan tainnut hänelle niissä ominaisuuksissa hävitä. Ne suutelivat. Ja keskustelivat. Ja suutelivat taas. Ottivat pitkiä huikkia viinapullonsuulta, suutelivat ja ottivat taas. Pariskunnan polkupyörät olivat siistissä jamassa polun varren pajupuuta vasten. Miehen sinimustan pyörän tarakalla oli lankakori ja korissa vaatteita ja niiden päällä venytteli harmaanjuovikas kissa. Se oli kytketty valjaisiin, mutta näytti siltä, ettei sitä olisi huvittanut makuupaikkaa jättää vaikka valjaita ei olisi ollutkaan. Naisen punaisen pyörän ohjaustangossa roikkui musta laukku, tarakka oli tyhjä. Olisin halunnut ottaa valokuvan kissasta ja pyöristä, ja vaikka itse pariskunnastakin, mutta en ilennyt. Kesän ilot, ne kai ovat tuollaisia parhaimillaan. Mikä sitten lie kullakin tulos jos kovin ahkeraan niitä iloja viinalla voidellaan...

Kun lapset ovat siunaantuneet levolle, otan yöllisen ajanpätkän haltuuni, kuuntelen Leonard Cohenia kun muuta en keksi, luen ja suunnittelen tämän kirjoituksen loppuun; se on koko päivän takaraivoni puolella kasvanut, ei isoksi, mutta sellaiseksi kasvaimeksi joka kirjoittamalla pitää pois leikata.

Olen huomaamattani lukenut Kiinan päiväkirjaa jo sivulle 54. Pentti on matkallaan merkinnyt muistiin esim. seuraavaa:

"Tulva on Kiinan kansan vanhoja vihollisia, saattaa olla vanhinkin. Mutta nykyinen hallitus kävi sen kimppuun yhtä päättäväisesti kuin toisten vihollistensa: feodalismin, kapitalismin, imperialismin... 1950 päätettiin Huai-virta panna valjaisiin. Tulvien estäminen on pääasia. Siinä sivussa tulee vettä varastoiduksi ja maankastelu järjestetyksi, aukeaa laivaväyliä ja saadaan sähkövoimaa. Nyt on kahden vuoden aikana siirretty maata 500 miljoonaa kuutiometriä, uomia on rakennettu 2280 kilometriä, suojapatoja 2180 kilometriä ja kolme säiliöjärveä on valmiina. On siinä kiinanpoika pistänyt lapiota maahan! Sillä koneita on toistaiseksi vallan vähän."

Nyt ehkä tiedämme enemmän siitä, millaisia hintoja niin kiinalaiset kuin muuallakin maailmassa kansat ovat saaneet maksaa moisista urotöistä. Haanpääkään ei ihan varma ole ollut kaiken näkemänsä oikeellisuudesta, sen kyllä vaistoaa tietystä ironiasta jota hän muistiinmerkintöjensä sekaan on ujuttanut vuoden 1953 Kiinan matkallaan.

Ehkä tämän päivän onnellisin asia on tämä Haanpään Kiinankirja jonka posti toi ja sitten neiti K:n ystävällinen hymy siellä kaupan kassalla. 

Nyt haluaisin sankasti tietää myös, mikä oli saman päivän onnellisin asia miljardööri Björn Wahlroosilla? Sitä asiaa en mielikuvittelemaan kykene.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

valto

tässä on taas sellainen teksti, että. ja se kemppiseen kirjoittamasi omerta-kommentti oli hyvä.

sinä olisit minun idolini, jos minulla olisi sellainen.

onkohan siitä jotakin haittaa, ettei ihmisellä ole kunnollista tiennäyttäjää? psykologiantunnilla opetettiin, että ihmisellä on idoleita, joihin samaistutaan ja sitten kasvetaan yhteiskuntakelpoisiksi yksilöiksi. että idolissa yhdistyvät kulttuurille ja yhteisölle ominaiset yhteiset arvostukset ja tavoitteet.

mutta eihän yhteisöillä välttämättä enää ole yhteisiä arvostuksia ja tavoitteita. isovanhempani saattoivat aina kahvipöydässä aloittaa talvisodan ja vanhempani hyräillä olavi virta -hittejä. toista on meillä nykyviiskymppisillä. ei ole yhtenäiskulttuuria eikä yhteistä maailmankuvaa. yhtä palapeliä koko elämä.

täytyy ehkä kääntyä seesteisten ja teräväpäisten kirjailijoiden puoleen. väinö linna voisi olla sellainen. toisaalta tärkeimmätkin kirjat jäävät vain yhdeksi sirpaleeksi muistoissani. ei sen varaan rakenneta identiteettiä tai koota ehjää minuutta.

