maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kesäkuu 1990

Su 3.6.1990 klo 23.30 S.järvi

Radiokanavia ovat myllänneet. Rikollisjärjestö Mafia on saanut oman kanavansa. Yleis- ja rinnakkaisohjelmien nimet on  kuopattu, niiden tilalle väännetty 1:nen ja 2:nen.

Maailman uutisia työmies syrjäkorvalla kuuntelee, sanomalehdistä viimeisen sivun mustanaamiot. Siksi kansaa yleensä saa munittaa kuin tipuja tehokanaloissa koska ei se jouda, ei jaksa aivojaan ravita kuin työnsä ympärillä olevilla ravinteilla, jos niilläkään. Urheilun ääreen se sitten illalla nukahtaa.

Tulin juuri Liperistä nuorimman veljeksen luota.

Ke 6.6.1990 klo 23.30

Esakusterin (Kustaan) nimipäivä.

Työmaalla likakaivojen asennus, viemäreiden yhdistäminen, täytöt ja imetyskenttä. Sijoitettiin betoniset kaivonrenkaat puhjenneen, kirkasta vettä pulputtavan vesisuonen päälle jonka tuotokset ohjattiin salaojilla pois. Sillä kohden kustapaskaa tästä lähin vaikka maailmanlapset muilla mantereilla janoon kuolkoot.

Rankkaa raadantaa. Tuloksena pelkät känsät kämmeniin. Tänä keväänä erityisen pahoina pykimät, mutta turha niitä valittaa kuin itselleen. Pihkaa kävin nävertämässä kuusenkyljen lommosta ja nyt mustina pykimät pohottavat.

Vouti laittoi ehdotuksen ulosottojen maksutavasta. Itselle kuittailujen jälkeen jää vuokrarahat ja leipään muutama satanen. Voudin pumaskassa lukuja: 2000 mk, 5000 mk, 8000 mk... Näyttää loputtomalta karhuajien listalta ja 16 prosentin korot juoksevat niskaan koko ajan. Pankinlaina ei kuitenkaan ole (vielä) näiden häntänä. Se olisikin sitten niin paksu, että tukevaa oksaa ja narua kannattaisi ihan tosissaan jo katsella.

Lapsilisiä ei säästötileille laitella. Kullakin sitten aikanaan oma otsa tuulta päin heti maailman maanteiden alusta. Mutta sehän on suvun perintöä, ei sen kummempaa.

Satu on nyt töissä, sillä on ollut poissaolokohtauksia, mutta kai se pinnistelee niin, että vain töiden jälkeen ja öisin täristelee. Tytöt kokonaan täällä Siilinjärvellä mummilassa jossa minäkin nukun nämä muutamat tunnit mitkä ehdin.

La 9.6.1990 aamusta työmaalla

Sadun 31. syntymäpäivä, minun toisen nimeni nimipäivä. Löin vasaralla vasempaan ranteeseen ja nyt sitä turvottaa, mutta ei auta jäädä potemaan. Lankomies on nyt kaverina täällä. Käskin sen repiä nauloja muottilaudoista ja muuta postimiehelle sopivaa hommaa.

Su 10.6.1990 klo 14 Unimäki

Sepen nimipäivä. Se lähti pe-iltana Muhokselle, anoppinsa vakavasti sairaana.

Ajoin eilen töiden jälkeen Juankoski-Juuka kautta. Kävin Piitterin lavalla humpalla, Erkki Liikanen oli solistina. Alkuun oli vain pariskuntia, mutta puolen yhdentoista aikoihin sinne ajoi pikkubussillinen väkeä ja pari yksinäistä. Tumman lammilaisen kanssa alkoi humppa luistaa ja se tulikin sitten kyydissä Bompalle. Nainen oli mukava mutjake eikä pannut pahakseen palkeenkielille pykineitä, karkeita käsiäni.

Ma 11.6.1990 klo 21.30 S.järvi

Äiti vaihtoi auton väriä, mutta merkki edelleen Lada. Isän kuoleman jälkeen kolmas. Edellinen 2 vuotta ja mittarissa jo 74 tuhatta.

