perjantai 20. joulukuuta 2013

Päiväkirjamies 5

Junassa. Luen Levottomuuden kirjaa jonka otin Myyrmäestä salkkuuni. Siirsin juuri silmäni riveille: "Olen huomannut sellaisenkin seikan, ettei ihmisten ja eläinten elämässä ole muuta eroa kuin se miten ne erehtyvät ja ovat tietämättömiä elämästä. Eläimet eivät tiedä mitä tekevät: ne syntyvät, kasvavat, elävät ja kuolevat vailla ajatuksia, harkintaa ja todellista tulevaisuutta. Mutta kuinka monet ihmiset elävät toisin kuin eläimet?"

Fernando Pessoa ei ihan elänyt niin kauan, että olisi nähnyt, kuinka ihmiset elivät "toisin kuin eläimet". Jos olisi, löytyisi häneltä toisen maailmansodan jälkeen teksti, jossa hän toteaisi, kuinka paljon fiksummin eläimet elävätkään kuin ihmiset.

Muistan kuunnelleeni Marko Tapion vanhan haastattelun jossa hän sanoo, että sota on tauti jolla on itämisaika ennen kuin se puhkeaa sairaudeksi. Onkohan sekin kuin ketun kapi joka yltyy populaation kasvaessa liian suureksi? Ketun kutina loppuu kun lajirunsaus pienenee. Ihmisen sotakutina hoituu vain ruudilla ja lyijyllä, kranaatinsirpaleilla ja sinappikaasulla. Eisenhowerin reseptilääke Japanin kapiin oli ydinpommi, mutta mitähän tautia USA lähti Vietnamiin hoitamaan? Kommunismia? Oliko se tauti? Lopuksi kuitenkin saapuu nälkä ja kulkutaudit ja kaikki alkaa taas alusta.

Pikkukaupungin asemalla oli pyörä säilynyt  vaikka en muistanut sitä lukkoon laittaa. Poljin halki kaupungin lämpimässä tihkusateessa. Alakerran mies oli jälleen tupakalla ikkunassa, toisessa kourassa oli oluttölkki. Sen keltainen paita ei ollut enää kovin keltainen. Tällä kertaa hän ei sanonut mitään. Huomasiko edes minua kun katseli taivaalle nytkytellen omituisesti pyöreää, karvaista päätään. Miehen huoneesta kuului musiikin räikinää ja puhetta. Oliko hänellä juhlat? Vaimea jytke kuuluu tänne keskiosaankin taloa.

Tyhjensin salkun ja matkalaukun sängylle, likaisten vaatteiden pussin kiikutin alakerran pyykkitupaan. Neljä euroa pesu kuin pesu. Rumilus Wascatorin ammottavaan rosteriturpaan, joka näyttää enempi kuumodulilta, kaksista kesäkalsareista, parista paidasta ja muutamista sukista ei kummoista läjää syntynyt. Tiiliseinään propattu erillinen ohjauskeskus nielaisi kakistellen kolikot ja kun  painoin vihreää nappia, kuului vaimea naksahdus, surinaa ja rumpu keinahteli kuin vauhtia ottaen rumahtaen äkkiä liikkeelle vettä nieluunsa kohisuttaen. Tuossa koneessa on jotain inhimillistä. Jään joka kerta odottamaan sen naksunnat, vauhdinoton ja rumahduksen enkä koskaan lievältä säikähdykseltä välty sen alkaessa määräämäni ohjelman mukaisen työnsä. Tulevaisuuden robotit lienevät hienovaraisempia, mutta ehkä myös tylsempiä.

Söin riisiä anjovisvoileivän kanssa ja valmissalaattia. Yhden omenan ja teetä päälle. Silitin uudehkot housut ja paidan, vaihdoin liinavaatteet sänkyyn. Hain koneen uumenista tiukkaan myttyyn linkouksessa menneet pyykit, oioin ja levitin ne telineeseen kuivamaan.

Karvaisen miehen juhlat jatkuvat. Joku heitti jollain raskaalla esineellä ulkoseinään. Se ei ollut kivi. Ehkä oluttölkkejä sisältävä kassi. Olisiko tulossa lisää vieraita. Rauhaton yö ainakin. En laita tulppia vaan koko korvat peittävistä kuulokkeista Maria Callasia soimaan. Jatkan lukemista Pessoan päiväämättömillä teksteillä.