elämä kuluu hyvän romaanin parissa, mutta sitten kirjailija ja kirjan nimi unohtuvat.

mutta vielä tuosta 'saman päivän onnellisimmasta asiasta': kirjailija kurt vonnegut kertoo erään haastattelun yhteydessä elämänsä onnellisimmasta hetkestä: kysymys: milloin ja missä olette ollut onnellisin? vastaus: suunnilleen kymmenen vuotta sitten suomalainen kustantajani vei minut pieneen majataloon ikiroudan laitamille. lähdimme kävelylle ja löysimme varpuihin jäätyneitä kypsiä mustikoita. sulatimme niitä suussamme. tuntui aivan kuin jokin jossakin olisi halunnut meidän tykkäävän kaikesta tästä.

niinpä niin, ei suurimman onnen kokemiseen sen ihmeempiä tykötarpeita tarvita.

Riku Riemu kirjoitti...

Haanpään arveluista mieleen tuli, että joskus itseäni ihmettelen; miksi oikeastaan täytän päätäni päivittäisuutisilla.

Uutissisällön arvioiminen on täysin mahdotonta, vasta aika näyttää tapahtumien ja asioiden todellisen sisällön. Kai se on sitä ajan hermolla pysymistä: "teidän melkein kaiken, mutten ymmärrä mitään."

Tämä päivittäisuutisista, Haanpää myös näki ja ymmärsi paljon asioita.

Ei pysty miljonääri kahta vaippaa samanaikaisesti ylleen kietomaan eikä useamman loistoauton kyydissä olemaan. Jos tämä olisi tietokilpailu, viittaisin kysymykseen miljoonien kerääjän päivän onnellisimmasta hetkestä innokkasti, ja vastaisin: "Kakka tuli!"

Valto-Ensio kirjoitti...

Meri, minulle on ilmoittautunut aiemmin jo ainakin yksi fani, Mr. G joka täyttää juhannuksena 5 vuotta. Siinä eivät järkipuheet auta kun hän on ilmoittanut olevansa vain ja ainoastaan iskän poika.

Mikäli olen ymmärtänyt, järkipuheet eivät näissä idoli/fanijutuissa muutenkaan taida auttaa. Niiden ympärillä pyörivät krääsämarkkinat tykkäyskampanjoineen ovat menneet vuosikymmenien saatossa mauttomuksiin. Mutta harmitonta se kai niin kauan on, kun meinkampfeja ei raamatuiksi ala ilmaantua, ja kun pysyvät itseltäni vähintään klikkauksella poistettavina kaikuina.

Rehellissä teemoissa esikuvana oleminen on eri asia. Kisälli/oppipoika-tyttö-asetelma saisi tulla työmarkkinoillekin takaisin.

Minusta ei esikuvaksi laajemmassa mitassa ole, mutta kai minä sitä jonkinlaisena isänroolissani pojilleni väistämättä lienen; "Elekee tehä niin kun minä tien..."

Minäkin muistan tuon Kurt Vonnegutin mustikka-jutun. "Jäätyneitä mustikoita...".

Tiijätkö sinä, miltä ne luonnosta poimittuina myöhäsyksyllä, vähän ennen jäätymistään tai varpuihin jo jäätyneinä suomalaisen, luonnossa lapsuutensa viettäneen suussa saattaisivat maistua? Metsoa suolistaessa ilmaan pääseviltä höyryiltä, l. mustikoita syöneen syksyisen metson paskalta.

Mutta Vonnegut tuskin on koskaan metsoa suolistanut, joten I understand.

Jotenkin ajattelin juttua lukiessani, että maistajilta (toimittajat ja valokuvaajat mukaan lukien) ovat menneet mustikat ja puolukat sekaisin. Puolukat nimittäin ovat taivaallisen hyviä silloin ensimmäisten yöpakkasten jälkeen. Ja karpalot.

Kemppiseen kirjoittamaani "omerta-kommenttia" olisi kannattanut hioa vielä sillä siinä on ristiriitaisuuksia mitä sananvapaudesta voi Halla-ahon lausuman ja siitä hänelle langetetun tuomion suhteen lisää sanoa. Tuli vähän sellainen "mutta"- olo jälkeen päin, vaikka sama se minun purinoilleni...

Varsinkin nyt, kun siellä Pomarkussa taas... voi paha maailam sentään!

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, elä muuta virka (;patalappuja vaan). Asiat on sanottu jo moneen kertaan, mutta niin sitä minäkin päivittäin (ja öittäin) itselleni varaamiani palstoja lauseilla yritän täyteen väkerrellä.