Tänään satoi vettä. Kuivaa on ollutkin. Perslankut olen kiertänyt kaikki kiinni. Mittailtiin ja merkittiin reikien (ovien/ikkunoiden) paikat. Muurarille pannuhuoneen ja piipun vihjeet asensin, se tulee loppuviikosta. Runkotolpat, jotka ovat perin kummalliset tulevat kai huomenna ja pääsen naksimaan niitä paikoilleen. Ne ovat 48x48 rimojen uriin painetuilla kovalevyillä yhdistetyt tolpat; puolen metrin mittainen näytepala ollut pannunalusena taukotuvan pöydällä. Eristeeksi tulee puhalluseristevilla, että se se rakenteen idea on; puhallettava pöperö luiskahtaa liukkaasti tolppien väliin. Kepoisilta haiskahtavat, mutta kai ne  insinjöörit ovat olleet vakuuttuneita kestosta&laadusta.

Rytmihäiriöitä on. En ole käynyt aluesairaalassa vaikka se Kittilän lähete makaa minua varten siellä. Tappaa jos tappaa ja sillä selvä sitten.

Ke 13.6.1990 klo 23.30 S.järvi

Kuuntelin uutiset töistä ajellessa. Jäykkäleukainen, ohutääninen Elisabeth Rehn (RKP, RovaniemenKonePaja, heh heh) on valittu Suomen ensimmäiseksi naispuoliseksi puolustusministeriksi.

Su 17.6.1990 klo 05 Unimäki

Heräsin uneen: Marittan kanssa rakastelin portaiden päälle kyhätyssä huoneessa. Joku outo äijä tunki itseään väliin ja kun tyrkin sitä pois, alkoi huone kaatua järveen jonka rannalla oli paljon teräviä kiviä.

Unessa olin siis Hollolassa jossa kerran yövyttiin Vesijärven rannalla teltassa, juotiin olutta ja aamulla oli hirmuinen jano eikä sinilevän saastuttamaa järvivettä olisi passannut juoda, mutta join kuitenkin, Maritta ei juonut. Sitten sieltä Savoon ajellessa ostin Leppävirralta halvat, ruudulliset kesähousut joita en koskaan kuitenkaan pitänyt.

Ripistelee vettä. Kävin äsken ulkona. Tyttäret ja Satu nukkuvat lattialla patjalla, minä olin nukahtanut penkille. Tultiin aika myöhään yöllä tänne vaikka ei siinä mitään järkeä yhdeksi päiväksi ajella olekaan. Kumma paikka tämä Unimäki minulle; aina tänne halajan. Napanuora lie kumia eikä katkea koskaan.

Su 24.6.1990 klo 23 S.järvi

Juhannuksenakin töitä. Eräälle mökille muurasin saunanpiipun, suojamuurauksen kiukaalle sekä erilliselle vesipadalle, samaan hönnään valoin myös lattiabetonit ja lähtiessä pellitin vielä vesikaton. Juotiin jossain välissä viinaakin, mutta eipä se tahtia haitannut. Talon emäntä oli siellä samppanjasta kiluillaan, mutta isäntä vahtasi. Nyt olen kyllä aika riekaleina. Huomenaamuna taas Sepelle. Rahaa lappaa kuin saluunaovissa edestakaisin, mutta taskuihin sitä ei juuri pysymään kilahtele.

To 28.6.1990 klo 05 S.järvi

Olin Maaningan Kasinolla lomalaisten lavatansseissa. Tein mutkan tullessa Pulukkisenlahteen kun oli kyytiä yksi naarasmökkiläinen vailla. Olen aika sekaisin levonpuutteesta, mutta silti piti illallakin humpalle päästä. Se on yhteenpaikkaan asioitaan märehtimään jäämisen pelkoa, itsemurhan väistelyä. Tunnin kerkeän nyt nukkua ja eikun taipaleelle taas.

Su 1.7.1990 klo 04.30 Unimäki

Tulin Piitterin lammilaisen kanssa tänne eilenillalla. Hain sen Kuopiosta junalta. Sanoi, kun soitti työmaalle torstaina, että kaipaa niin kovasti karkeiden käsieni rahnutusta, että mitäs jos hän hyppäisi junaan ja tulisi... perkele ja kun minä olen mies joka ei osaa sanoa ei! Nyt se tuossa naarmuisin kyljin ja alasti makaa patjalla. Hellästi se minua kyllä piteli tuo ihmeellisen kaunis nainen. Vai näyttääkö vain kesäyön hämyssä? Miehenkin sanoi olevan, mutta kun se mulkku on aina jossain reisussa!

Mutta olen minäkin myös melkoinen mulkku! Kuolla saisin.