18 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

No nyt on kuvassa kunnon figetso. Renkaat saisivat olla 28 tuumaiset ja satulan asento vähemmän pysty. Olen pari kertaa omistanut kolmivaihteisen. Viimeinen varastettiin, mistä olin vain mielissäni. Normaali vakiopyörä sopii minulle. Nykyisessä Oivassani on Rautaruukin runko, johon uutena luvattiin 25 vuoden takuu. Ei notku isollakaan kuormalla.

Valto Ensio kirjoitti...

Kalevi

Minkä perän slangia figetso on?

Kuvassa oleva on Ruotsalaisten omistama, kait. Otin kuvan Tukholmassa joskus, on vähän tärähtänyt -siis kuva.

Sinä olet sitten pitkä mies jos 28" pitää olla? Minulle riittää 26" ja 7-vaihteinen Tunturi Tango, mutta on niin kurjassa knnossa, että korjaamisen kannattavuus on siinä&siinä.

24-vaihteisen Tunturin vein korjaamolle, pakat siinäkin paksana ja vaijerit nitkunkitkun. Samalla katsoo asiantuntija, kuis vanteiden kanssa pärjää. Laitan myös ne erikoisvahvat, nastan kestävät kumit niin sittä ens kesänä kohti... No, enpä sano vielä mithän aikeistani ettei taas tuu pettymystä.

12 vaihteinen norjalaiseni on kapearenkainen, 26", mutta siinä ovat olosuhteet satulassa istuessani hieman hankalat sen rungon takaosan korkeuden vuoksi. Annoin sen jo tässä Marokon Mustafalle kun siltä varastivat oman, mut nyt se löytyi varastettujen pyörien varikolta, niin toi Norgen takaisin. On laatupyörä, eli valmistettu ennen sitä kautta, jolloin alkoivat näitä norjalaisia tunkea markettien halpaosastoille urakalla ja laatu huononi. Eli ikä silläkin liki 30 vuotta, ja kuin uusi!

Oiva Rautarunko. Minkä vuosimallin pyörä se on?

a-kh kirjoitti...

Poika lähetti mulle pyörän aikoinaan Kuopioon, paksurenkainen, 26 tuumaa, rungossa lukee rautaruukki, joten ei ole Kiinasta, korkeakiiltoinen musta maalipinta vieläkin. Enimmät matkani ole ajanut itsekootuilla naistenpyörillä. Lastin kanssa ne vähän notkuvat, etuhaarukka on lujilla. Kerran Viitasaarella toinen puolisko katkesi, mutta Huopanankosken partaalta löytyi korjaustaitoinen kyläläinen. Yövyin teltassa sillan kupeessa. Keiteleläinen porukka oli vuokrannut kosken vuorokaudeksi. Kalastus ei liene ollut pääasia. Pari ahvenensinttiä saivat. Iltasella muuan miehistä tuumi, että jos vielä aamulla ollaan näin humalassa, niin ajaminen mennee körryyttelyksi. Minä jatkoin sillä erää matkaa Pihtiputaalle.

Tein kerran kesäreissun Kaakkois-Suomeen roskiksesta löytämilläni nastarenkailla. Mukavasti räpisivät asvaltilla.

Yleensä takakumi kesti matkan Kuopiosta Helsinkiin ja takaisin. Kerran jouduin Mäntsälässä vaihtamaan koko takarattaan. Kerran katkesi Savonlinnassa poljinkampi ja kerran Kuopion liikennevaloissa irtosi ohjaussarvi. Pientä remonttia riitti, mutta aina perille pääsin.

Halpisvehkeistä tuli mieleeni kuopiolainen pyöränkorjaaja Rissanen, joka sanoi markka-aikana, että alle tonnin maksaneille maastopyörille hän ei suostu tekemään mitään. Hän oli romupyörieni vakiohuoltaja. Vakiopyörä on simppeli vekotin

Valto Ensio kirjoitti...

