maanantai 16. joulukuuta 2013

Päiväkirjamies 2


Uni ja lumi. Syli täynnä tyhjyyttä. Lämpö kylmyytenä koskettamista kaipaavissa sormenpäissä. Yöllä kesän talvisin uni. Nurinkuriset unet toistuvat usein. Jouluna juhannuskokko, pääsiäisenä kuusenkoristelua. Ulkomailla oleskellessani unet liittyivät kotimaahan, haeskelin isää, äitiä tai lapsuutta. Joskus olin kotimatkalla läpi yön ja aamulla mietin, missä kotini on.

Herra Em, niin kuin toimiston vakioväki sanoo, kertoi kaskun tukkurista ja sen puujalkaisesta rakastajattaresta. Sihteeri Liisa hihitteli puujalalle. Myös notaari Frans tirskui vaikka hän on yleensä vakavanvihreä kuin huoneensa ruukussa jököttävä kaktus. Vain assistentti Mejia jatkoi keskeyttämättä näyttönsä takana töitä. Kun M oli mennyt huoneeseensa, Mejia tuli kysymään mika vitsikohta nauru oli? En yrittänyt selittää sillä se olisi täytynyt tehdä englanniksi (tai Intiaksi jota en osaa) ja se olisi vaatinut aikaa. Minuakaan kaskussa ei hymyilyttänyt kuin se puujalka. Se oli siis oikea puujalkavitsi.

Ville, joka vastaa reskontrasta on lomalla ja Birnin rouva lähti äitiyslomalle viikko sitten. Hänen sijaisekseen siirtyy elokuun alusta Tallinnan toimistosta karhealuonteinen, tehokas Lotta jonka olen tavannut erään projektin yhteydessä Helsingissä.


Lähdet kohta taas reissuun, vihjaisi M aamulla. Lähetti sitten jo ennen kahvitaukoa asiaankuuluvat lomakkeet ja sopimukset koneelleni. Näytti mielenkiintoiselta palapeliltä se projekti.


Pikkukaupungin markettiin satuin samaan aikaan alakerran karvaisen miehen kanssa. Se möyhähti terveensä, koetin vastata yhtä rennosti. Miehen lököttävissä golitseissa oli rasvaisia tahroja, mutta puhtaan täyskeltaisen teepaidan se oli löytänyt valtavan yläruumiinsa verhoksi. Nostelin ostoskärryyn vakuumiin tiukotun, kokonaisen maustebroilerin, riisiä, tavallista teetä, salaattitarpeita ja kaurahiutaleita. Maitoa tekisi mieli, mutta nykyään siitä menee maha kuralle. Hylamaidon mausta en pidä. Halpakaupasta kävin jo aiemmin hankkimassa polkupyörän sarviin korin ja siinä on helppo vähäiset ostokset asunnolle tuoda.


Työasiat eivät minulta enää yöunia vie. Unentarpeeni on vähentynyt iän myötä muuten vain. Kävin kävelyllä kun talon muissa osissa hiljeni ja näin ikkunasta, kuinka toisen päädyn kolme naista nousivat kadulla taksiin. Astuessani ovesta ulkorappusille, möngersi pihapusikosta pulska siili ja suunnisti kaatumaisillaan olevan liiterin vieritse naapurin tontille. Sieltä kuului vaimea koiran murahdus ja televisionsininen häilyi verhojen raoista.

Ujuin kesäisen pikkukaupungin kaduilla kuin verhotanko kardiinin ryppyisessä kujassa. Grillikioski nuhjotti hylättynä pienen toriaukion laidalla ja molemmat vierekkäiset bensiiniasemat olivat kiinni. Remontin alla olevan, muoviin huputetun kerrostalon rakennustelineet nitisivät hiljaa kun harpoin jalankulkijoita suojaavan rakennelman alitse.

Rantaravintolan selällään olevasta ovesta kuului kadulle karaokelaulu kuin korpin nokka olisi juuttunut tyhjään hernekeittopurkkiin. Joku farkkupukuinen kaljupää yökki ruusupuskaan ja vähäpukeisia nuoria naisia oli tupakkaringissä oksentelijan takana nurmikolla.

Kaupungin toisen ravintolan eteen on rakennettu kaiteellinen ulkoterassi ja lämpiminä kesäöinä keikkuu sen muovituoleilla aina väkeä. Nyt siellä esiintyi myös trubaduuri joka näppäili kitaraansa. "Sä tuut sä oot sä meet et kuitenkaan järjestä mulle tilaa sun kainaloos..." se kuulosti inkuvan yhtenä pötkönä kun hiivin hiljaksiin ohitse. Olen sitä kai itsekin joskus...