19 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Ylen radiokanavien muutokset ovat olleet jotenkin byrokraattisia ja omituisia. Viimeisimpänä ehkä tuo urheilun siirtäminen Yle Puheeseen. Siitä ei varmaan riemastunut juuri kukaan.

Kunnon yöradioita minä kaipaan.Se oli yhtä juhlaa silloin 80-luvun alussa, kun Radio Luxemburgin kohinat sai hylätä ja kuunnella radiota koko yö. Usein melko keveää, silti mielenkiintoistakin puhetta, ei samanlaista möykkää kuin nykyään pruukaavat pitää. - (Vai johtuuko omasta vanhenemisesta, ettei enää kiinnosta?)

Tapani Ripattikin, mies jolla oli puheripuli, oli silloin ihan hyvä.


Edesmenneen laulaja Aki Sirkesalon esimerkiksi muistan nimenomaan hieman myöhemmän vaiheen yöradion juontajana.

Nykyisiä yöradioita tai mitälienee ei tältä Radio Suomelta voi kuunnella, ellei niiden tarkoitus ole nukuttaa ihmisiä,kun turhaan yöllä valvovat. Meinasin suuttua, kun ne kaksi murteella puhuvaa säkäkokkia alkoivat kokkaamaan joskus aamuviideltä.

Suomalaisen miehen pyhä kolminaisuus: vitutus, viina ja työ. En nyt näin aamutuimaan jaksa siihen paneutua sen enempää.

Elizabethin puolue on RiistoKapitalistien Parhaat. Muistoni hänestä: "No nyt mine istu tähän yks Hornet-kone, aiku se on jävelin söpöä!"

Anonyymi kirjoitti...

valto

tässäkin päiväkirjan osassa yksityisestä löytyy yleistä. ja hienosti rivienvälit sahaavat oksaa joskus pateettiselta tekstiltä.

varsinkin tuo tumma lammilainen lämmittää mieltä. pitäisi melkein lanseerata joku kohtelias kysymysmuoto avausrepliikiksi noihin humppatilanteisiin: saanen käyttää teitä hyväksenne?

repliikki on epäsuora lainaus yhdestä kuvarunosta, jossa alaston mies polvistuu naisensa eteen. kuvassa puhutaan tietysti seksistä.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku

Kai me olemme jo aikamme eläneitä eikä meille radio-ohjelmien puolesta tarvitse kuin nimeksi satsata. Koska Yle saa tuottonsa joka tapauksessa verojen muodossa, niin yks hailee ohjelmien kohdistamisella millekään ryhmälle erityisesti vuorokauden ajoista puhumattakaan.

Urheilukanava saisi olla ihan omansa eikä sotkea sitä minkään muun sekaan. Pääuutisiakin kun kuuntelee, niin vaikka sen jälestä tulee urheiluradio, niin eivät saatanat malta jättää jotain "erikoista" urheilutapausta käsittelemättä jo etukäteen.

On siellä vielä hyvääkin, mutta kuihtumaan päin.

Kesätoimittajien (talvellakin) välispiikkejä ei tulisi ikävä vaikka ne poistettaisiin tyystin.

Mutta tällaiseen kritiikkiinhän me vastaus tiedetään ja sen esittäminen on hirveän turhauttavaa.

Netin kautta laitoin (ja twiittasinkin) yhdestä merkittävästä virheestä Hotakaisen Karin sanomana, että yhteiskunnan verorahoillahan hänen kolarissa saamansa vakavat ongelmat on hoidettu, ja tullaan hoitamaan.

Koska tuo ei pitänyt missään nimessä paikkaansa, ja kun Hotakainen luultavasti sijoittaa sen seuraavaan romaaniinsakin, lähetin Ylelle siis terveisiä. Mutta arvaa, huolittiinko siihen edes vastata? Tuskin välittivät edes Hotakaiselle itselleen viestini.

Selvyyden vuoksi: Pakollisesta liikennevakuutuksesta korvataan AINA kolarien henkilövahingot, ei kenenkään verorahoista.

Tämmöisiä paikkansapitämättömyyksiä tulee esiin päivittäin koska toimittajat eivät ole valppaina ja edes kysy, että onko haastateltava nyt ihan varma sanomisistaan.

Suomalaista työmisetä vituttaa ainakin räntäsateessa ja pakkasella. Ainakin rakennuksilla josta eniten tiedän.