Kalevi

Mulla on siinä 24-vaihteisessa etuhaarukka ns. joustolla. Typerä keksintö kerrassaan. Mitään vaikutusta tärinään tai kuopissa sillä ei ole. Ruosteista vettä vain valuu kun ne kumiset (?) tusselot siitä rapistuvat ja vettä pääsee sylintereihin. Eikä niihin voi edes vaseliinia lisätä, kestävät jos kestävät sen minkä kestävät. Narise lisäksi ilkeästi. Kaikkeen sitä hupsahtaakin kun myyntitilanteessa myyjä osaa "hehkuttaa" vaikka sillä itsellään ei kokemusta pitkistä pyöräilyretkistä olisikaan.

Mäntsälässä oli hiton miellyttävää käydä sikäläisessä korjaamossa poljin asioissa kun tarvitsin.

Olen aikalailla kyllästynyt paikalliseen tarjontaan asiantuntemuksessa ko. alalla. Uusi pyöräkorjaamo, jossa aloitti nuori kaveri hommat, on ainoa toivo. Siinä vanhemmassa vaihtui omistaja ja jotenkin siellä tulee vaivautunut olo vain. Ihan vanhin lopetti kokonaan toiminnan: purkivat hallin alta. Siellä ei selitelty, ei arveltu vaan kun vei pyörän sinne, se pikkumies sanoi, että haepa sitten sinä tai sinä päivänä. Ja kun haki, niin pyörä oli varmasti lävitse käyty ja kunnossa.

Pitkään on ollut polkupyöräalallakin tarjonta krumeluurilla höystettyä turhuutta: niin kuin tämä aika.

Ne pyöräilijät, jotka todella ovat teknisesti taitavia kaikessa, kokoavat itse pyöränsä ja huoltavat kans. Minä olen teknisesti aika tumpelo mitä tähän puoleen tulee. Ladan ja mainisemasi vakiopyörän osaisin huoltaa kyllä.

Ripsa kirjoitti...

Valto, Kalevi

Kun meillä on tuossa parvekkeella neljä pyörää, sitten Leo on yhdellä matkassa, siis aamuista fillarireissua meriteeraten viidennellä, ja kotona näkyy olevan tuo leveärenkainen Rautaruukki.

Rautaruukissa ei ole vaihteita, muissa on 10 tai 12 vaihdetta, paitsi mun Jopossani, jossa ei myöskään ole vaihteita.

Pyörät huolletaan parvekkeella. Osat haetaan pyöräkaupasta ja alennuksella kaikki, ei maksa paljon.

Vaihteet pysyvät lumellakin kunnossa, jos ketjut ja kappa on rasvattuja hyvällä öljyllä.

Keväisin taas pitää santapaperilla hinkata ja maalata kivien tekemät naarmut.

Jokainen pyörä on omaa tarkoitusta varten. Yksio kyllä on enempi osia varten, se vanha, 12-vaihteinen musta Tunturi. Nopeusajossa taas paras on 10-vaihteinen Peugeot, tarkoittaa pitempiä sporttireissuja. Peugeotteja on kaksi.

En tiedä mikä tuo on tuo Kalevin mainitsema Oiva, joka olisi nimi tuolle Rautaruukin raamille.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Leo vissiin osaa mekaanikon hommat?

Voipi se olla minulla myös yleistä laiskuutta rassaamista kohtaan olevan kiinnostuksen puutteen lisäksi, tai sitten sitä, kun on monta pyöräilijää huushollissa eikä kunnollista kalustoa eikä suojaa missä laitella, niin alkaa tympiä jo ajatuskin rasvaisista näpeistä.

Kyllä minä niitä silti huoltelen vähän väliä. Vaihteita en saa toimimaan poikien pyörissä vaikka kuinka lotraan rasvan kanssa. Heti eka pakkasella jumivat ja niistä tulee yksi vaihteisia välittömästi. Paha vain, jos sattuu viimeiseksi isoin vaihde.

Muuten polokupyörät ovat mielenkiintoisia esineitä, varsinkin vanhat.

Yksityisajattelija kirjoitti...