Takaisin asunnolle tultuani tein voileivän, kuorin omenan ja luin syödessäni Jäljen viimeiset sivut. Hörppäsin mehua, laitoin tulpat korviin ja nyt aloitan Il barone rampantejan ja ehkä nukahdan sen italiankielisille sivuille.


Olen jälleen junassa. Matkustan Mikkeliin ja kun saan siellä herra Emmän palapeliin kaksi palaa sovitetuksi, jatkan Kristiinankaupunkiin joka on ilman autoa matkustavalle useamman mutkan takana: Mikkeli-Helsinki-Seinäjoki junalla, loppumatka bussilla.

Juna on aika täysi. Tukalan kuumaa. Kaksi lapsiperhettä on samassa vaunussa. Pikkupoika kiipesi takaa päin istuimen selkänojan yli ja kumpsahti syliini. Äitinsä kävi torumassa, mutta poika vain kiklatteli. Olisipa minullakin lapsi jota opettaa juniin ja maailmaan. Tilaisuuksia siihen tuli, oli ja meni.

9 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Olisit vain kirjoittanut "herra Ämmän".

Valto-Ensio kirjoitti...

Aaargh... niin kait, mutta kun tämä Päiväkirjamies se nuin... ;)

mikis kirjoitti...

Minulle kävi kyllä nyt nolo juttu (ja aivan selvinpäin, sitä paitsi!)... Tiedä häntä kehtaanko edes kertoa? (fundeeraa vähän aikaa) - No, minä kun luin tuon tarinan "Päiväkirjamies 2", luulin olevani Jukka Kemppisen blogissa. Ihmettelin vain että kylläpäs hra tohtori/professori/etc. etc. tällä kertaa on ihme lyyrisellä päällä. Mutta teksti, tottavie, oli tavallistakin vakuuttavmpaa, ja se inspiroi minua kommentointiin. Niinpä avasin tämän kommenttilaatikon... siis tosiaan tämän! Ja ihmettelin, vähän aikaa.

Ps. Sitä se on kun välillä elelee selvinpäin; humalassahan tämmöisiä pikkuasioita ei huomaa. (huokaus) Pistää vaan omia puujalkavitsejä enterin painannuksella eetteriin. (Tai mihin net nyt aina milloinkin menevät. No, onneksi ainakin Pois!)

Pss. Juuri äsken sain luetuksi Rämön kirjan jossa hän polkupyöräilee Islannissa. Ei se huono ollut, vähän tylsä; maisemia on hirveen vaikee kuvata sanoin. (Tai kamerallakaan.) Muistin sinun fillarireissusi; et vain katsonut jotain miljöötä/rakennusta/ihmistä, vaan koko ajan mietit myös mitä sen takana on. Se minusta matkakirjoissa - joita rakastan - on tärkeintä että mitä matkaaja mistäkin itse ajattelee. Ei ne maisemat. (Tai voi olla että en taas osaa sanoa sitä mitä tarkoitan.)

Psss. Ennen Rämöä luin kyllä Göran Rosenbergin (meniköhän nimi oikein?) kirjan "Lyhyt pysähdys matkalla Auschwitzista". Kirja on sekä rakenteellisesti/sisällöllisesti että tyylillisesti (josta tietysti pitää kiittää myös suomentajaa... jota en häpeäkseni nyt muista!?), niin upea, että näissä "arvosteluissa" tietysti toisenlainen "matkakirja" ei samalla lailla "kolahda". - Se on itsestään selvä, se. (Mutta ei nuo inhottavat lainausmerkit "---"!)

mikis kirjoitti...

... minun lainausmerkkini ...

mikis kirjoitti...

Tänään muuten kävin lainaamassa kirjastosta lainakirjoja. Olisin tietysti halunnut jotain uutuuksia - tai en minä niitä niin inua että vaivautuisin tekemään varauksia. (Kivaa, ja sivistävää, että muutkin lukevat sivistävää, ja kivaa, kirjallisuutta! Ajattelen.) Noin viidessä minuutissa löysin esittelyhyllyiltä nämä:

- Petri Nevalainen: Marskin tiedustelija (Eversti Aladár Paasosen tarina)
- Nigel Rodgers & Mel Thompson: Huonosti käyttäytyvät filosofit
- Hannu Salama: sydän paikallaan
-Sylvia Beach: Shakespeare and Company

Ajattelin, että en viitsi enempää kantaa. Tulen sitten toiste uudestaan. - Ps. Kulttuuria on raskas raahata (mukanaan). Tämän huomaa viimeistään kun muuttaa.

mikis kirjoitti...