Mutta vitutaa kuulema sekin, että jos on työ, jossa mitään ei tapahdu, istutaan vain paikoillaan ja seurataan jotain mittaritaulua tms; hirmuinen jano siinä hommassa ainakin tulee.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Pidin Radiomafiasta, sen jatkoksi käynnistettyä YleX:ää en saata sietää. Mafiakin oli silti aikansa lapsi: vuonna 1990 oli tosiaan edistyksellistä, ettei samalta kanavalta Rockradio-meiningin kanssa tarvitse joutua kuulemaan kotimaisen puolituntisen itkuvirsi-iskelmiä. Nykysilmään se karsinoiminen näyttää taannuttavalta. Minun sukupolveni kuuli vielä kaikenlaista musiikkia, kun radion avasi. 2000-luvun vekarat eivät kasva tietämään mitään edes Beatlesista tai Dylanista. Hyvä, jos Abbastakaan. Urheilun heittäminen pois kaiken muun joukosta on kyllä edelleen pelkkää hyvää.

Mukava muistutus oli tuo Rovaniemen konepaja. Sille naureskelimme teini-iässä eräiden koulukavereiden kanssa.

Valto-Ensio kirjoitti...

Meri

Seksuaalisuus on yksi kova kysymys ihmisen elämässä. Edelleen vaikka kaikki kivet sen ympäriltä on luultavasti käännelty. Eikä siitä edelleenkään puhuta vapaasti kuin yhtä tarpeellisesta leivästä pöydässä.

Suomeksi jos uskallan sanoa, niin itseäni on naitattanut ihan pienestä pojasta saakka valtavasti. Normaalina olen sitä pitänyt koska siihen ei liity mitään perversiyttä (mitähän perversiyden piiriin sitten kaikkea sisällytetään?).

Toisin kuin nymfomaniassa (naisilla) saan myös erittäin syvän tyydytyksen hyvästä seksistä mukavan (nimenomaan mukavan) naisen kanssa. Jaksan hirveän paljon tätä elämää jos seksiasiani ovat kunnossa. Tämän tunnustaminen ei ole minulle ollenkaan vaikeaa; jos ei ole seksiä, olen hyvin herkkä painumaan alamaihin, jopa masentumaan.

Nykyisin, kun olen joutunut tätä puoltani panttaamaan vähemmän aktiivisen elämänkumppaninin takia, olen usein hyvin, hyvin surullinen. Miksi tätä on joidenkin vaikea ymmärtää? Aivojen tilastahan siinä vain on kysymys, niiden välittäjäaineiden, joiden välittymisestä toistensa kanssa emme ole oikeastaan vastuussa niin sanotulla järjellä. Itsehillintä, se on opittua ja tarpeellista, mutta ei kaikissa seikoissa eikä siinä määrin kuin normitettu yhteiskunta välillä pakoksi asti määrää.

Muutaman kerran joku tapaamani nainen on sanonut, että minulla on "tietty pilike silmässä". Siitä olen päätellyt, että se on helpottanut suhteiden luomista vastapuolen kanssa joilla on samaa tarkoittava pilke omassa silmässään. Se on ikään kuin salainen merkki ja avatuu vain asiaan vihkiytyneille kuin luultavasti kaappeihinsa tungetuilla seksuaalivähemmistöillä on iät ajat ollut.

Olen saanut valtavasti myös pyyhkeitä tästä yliaktiivisuudesta kun ole sillä tavalla kahlinnut seksuaalisuuttani kuin "normaalit" kanssaveljet ja -sisaret.

Olen varmasti myös loukannut ainakin vaimojani tällä saralla verisesti. Sitä kadun, mutta vain siksi jos ylimääräiset suhteeni ovat paljastuneet.

Salailu sinällään ei ole tehnyt hyvää itsenikään psyykelle, mutta ei ole tehnyt hyvää sekään, jos joku muu kuin minä itse, määrää seksuaalisten tarpeideni tyydyttämisestä; sen tiettyyn rajaan saakka kestää, mutta ikävä kyllä sen korkomerkki ei ole kovin ylös runkotolppaani laseerattu.

Sukulaisteni joukoissa, ja puheissa, minä olen "mulukkusa orja". Monasti työkavereiden tai muiden tuttavien puheissa kalottisonnista lähtien muihin nimityksiin, mutta jos joku luulee, että olen näistä luonnehdinnoista ylpeä ja että helpolla olen tämän kanssa päässyt, niin erehtyy raskaasti.