Perusöljy on mikä hyvänsä ompelukoneöljy, talvella takanavan jäätyminen estyy anti-corrolilla, käyttö on alunperin vanhoihin maximeihin optimoitu. Tvällärin keksintö talvisodan ajalta ja yhä paras aseöljy, pikeää kylläkin mikäli ei lisää ja käytä tai pese tavallisella valopetroolilla, sytytysnesteellä tai vastaavalla.
Hapettumisen ja nimensä mukaan syöpymisen esto perustuu alkalisuuteen.
Käytän kaikkiin terästyökaluihin, saariston olosuhteissa ruoste on riesana.

Valto Ensio kirjoitti...

Ya

Kyllä on kaikki öljyt kokeiltu.

Jäätyminen tietenkin tapahtuu vaijereissa sekä vaihteenvalitsimessa, eli siinä käsikahvan viereeä olevassa kiekossa tai millainen se ny milloinkin on. Nekin täytyis jokainen syksy käyttää irti ja laittaa öljyyn likoamaan.

Yksityisajattelija kirjoitti...

Fillari on kuin figeli, se pitää olla vireessä!
Pikakäännös, polkupyörä eli ei-tsykkeli, heh.

Olen pyörämies ja kovin tyytyväinen Rautaruukin ratsuuni, se on vanha Tunturi Retki-Super jota on korjattu korjaamasta päästyä. Alunperin kävi niin että löysin kolaroidun pyörän jonka osat käytin runkoon jossa olivat osat ns. loppuunkäytetyt. Teoriassa voisi tietenkin näinollen sanoa että se on ikuinen pyörä...
Malmilla oli pätevä pyörämekaanikko jonka pajalta sain ostettua pyörät. Pinnojen kireys tehdastuoreissa pyörissä on riittämätön painoluokalleni. Runkogeometria on juuri oikea vartalolleni, se on kaupunkioloihin ja retkeilyyn optimi.
Voisi sanoa että olen retkisuper-mies mitä pyöriin tulee, talvella taas melkein mikä munamankeli hyvänsä on ookoo kunhan sen renkaat ovat riitävän paineen kestävät ja kapeaprofiiliset että ne pureutuvat hyvin.
Vanhoissa ralliautoissa tämä oli Hankirallin aikaan menestyksemme salaisuus.
Mustilla hakkapeliitoilla minäkin aloitin, ensimmäinen Ögland oli Kaivokselassa ja pitkäsatulainen. Koulumatkat tein sillä -74 - -77. Renkaita kului kolmatta paria vuodessa ja paikkaamisen toimen opin niin hyvin että illan hurjastelujen puhkaiseman tyhjän renkaan tuottaman yllätyksen vuoksi en myöhästynyt koskaan enempää kuin yhden tunnin aamulla koulusta, paikka ei tosi pitänyt joten pumpattavaa riitti mutta silti mentiin sillä sikeällä ei-ole-mahdollista-epäonnistua -asenteella.
Tämä sai sen vian kehkeytymään että myöhemmin 80 km pyörämarssi oli hupaisan sujuvaa, ensimmäiset puklasivat stressireaktionsa Upinniemen päävartion kohdalla! Siinä on jo noin 1,5 km, joskus tieto on pahasta.
Jekku oli käänteisenä oivallinen, myöhemmässä elämässä marssitin kerran kolme kaveria 13 km kertomalla heille että en tiedä olisko se jo, se on varmasti tuon seuraavan mutkan takana, mennään nyt vain ensin sinne niin...
Kaikkea konstia, onhan noita, mutta eivät olleet vihaisia kun kuitenkin pakko oli se tallustella, nassautella menemään.
Sen opin että kiireessäkin tulee olla jalassa sukat, nokialaiset olivat veriset sisältä pahus. No, pesupulverilla ne sai kuntoon, kavereiden oli pakko mutristella ihailua siitä ja sen kestävyydestä. Sopuisasti onnistuimme.
Polkupyörä on energiataloudellisin keino liikkua mitä on keksitty, poislukien tuulivoima, yhä. Kaikki muut tuhlaavat enemmän puuroa ja suolakalaa.

Ripsa kirjoitti...

Valto,

Joo, Leo osaa pyörät. Se kulki aikoinaan jo kouluun pyörällä, kun sen isän piti mennä aikaisin aamuksi kaupungin tielaitokselle töihin, ja se oli ainut jolla oli ajokortti.