Tiedän - totta kai! - että pölisen nyt liikaa. Jos olisin Kanarialintu hiilikaivoksessa... (tiedättehän mitä tarkoitan) niin nyt te juoksisitte lujaa vauhtia, so. henkenne edestä, louhittuja käytäviä pitkin ylöspäin... Ja meikäläinen se vaan laulelisi "tsrity trpy ty tyy-tyy".

Ps. Lupaan lopettaa. Edellyttäen että Kuokkalan Postiin lähetetään 10.000 $ postiosoituksena minulle. Mutta ainoastaan 5, 10, tai 20 $ taalan seteleinä. - Huom! Ei pankkituoreina tai fluorikynällä merkittyinä!

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikis, iltaa

Ei mittään, pölisee ne muutkin. Ja sinut kun jo tietää, niin ei ahdista yhtään (aivastelee ja panee keskuspölynimurin hurraamaan).

Minä luin Rämöltä (yksi Sulo Rämö asui muuten Säynesuolla Siilinjärvellä aikoinaan >tiedän, olen maininnut hänet ennenkin<, että onkohan yhtä samaa Rämöö tää toimittajakin?) viimeksi sen kirjan, jossa hän kierräyttää Helsingistä itäpuolitse Suomea ylös ja tuikkaa Sallasta Murmanskiin ja sieltä Norjan ja Ruåtsin kautta takaisin Hkiin. Ihan se kelpo kirja oli, mutta paljon sillä katkesi pinnoja renkaista ja murjoi niitä polkimia kummallisesti rikki.

Haluan itsekin lukea sen Göran Rosenbergin kirjan. Luin lehdestä arvostelun ja sen mukaisesti näkyvät sinunkin ajatuksesi kulkevan kirjan sisällön suhteen.

Kirjoissa pitäisi molla joko kantokahvat tahika pyörät niin niitä voisi sitten raahailla sinne ja tänne.

Tuota noin, dollareita ei ole, mutta kävisikö ranualaiset kalakaanit? Yksi Ranuan kalakaani vastaa viittä posiolaista heinäsuovan pohjaa ja sen ne ovat näköisiäkin. En kyllä nykykurssia tiedä, mitä se dollareissa tekisi.

mikis kirjoitti...

Tuossa Rosenbergin kirjassa tuli niin jäätävän nätisti (via mamma Svean pehmeän sylin kautta) kerrottua, että... "kukaan, joka Autschwitzista selvisi, ei sieltä selvinnyt". - Jos tämä matemaattisin termein ilmaistaisiin, sen käsittäisi paremmin. Mutta me, jotka pelaamme shakkia vain kehnosti, tarvitsemme kertomuksen, että käsittäisimme. - Toiset tilastotieteilijät väittävät että 5 milj. juutalaista murhattiin, toiset taas että 6 milj. Mehän vaan kauhistelemme, että "vai niin paljon". Kumminkin meille, koska olemme sivullisia, sopii kumpi tahansa luku.

Jokaisella kuolleella - myös heillä viiden ja kuuden miljoonan väliin jäävillä - on sukulaisia joille hän on rakas. Nyt hän on poissa. Ja eloon jääneet voivat lohduttautua sillä, että hän/he ei/eivät itse sitä tiedä. (Mutta kyllä he tiesivät, paremmin kuin saattajansa, minne juna heitä vei.)

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikis

Tosiasiassa murhaluvut voivat olla vieläkin kaameampia.

Harva noista kuolemista oli "armollinen" muunkaan suhteen, kuin että tiesikö teloitettavaksi vietävä määränpään vai ei.

Se valtava, vuosikausia kestänyt etukäteisnöyryytys on jo ollut hirveää kidutusta. Monelle kuolema on ollut vapahdus henkilökohtaisessa mielessä, mutta kansojen ylle niistä langennut häpeä haihtuuko se koskaan pois sen enempää uhripuolelta kuin teloittajienkaan?

Ihminen on merkillisin eläin jonka evoluutio on "luonut". Ei käärmekään häntäänsä syö, mutta ihminen tekee sitäkin.

Ja narrinpeli maailmassa vain jatkuu.