Ihmisenä on vaikea olla. Aitona ainakin. Mutta kun kaksi aitoa tapaa, niin vaatteet pois ja sänkyyn, se on kaiken elollisen lähtökohta vaikka sänky sen välineenä onkin myöhäiskeksintö.

Lammilaista muistan lämmöllä.

Valto-Ensio kirjoitti...

Keiju

Minäkin Radiomafiaa kuuntelin toisinaan, mutta kun en rockista hirveästi välitä jos ei epppuja ja juiceja yms. siihen lueta niin vähemmälle sen kuuntelu jäi.

Gösta Sunqvistin Koe-eläinpuisto nyt on ilman muuta sellaista tavaraa, että niitä kuuntelin uusintoina joltain kanavalta tässä joku aika sitten vieläkin.

Asiaohjelmat, kuunnelmat ja dokumentit ovat aina ajaneet ohitse kaikenlaisen musiikin vaikka ne "itkuvirsi-iskelmätkin" kuuluivat johonkin aikakauteen herkkä kun tunteiltani olen; tanssi-ihmisiä joille se musiikki on "humppa-tangojalalle" elinehto.

Anonyymi kirjoitti...

valto

näin hirveän kauan aikaa sitten elokuvan, joka oli eräänlainen balladi seksuaalisesta riippuvuudesta. filmi oli aika lyhyt, mutta se ehti antaa miettimisen arvoisia välähdyksiä siitä, mitä kaikkea seksuaalisuuteen sisältyy. leffassa seksuaalisuus ei ollut vain alastomia vartaloita tai intohimoisia syleilyjä. seksuaalisuus leijui yksinäisessä hotellihuoneessa, kyti pikkulapsen sisällä, väritti kasvot kärsiviksi tai pahoinpidellyiksi. se oli halun ja pelon taistelua. todellisuus sisälsi myös pettymyksiä, nöyryytyksiä ja väkivaltaa.

parasta elokuvassa oli sen perusasenne. seksuaalisuus pyrittiin kytkemään luontevaksi osaksi inhimillistä elämää. luultavasti jo tämän seikan tunnustaminen sai sen ajan moralistit hapuilemaan nutturankiristimiään, kun ne huomasivat että vesisängylle on muutakin käyttöä kuin pullataikinan nostattaminen sen päällä ( niksi-pirkka ).

seksi tekee hyvää. se rentouttaa ja se lisää unta. sanovat että mitä useampi orgasmi, sen vähemmän alakuloa, ahdistusta tai psykosomaattisia oireita; mitä sujuvampi seksi, sen suurempi tyytyväisyys elämään yleensä.

tuossa viereisessä saaressa asuu kuusikymppinen täti, jonka mielestä hyvä yhdyntä alkaa aamupuurosta, ja kiihottavinta, mitä hän tietää, ovat pitkät, kauniit lauseet, verbaaliset hyväilyt, jotka tuovat orgasmin siihen paikkaan naista, mihin se hänen mielestään ehdottomasti myös kuuluu: korvien väliin.

allekirjoitan tuon korvien välin. ja toisen kaihon. en ole koskaan ollut hyvä suorassa hurmaamisessa, perusjuttuna on toiminut sellainen yleinen elämästä nauttiminen. kaarle sanoikin aina, että olen kaappihurmuri.

skannaan ihmisen intuitiolla. sekin tuntuu hyvältä, kun onnistuu saamaan toisessa jotakin hyvää esiin. oleellisin asia on kuitenkin vapaus. vapaus rakastaa toista. ja se, että rakkaus pysyy kämmenellä, sitä ei voi puristaa. eikä toisen tehtävä ei ole eheyttää minun rikkinäisiä kohtiani. no joo, kyllä mun kaikissa tärkeissä suhteissa niin on silti tapahtunut.

lopuksi yksi kasku: kun terveyskeskuksen talousjohtaja havaitsi, että hyvä joukko seksiseminaariin ilmoittautuneista oli hammashoitajia, hän kimmastui. mitä hammashoitajat tekivät seksikurssilla? yksi suuhyhienisti vastasi napakasti: etkö sinä ole koskaan kuullut suuseksistä?

mikko kirjoitti...

"Napanuora lie kumia eikä katkea koskaan." - Vähän huvitti. (Jos asian ilmaisee lievästi.)