Kyllä siinä ähkimistä ja ähertämistä kuuluu, kun pyöriä pannaan kuntoon. Talvi on sellainen yleinen huoltoseisokki, nyt on ongelmia kun talvi on muuttunut vetiseksi.

Osaan minäkin nuo välttävät tehdä, mutta en osaa vaihtaa renkaita. Auton renkaat kyllä, siinä ei tarvita voimaa, kunhan hyppää sen rengasavaimen päälle. Pyörän ruuviavaimet ovat vähän liian pieniä hyppimiseen.

Lasten pyörät ovat tietysti niitä Kiinan halpiksia. Osataan Kiinassa tehdä hyviäkin pyöriä, mutta ne ovat sitten jo tosikalliita, siis ne, joissa vaihteet eivät hajoa heti.

Kunhan katsot että käsijarrut toimivat, ne saa vaihdetuksi, ne jarrupalat, ihan itse.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Saako voivotteluistani sellaisen kuvan, etten osaa polkupyörää lainkaan itse huoltaa?

Perushuollot kaikki osaan, siis jarrupalojen ja kumien vaihtoa myöten, mutta silloin, kun kilometrejä tulee paljon, tulee myös erilaisia kulumavikoja joita en välttämättä osaa eikä ole tarvittavia avaimia (eikä sitä autotallia jonne pahakuriset miehet pahakurisia akkojaan karkuun kyyristyvät).

Esimerkiksi nyt toi Kallis Hyvä Tangoni. Se kaipaisi kokonaan uuden keskiön hammasrattaineen päivineen: ei ole ulosvetäjää, tai siis on, mutta missä, en löydä? Etuhaarukkakin siitä täytyisi purkaa ja uudelleen laakeroida se kääntyvä juttu siinä rungon ja sen nikamassa. Tähän malliin takarattaan vaihtaminen on helppo nakki, ei tarvita kuin rahaa ja tyystin uusi ratas. Sit pitäisi ketjukin laittaa, mutta olen hävittänyt jonnekin ketjunkatkaisija-liittäjä vehkeet.

24 vaihteisen vein korjaamolle suosiolla sillä siihen on niiden takapakkojen vaihtaminen, vaikka ei kai sekään kovin kummoinen toimenpide mahtaisi olla. Samalla tarkistaa siitäkin keskiön ja hammasrattaan. Etuhaarukkaan tilasin lisäksi korotusadapterin ohjaustangolle sekä uudet vaijerit ihan kaikki koska ovat ripsaantuneet.

Lähinnä on kysymys siitä, että jos mielelläni rakennushommia teenkin ja se on teknistä työskenetelyä ainakin osaksi, niin heti, kun tulee kyse koneista ja niiden korjaamisesta, mulla nousee niskavillat pystyyn: niin vastenmielisenä sellaiset koen. En tiedä, miksi? Lapsuuden traumoja, vai? Ei kai, sillä kyllä silloin piti osata pyöränsä huoltaa.... vai huollettiinko lainkaan? Kuhan vuan rämisyteltiin menemään (jos pyöriä sattui edes olemaan).

Valto Ensio kirjoitti...

Vielä: Lapsilla on myös Tunturi merkkiset polkupyörät, eivätkä ihan halpoja olleet hankkia, mutta ei ne enää niitäkään ole pitkään aikaan täällä tehneet. Jopoa osaavat enää Suomessa... Joka tapauksessa kaikki osat tehdään jossakin kaukana idässä nykyään. Shimano-vaihteetkin muualla kuin Jaappanissa vaikka japanilaisiksi laatutuotteeksi edelleen mainostavat.

Ripsa kirjoitti...

Valto

En missään nimessä ollut sitä mieltä ettet osaa pyöriä huoltaa. En ole kyllä ikinä tavannut maalla asuvia, jotka eivät osaa pyöriään hoitaa. Se on vähän pakko jos aikoo päästä liikkumaan.

Tunturi on tuo pyöränosien varasto joka meillä on ja se taitaa olla yli 20 vuotta vanha. 12-vaihteinen, siis käyräsarvinen retkipyörä. Ja tiedän joo että osat tulevat Kiinasta ja täällä kootaan, nykyään, mutta luulen että tuo Tunturi oli vielä Suomessa tehty.