Ovat sitä ilmastopaneelikerhoakin taas pitämässä: 40 000 ihmistä yrittää löytää ahneudelle jarruja (ei ne sitä siksi kutsu, mutta...) Virkkaisivat nekin siellä patalappuja, ja vaikka sukkia maailman köyhille, keittäisivät reilunkaupan tsajua ja opettelisivat kompostien rakentamista, ulkohuussissa käyntiä ja onkimista; paistamaan ahvenia tikunnokassa nuotiolla.

Sanotaan, että ainoa keino pysäyttää kehityuksen nykyinen suunta on väestönkasvun hillitseminen. Mutta laskettu kuitenkin on, että vain jokunen prosentti ihmiskunnasta kuluttaa nykyisen 7 miljardin ihmisen edestä.

Miten tämä ristiriita selitetään? Sen yhden %:n eliminoimistarpeellako niin kuin kaurismäkeläinen ehdotti?

Minusta rodunjalostuksella: jalostetaan lajistamme ahneus pois.

Otetaan yksi Björn ja yksi Mika (Kaurismäki) ja puristetaan niistä geenejä pipettiin, ravistetaan ja jaetaan neuvoloissa perhesuunnittelun yhteydessä rokotteina kansalle. Vai mitenkä ne mengelet niitä juttuja hoitivat silloin joskus?

Anonyymi kirjoitti...

valto

luulen vähän minäkin, että puolukka on vonnegutilla vaihtunut mustikkaan.

puolukka on herkkujuttuni. tänäkin talvena sitä riitti pakkasesta jokapäiväiseen marjapöperöön. ennen vanhaan ei ymmärretty puhua luontoaktiviteeteista. lapset pakotettiin metsään ja mättäille keräämään viisi litraa puhdistettuja puolukoita koulun keittiöön. ne syötettiin talven mittaan takaisin lasten suihin yleensä jossain sellaisessa muodossa, jota lapset ehdottomasti inhosivat.

oikein hyvä kansalainen pyyhkii superpoimurinsa säiliöön päivässä jopa toistasataa kiloa, myy ne puhdistamattomina niin kuin teollisuus tahtoo, kuittaa rahat ja karkaa etelään tai ostaa itselleen jotain muuta mukavaa.

sinä minä ihmettelen, että mitä ihmettä arvonlisävero tekee marjan- tai sienenpoiminnassa. alvin takia moni poimija luisuu harmaaseen talouteen.

Riku Riemu kirjoitti...

Salusjärven mielestä olivat muuten karpaloita.

Puolukat ovat mahdollisuuksien rajoissa.

Minä puolestani otaksun, että Vonnen povessa ollut karpalolikööripullo oli melkoisen raikasta. Teki hyvää, kun kylmyys muuten kirpaisi.

Anonyymi kirjoitti...

karpalo on varmasti oikea vastaus. karpalolikööripullo ehkä vielä oikeampi.

vonneguthan antoi yhdelle romaanihenkilölleen nimeksi rob roy - ei walter scottin romaanin, vaan kuuluisan grogin mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mitäpä sinä Nallen päivän kohokohdista, omaa elämääsi kun elät!

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, Meri. Karpalolikööristä saan hirveän migreenin!

Siis paljaana karpaloita vain, ja suoraan mättäästä.

Karpaloista ja Vonnegutista minulle juohtuukin nyt mieleen, mitä korrektia anonyymikommentoijalle vastaan.

Valto-Ensio kirjoitti...

Anonyymi, oikea vastaus tosiaan olisi, ettei kenenkään muun nallukan päivien kuluista kannattaisi piitata.

Mutta kun elämäni kupeeseen työntyy tänä päivänä koko maailma.

Jos ostan kaupasta kolumbialaisia banaaneja, hollantilaisia tomaatteja, suolaa Himalajalta, kahvia brasiliasta jne. niin en voi olla ajattelematta, millaisia elämisenkupeita niiden maiden ihmisten olomuotoihin sisältyy.

En voi siis elää pelkästään omaa elämää kotimaisine karpaloineen(joita niitäkin on jo saatavana viljeltyinä Siperiasta), haukifileineen, pottuahvenineen.

Elän globaalissa maailmassa jossa kanssani elää miljardeja muita. Nuotiopiirini (=perhe), jonka loisteen taakse viidakkoon en voi olla näkemättä, en tuntematta sen elämänsykettä.

Uhkakuvat ovat jopa lohduttomammat kuin ihmisen elämässä vielä sata vuotta sitten, saatika kun olimme vasta keksineet tulen jonka karkaamista lopulliseen roihuun yrittävät nytkin siellä Riossa hillitä. 20 vuotta nykymenoa ja peli on menetetty, sanovat.

Ripsa kirjoitti...

Valto,

joku kommentoi jossain, että kun maailman hallitusherrat ja-naiset eivät kykene tekemään mitään muuta kuin riitelemään, niin nyt on kansalaisten aika. Joku ihan täyspäisen näköinen ihminen sanoi Rio de Janeirossa telkkarikameralle.