Minä olin raksalla muutaman vuoden duunissa, ihan sekatyömiehenä, mutta siinähän nimenomaan oppi tekeen kaikenlaista. Parhaat tilit tein kun olin repsikkana kahdelle muurarille; perkele että oli kiire. Se "jakkihärän paska" (eli laasti) mitä mä heille ehdin tehdä oli kyllä kaikki normit vetelempää kuin olis saanut olla... mutta kun ei ehtinyt sekottaa tarpeeksi sementtiä! Piti roudata koko ajan niille myös niitä tiilejä! No, olin nuori ja juoksin. Ja tienasin noin puolet muurareiden palkasta, ja kun niitä oli kaksi, niin tienasin yhtä paljon kun yksi muurari. Ja siihen aikaan, ainakin sillä työmaalla, muurarit ansaitsivat enemmän kuin timpurit. (Riippui tietysti urakoista.)

Toisena kertana tein hyvin tiliä betonikärrärinä. Ei ollut näitä siiloautoja, piti kottikärryillä kärrätä betoni sinne minne valettiin lattioita. Se oli raskasta puuhaa. Mutta kun oli nuori niin kesti. (Kerran erehdyin tulemaan töihin krapulassa - meinasin oikeesti kuolla. Tähtiä vaan sinkoili silmissä kun työnsi kärryjä... mutta en antanut periksi. Vaan enpä toista kertaa krapulassa töihin tullut. Siihen työhön!)

Ps. Viimeinen rakennusmesta mulle oli kun valettiin Tampereella... vittu mää ees sitä lähiötä ees muista, missä... valettiin jotain. Sillon oli jo pumppuauto, mää olin letkun päässä, se on ihan sama, paitsi kyllä vibraukko helpommalla pääsee. Ei se mua rasittanut. Se rasitti että oli myöhäinen marraskuu ja satoi terävää räntää, joka meni haalareiden läpi. Sitä hikosi sisältä päin ja kastui ulkoa päin, oli sekä liian kuuma että paleli. Mutta ei se pahinta ollut! Pahinta oli kun joutui venttaamaan uutta satsia, tai kun putki meni tukkoon... sinä aikana ei voinut tehdä muuta kuin odottaa. No, mee seistiin missä kukin seisoi ja odotettiin ja haalarit jäätyivät päälle. (Ainakin mun päälle jäätyivät.) Kaksitoistatuntia tätä... sitä ehti ajatella enemmän kuin kaksitoista kertaa että miksi? No, siksi tietysti että sai leipää.

Ps. Samana viikonloppuna sain veikkauksesta (13 oikein) nykyrahassa noin 16.000;- €. Tämä on kuin jostain huonosta elokuvasta, mutta on totta. - Ja arvaa, otinko lopputilin?

mikis kirjoitti...

Fragmentteja seksuaalisuudesta (virike saatu Valtolta)

Minun pikkupoikuuteni loppui äkkiä, tai pikemminkin pikkuhiljaa, kun törmäsin pippeli/kikkeli termeihin. (Voi, miten paratiisillista aikaa se oli kun ei ymmärtänyt mistään, mistä oli kyse! Se oli kuin Helluntalaisten lehtisissä missä leijonat ja lampaat loikoilevat raukeina vierekkäin...) Mutta kun opin lukemaan, luin tieto- ja lääkärisanakirjoja, ja ne sekoittivat pääni. Samoin fyysiset kosketteluni omaan itseeni teki minut entistä... sanoisinko orvommaksi muusta maailmasta. Onanisoidessani luulin olevani koko maailmankaikkeuden perverssein (tämän sanan olin jo oppinut) olio.

(myöhemmin)

Kiimainen olen ollut minäkin - siis jos tuota sanaa käytetään. Minua on seksuaalisuus koko ajan vainonnut ja mietityttänyt - ehkä ujouttani. En ole osannut purkaa näitä (tai jotain muita) ajatuksiani kuin vain naimalla. No, Kivaa on ollut, välillä vähemmän kivaa, välillä kivempaa. Mutta koskaan en ole ylivilkasta seksuaalisuuttani valjastanut väkivaltaan... äh, mitä korukieltä, paremmin näin: "panen, en tapa". - Jos joskus ei pillua saa, entäs sitten, ei se maailmaa kaada. - Olenko pettänyt? No, olen. Olenko käynyt huorissa. No, olen. Olenko nussinut ystävieni tyttöystäviä? No... mutta kysymyshän ei ole silloin vain minusta, minun tekemisistäni. - Elämä on joskus arvaamaton kuin valtameri.