Leon yleisimmin käytössä oleva pyörä on Crescent, mutta sillä on ikää peräti 47 vuotta. Sai sen ostaa oppilaansa tutulta, oli maannut kellarissa käyttämättömänä vuoskymmenet. Se Crescent oli täysin Ruotsissa tehty ja hyvä.

Tunturi taas hajosi siis vain käytössä, ensin sitä käytti mun pikkuserkku, sitten Ilmari ja sitten Leo.

Nuo Peugeotit, siis 2 kpl, ovat kilpapyöriä ja joku vimma joillakin on ollut heittää niitä mäkeen ihan urakalla. Leo on sitten käyttänyt niiden osia toisiinsa, milloin mitenkin päin, kun ne ovat tismalleet samanlaiset.

Ja siis Suomessa ei kokonaan tehdä kuin Jopoa, kuten sanoit. Semmosen päältä putosin, joten siinä voi olla pyörä jollekin, ens kesänä sen näkee.

Leon Rautaruukki on viime talvena jonkun kellarista löytynyt, täysin toimintakykyinen tapaus. Siihen sopivat Torpeedon renkaat. Se on talvipyöränä hyvä, painava, iso ja turvallinen.

Kelit ovat olleet surkeat: väliin sataa lunta, joka jäätyy ja sitten liukastellaan.

Isoäidin talo ja koko irtaimisto siirtyi serkulle, jonka kanssa kukaan ei tahdo puhua yhtään mitään. Sinne jäivät kaikki meidän perheen pyörät lukuunottamatta isän Torpedoa.

Ne olivat hyviä Suomessa tehtyjä pyöriä. Joka vuosi huollettu, ajettu vain kesäisin. Ei ruosteen pilkkuakaan missään.

Ongelma on just siinä että osat (vaihtoehtosesti koko pyörä) tehdään Kiinassa tai jossain siellä päin, osien tekijät ovat eri porukkaa kuin kokoajat.

Pitäisi olla yksi pyöräpaja kutakin merkkiä kohden, niin alkaisivat pyörät kestää.

Kyllä noihin Leon pyöriin on silti rahaa mennyt. Niitä on pakko säilyttää tuossa parvekkeella, koska täällon vandaaleja paikat täys, varsinkin pyhien aikoihin, kun ohikulkevia silmiä ei hirveästi ole.

Poijanflikkojen pyöristä en tiedä, mutta tuskin amerikkalaisetkaan pyörät ovat siellä tehtyjä. Siinä maassa ei pikkuraha ole mitään ja se maa tuottaa enemmän roskaa sitä myötä kuin mikään muu.

a-kh kirjoitti...

Tsekkiläistä kamaa mulla ylleensä on ollut.

Jupiter on paras pyörän takanapa.

Kerran Savonlinasta tullessani nousin kulumavian takia bussiin Heinävedellä, mutta lääkäri sanoi, että mitään kulumaa ei lonkassa röntgenkuvan perusteella näy.

Pari kylkiluuta murtui kaatuessani pyörän sarville Kuopiossa. Vantaalla mursin olkavarteni mennessäni turvalleni märällä jäätiköllä.

Pyöräilykypärää en ole koskaan käyttänyt. Olen tykännyt, että tukan täytyy päästä liehumaan.

Kerran tuli Siilinjärvellä niin rajusti rakeita, että ostin Siilintorilta läyskän.

Sadevarusteita en ole koskaan pitänyt reissuilla mukanani. Sen kesä on kuivannut, minkä on kastellutkin. Pisin yhtäjaksoinen saderupeama minulla on ollut Kuopiosta Lahteen. Heinolassa tosin pääsin kuivattelemaan vaatteitani. Kuivan vaatekerran olen kaivanut esille vain todella pakkotilanteessa. Makuupussiin ei passaa mennä vetisissä vetimissä.

Pölkupyörien merkkikorjaamo on aika utopistinen ajatus, varsinkin jos pyörä on monista eri merkkisistä osista koottu.



Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Peugeot on vanha polkupyörämerkki ja siitä tulee mieleen, että kumpi oli ensin, "Pösö"-merkkinen pyörä vai auto?

Ja tietenkin sotaväestä tuttu vitsi: -Mikä on alokkaan nimi? karjuu autoista kiinnostunut kersantti.