Olisko kansalaisyhteiskunta enää mahdollinen? En tiedä. Sellainen hatara muistikuva minulla on että sellainen oli vielä 50-70-luvuilla, en tiedä mihin suohon se upposi.

Karpaloista puhuakseni minua on pikkuisena peloteltu soilla niin pahasti, että en ole uskaltanut edes pakkasöiden jälkeen soille. Sitä paitsi täälläpäin ne on suunnilleen kuivattu.

Mukavaa kesäpäivänseisausta kaikille!

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa, netissä kansalaisyhteiskunnan toimintaa on: http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/

Wikibediasta kiteytys kansalaisyhteiskunnan tehtävistä: "Kansalaisyhteiskunta tarkoittaa yleisimmän määritelmän mukaan kaikkea vapaaehtoisesti järjestäytynyttä inhimillistä toimintaa ja instituutioita, jotka eivät kuulu julkiseen sektoriin eli lähinnä valtioon ja kuntiin. Yleensä myös virallinen voittoa tavoitteleva taloudellinen toiminta jätetään siitä pois. Aatehistoriassa kansalaisyhteiskunnalla on ollut myös muita selvästi poikkeavia määritelmiä. Kansalasyhteiskunnalla voidaan tarkoittaa myös sitä kehityksen astetta, jolloin yhteiskunnassa kansalainen saa äänensä kuuluviin.lähde?
Kansalaisyhteiskunta on ihmisten välinen suhdejärjestelmä, jossa jokainen yksilö rationalisoi oman toimintansa tai suhteensa muihin ihmisiin omiin etuihinsa, yhteisiin intresseihin tai yhteisiin arvoihin perustuen. Kansalaisyhteiskunta tarkoittaa kolmanteen sektoriin kuuluvia liikkeitä, kuten kansalaisjärjestöjä, urheiluseuroja, liikeyrityksiä ja uskonnollisia yhteisöjä."

Mietin, olenko koskaan osallistunut kansalaisyhteiskunnan minkäänmoisiin toimiin ja muistan, että ainakin rauhanmarsseihin 80-luvulla ja erilaisten, tuottamattomian pikkuyhdistysten perustamiseen.

Ovatko talonvaltaukset kansalaisyhteiskuntatoimintaa? (en ole osallistunut)

Lienee kansalaisyhteiskunnan epävirallista (järjestäytymättöntä kylläkin) toimintaa sekin, että olen ainakin ystävällinen (jos en muuten auttaa voi) ihmisille, jotka pakolaisina maahamme saapuvat.

Ehkä myös tämä blogini toimii eräänlaisena voittoa tuottamattomana kansalaisyhteiskunnan jäsenen toimintana. Sehän toimii alustalla, jonka takana on jonkinasteista järjestäytyneisyyttäkin.

Minä en pahemmin ole osannut pelätä soita sillä siellä on paljon talsittu lapsena niin lehmien perässä kuin marjojakin hakien, sekä metsällä. "Iätivievistä" putrakoista kyllä varoiteltiin ja moni ulukometässä laiduntanut nautaeläin niihin hukkuikin. Ihmisiäkin jänkään on poljettu aina. Suohon sotkemisella uhataan Antti Tuurin "Ikitiessäkin" Jussi Ketolaa pitkin muilutusmatkaa Pohjanmaalta Lieksankorpeen saakka.

Nyt en itse ole vuosiin paljoa soilla pistelehtinyt, vähän lakkoja (hilloja) hakenut ja muutamia kourallisia karpaloita. Viime vuosi oli karpalosadoltaan ilmeisesti erinomainen.

Eilen sain poikien kanssa Kajaanijoesta semmoisen puolitoistakiloisen hauen, toissa päivänä särkiä kymmenkunta ja kaksi ahventa. Särjet nakeltiin lokeille ja katseltiin, kun ne verissäpäin tappelivat niistä.

Hyvää juhannusta sinnekin. Me alettiin ensimmäisten vieraiden kera jo eilen G:n 5-vuotispäivän juhlinnat, varsinainen juhlapäivä 24.6. Sattuu siis sunnuntaiksi jälleen jona hän viisi vuotta sitten pikavauhdilla maailmaan änkeytyikin.

Anonyymi kirjoitti...

Valto, puhuit tekstisi lopussa Nalle Wahlroosista etkä nyt kommentissasi mainitsemista kaikenlaisista asioista, jotka vaikuttavat meidän kaikkien elämänkulkuun tässä globaalissa yhteisössä.

Hyvää juhannusta!

ps. Älä osta hollantilaisia tomaatteja, ne ovat täynnä torjunta-aineita