Ps. Vai sinua sanottiin "Kalottisonniksi"? Minä asuin aikoinaan kerrostalossa jonka nimi oli As. Saksanhovi. Äkkiäkös minua jakoavainleukaiset ystäväni kutsuivat "Saksanhovinseisojaksi". Ei se, kuten itsekin toteat näistä arvonnimityksistä, mitään kivaa ole!

Anonyymi kirjoitti...

Oikeassa olit ja nyt se on virallisesti tutkittu juttu, pillu se on joka tekee onnelliseksi: http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkimus+Seksi+ja+alkoholi+tekev%C3%A4t+ihmisen+onnelliseksi/a1305675123434
Ja viina tieten.

Valto-Ensio kirjoitti...

Meri

Juuri kun alettaisiin päästä keskustelun alkuun, ovat kevätkiireet painaneet kuin ennen vanhaan päälle. Eli omat "puutarhaunelmat" ja sitten vanhimman tyttären remontin (taas!) aloitus: Peukalot ja sormienpäät ovat jo pykineet aika pahoille haavoille.

Vanhaa miestä väsyttää jo. Ja jalkoihin koskee armottomasti. Istua ei kärsisi laisinkaan.

Puutarhassamme kuitenkin nököttää ihan kelpo kasvihuone ja muukin kasvimaa siinä ympärillä alkaa olla muokattu; muutama penkki pottua laittaa jo vartta mullan päälle kurkottelemaan! Onkohan kellään Kainuussa näin aikasten? (Harso pitää olla suojana)

Tämä tällainen puuhastelu kai voi korvata hieman seksinkin tarvetta? Ainakin illalla nukuttaa hyvin jos säryiltään horrokseen pääsee. Välillä tekee hyvää tästä nettiaddiktiostakin lomaa pitäminen.

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikis

En ole sinunkaan kanssa jaksanut jutustella vaikka olet vuodatellut täällä sydänvertasi mukitolokulla näkyville.

Mutta ei nuihin sanomiisi paljoa ole lisää laittaminen. Sen vain, että miehenä (uroksena) oleminenkin on jonkinlainen taitolaji siinä suhteessa, että osaa luovia sivistyksensä ja primitiiviytensä välimaastossa sopivasti.

Muistutan minäkin taas, ettei viidakon ajoistamme ole kuin yksi kullinluikaus, eli mihinkä nekään siellä vallinneet lainalaisuudet ja tavat olisivat tässä välillä ehtineet unohtua/vaihtua täydellisesti?

Oliko se Kalle Haatasen eräs haastateltava joka sanoi luolamiesten lakien toimivan myös tässä ihmisen hamstraamisen, peleihin viehtymisen ja ainaisen kilpailun maailmassakin. Wall streetillä varsinkin.

Olemme siis edelleen luolaihmisiä, neanderdalilaista 1,8% ja loput bonoboa. Ihmistä ei ole kuin tämä merkillinen kasvain kalloluun alla jota aivoiksi kehuvat. Ja sen saa sekaisin miehillä naisen tuoksu ja naisilla... jos ei muu, niin stokkan hullut päivät...

Valto-Ensio kirjoitti...

Tarkennuksena edelliseen kommenttiini täytynee viitata Anonyymin linkin antiin: vain 16%:a kokee onnellisuutta shoppaillessaan, eli siis tuo "stokkan hulluihin päiviin" viittaamiseni meni harakoille: Anteeksi naiset.

Tosin kaikkien tutkimusten tuloksilla ennemmin tai myöhemmin yksilötasolla voimme pyyhkiä takapuolemme.

Elämä on kuitenkin, jos se normaalin korkeassa risukossa, upottavilla soilla ja kompassittomana synkille saloille eksyneenä soljahtelee, aikamoinen kimppu ihan kaikkea, ettei yksi mukavakaan seksisiivu siitä sen onnellisempaa tai onnettomampaa tee.

Voimia seksi antaa että jaksaa kavuta taas kuuseen tähystämään, että missäs sitä nyt taas rämmitään. Ja tämäkin sillä edellytyksellä, että seksiin osallistuvat osapuolet (yleensä kaksi ihmistä) ovat kaikki samaa mieltä.