-Alokas Pösö, herra kersantti!

-Ahhaaah! Kirjoitetaan siis Peugeot?

Täällä sataa vettä ja räntää, räntää ja vettä, lunta on maassa nimeksi.

Kaveri soitti Karjalohjalta ja siellä on maa musta ja vettä sataa kaatamalla(oli juuri nostamassa siellä pakettiautoonsa Unimäkeen tulevaan saunaan Pönttökiuasta joka on käyttämättömänä lojunut 1950-60-lukujen taitteesta saakka erään herra Salmisen liiterissä; mikä tuuri mulla kerrankin!).

Valto Ensio kirjoitti...

Kalevi

Minäkään en osaa käyttää kypärää, kaljua tuuletan; sitä on vaikea saada "liehumaan".

Sadevarusteita olen kyllä käyttänyt, mutta kun kastuu sittä sisältä hiestä, niin ei sekään ole mukavaa.

Tsekkiläisistä pyöristä en osaa kaivaa muistista yhtään polkupyörämerkkiä, enkä netistäkään löytänyt: Tatraa (auto) vain tarjosi.

Jupiterikin oli ennen kotimainen, nyt sitä on tarjolla marketeissa ja tietenkin ties missä rakenneltuja.

Polkupyörien korjaajan täytyy olla aika monesta asiasta perillä, paitsi että vaihteistot taitavat kloonautua aina vain samanlaisiksi ja perusmekanismihan (-idea) ei paljoa pysty muuttumaan.

Minkähän äjjäyksen naapurikateuteen saisi jos hankkisi bambupyörän?

http://www.openworld.fi/?p=1819

Ripsa kirjoitti...

Valto

Siellä bambuja kasvavassa maassa kun olen elänyt, niin tulin tietämään että se on hemmetin kovaa "puuta", sehän on ruoh(k?)okasvi. Oregonissa ei ollut pandoja, joten niitä kasvoi siellä ihan omia aikojaan, meilläkäin takapihalla kokonainen metsä.

Kyllä niiden on täytynyt sitä pyörää kokeilla, että miten se toimii, ei ne ois muuten ruvenneet sitä myymään.

Silti, siis. Eiköhän siihen kummiski saha pysty? Kyllä me ainakin käytettiin sahaa, kun tarvittiin jotain rakennusainetta johonkin talossa (joka oli tietenkin kommuuni). Ja se oli nuorta bambumetsikköä.

Leo seuraa polkupyöräblogeja, ja kertoi tuosta bambujutusta jokin aika sitten.

Muuten: Peugeot ja Crescent ovat kumpikin Ranskan ympäriajon voittopyöriä. Leon Crescent on samaa mallia kuin jonku voittajan pyörä, mutta siinä on lisänä tavarateline. Peugeot-pyörät olivat varmaan ennen autoja. Pösöksi mekin niitä kutsutaan.

Joku impressionisti - en muista kuka - teki maalauksen, jossa tyyppi ajaa sellasella isolla etupyörällä varustetulla pyörällä. Mutta ei siitä maalauksesta näe että mitä merkkiä se on.

Maalaus oli näkymä rantabulevardilla vissiin jossain Välkimeren kaupungissa Ranskassa. Pyörä oli vain yksi juttu siinä kuvassa.

a-kh kirjoitti...

Favoritilla tarkoitan lähinnä takakappaa, joka ei ole kestävyydellä eikä hinnalla pilattu. Tsekkiläiset polkupyörät ovat surkeita. Rissanen tuumi aikoinaan, että romuksi ajettujen vaihdepyörien korjaaminen saattaa tulla jopa uutta pyörää kalliimmaksi, koska nippeleitä ei voi ostaa erikseen, vaan on tilattava kallis korjaussarja. Tarvikkeillahan sitä tienataan. Vanhoista pyöristä tosin jää kelvollisia osia, joita voi käyttää asiakkaan luvalla. Aikoinaan minulla oli niin hyvä takakappa, että pinnoitutin Rissasella pyörän uudestaan. Kerran tullessani kaupasta totesin, että telineessä olevan pyöräni pinnat oli potkittu hajalle. Kaipa se oli potkijaa hoitanut.