Sitten, kun seksin seurauksia liekuttelee, vaihtelee vaippoja ja huolehtii muita miljoonia huolia, niin tarvitsisi moninkertaisen määrän seksiä että jaksaisi sen kaiken touhun...

mikko/mikis kirjoitti...

"Kullinluikaus" on hyvin täsmällinen mitta. (Tarkoittanee se sitten aikaa tai matkaa.) - Kerran sanoin lihatiskillä (Mikkeli, Prisma) että "ottaisin tuota naudankylkeä...joo, tuota noin..." Myyjä odotti. Ja kysyi sitten, kun olin edelleen epävarman näköinen, että "kuinka paljon?". Sanoin että ... "jonkin verran". Myyjä sanoi minulle "sepäs oli täsmällinen määrä". Vasta silloin tajusin että olin hölmö. - No, en minä mikään vitun lihaeskpertti ookaan!

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikis

Mikkelin Prismassako on lihatiski jonka tarpeistosta nautaa leikkaavat asiakkaan tarpeen mukaan?

Vakuumiin pakattuina täällä sitä vain saapi ja jos joskus olen halunnut kalakukkoon sikakylkeä luineen, niin tyhjän on suanu pyytämätäkin. Prismoissa tosin harvoin nykyisin vierailen. Olen alkanut allergisoitua po. kauppaketjun vihreille väreille ja niille saatanan bonuksille jotka lisäharhaa täysharhaiseen maailmaamme vain luovat.

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikis/Mikko vielä

Naudoista puheenolleen kävin katsomassa mainion teatteriesityksen jossa niihin tavan takaa viitattiin: http://www.kajaaninteatteri.fi/?pid=842

mikis kirjoitti...

Voi olla, Valto, että se ei ollut nautaa? (Minähän tunnustin etten tunne eläinten lihoja.) Mutta ei se kyllä mitään kukkakaaliakaan ollut? (Miettii anakarasti.) Saattoi olla että se oli kalaa, juu sitä se olikin; kyse oli Norjan kassilohesta. Se - siis myyjä - kysyi minulta - joka olin ostaja - että "paljonko?" Johon vastasin että "no, jonkin verran".

Hän ei ollenkaan tykännyt vastauksestani.

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikis

Tulee mieleen kassilohista Kassialma. Myös monikossa, mutta nimenomaan aikoinaan Kuopiossa näkemäni joka ei enää elossa mahda olla.

Onko Mikkelissä heitä? Tai siellä, missä kotaasi sotket ja siivoat (Jyväskylässä?).

Kun ankarasti miettien (minäkin) pohdin Kajaanissa olevia, niin yksi vain mieleen tulee. Hän ei sellaiselta vaikuta, koska pukeutuu hyvin ja ajelee aika tuoreella, punaisenvalkoisella polkumapyörällä, mutta hanakasti olen nähnyt hänet ryyppyjä rantojen miesten joukossa ottavan.

Kassialmaksi hänet voi luonnehtia vaikkapa siksi, että aina hänellä on iso, ruskea nahkakassi olallaan.

Lähtikö muuten tämä nimitys Hanski-sketsiohjelmasta liikkeelle? Eikös niissä sellainen esiintynyt?

mikko kirjoitti...

Ymmärtääkseni (mutta minuun, tai minun muistiini ei kannata luottaa!) Kassi-Alma on kotoisin jo 1930-luvulta. Koska muistan hänet omasta lapsuudestani, 60-luvulta. Ps. Sitä paitsi tämän Alman, joka asui junissa ja jolla oli kans kasseja, kerran kaksi ehdin tavatakkin. Hänen nimensä oli kylläkin Hilma (muistaakseni), ja hän todellakin asui junissa. Söi, joi, nai ja nukkui. Hänellä kun oli VR:n kuukausilippu. (Tosin tuosta naimisesta nyt en tiedä. Että sitäkökin... Mutta noin muuten.)

Hanski-ohjelmat olivat hauskoja! Tosin siihen aikaan hauskoja ohjelmia oli suhteellisen vähän. Eli pitäisi kai sanoa että "Hanski-ohjelmat olivat aikanaan suhteellisen hauskoja..." Pyrin nääs aina mahd. täsmälliseen kielelliseen ilmaukseen! Se taas johtunee amatööribiologitaustastani. (Pullahtipas pirun pitkä sana!?)