tiistai 17. maaliskuuta 2009

Minulla ei ole sielua...

...mutta jokin pääni sisällä tikittää silti.

Kirjoittipa suomalainen ajattelija Samuli Paronen johonkin lehdenreunaan seuraavanlaisestikin:

"Useimmat rosvokoplat ovat onnistuneet valtiollistamaan asemansa."

Ja:

"`Maailman kahleet ovat samaa ketjua.´ Kun sorretaan yksilöä, kohdistuu sorto kaikkiin."

Ja näin sanoi Platon Valtio-teoksensa eräässä dialogivälähdyksessä:
"-... Naisia ja lapsia koskeva kysymys on jo käsitelty, mutta hallitusmiesten kohdalla on oikeastaan aloitettava aivan alusta. Jos muistat, sanoimme että heitä on koeteltava sekä nautinnoissa että tuskissa ja heidän on niissä osoitettava rakastavansa valtiotaan, eivätkä he saa luopua tästä periaatteesta rasitusten ja vaarojen aikana eivätkä missään muissakaan tilanteissa. Se, joka ei selviä kokeista, on suljettava pois, mutta se joka suoriutuu kaikesta puhtaana kuin tulessa koeteltu kulta, on asetettava hallitusmieheksi ja hänelle on annettava kunnianosoituksia ja palkintoja sekä hänen eläessään että kuoltuaan. ..."

Platon ja Paronen ovat ajattomia ajattelijoita. Ensiksi mainittua lukiessa karahtelee ajatusten alla kreikkalaisen, ammoin jo uusien rakennusten, teiden ja kiveysten alle hautautunut toripation kiveys.

Jälkimmäisen karheat ajatukset saattelevat Platoninkin ajatuksia kotoisimmille maankamaroille.
Tämä on vain tunne, ei mikään syvällisen esseen aihe.
Itsestäni ei olisi heidän kummankaan viittaan kääriytyjäksi, nöyränä vain lueskelen ja yritän olla oppilaana näillä vuosituhantisilla ajatusten kentillä.

Lukiessani heidän ajatuksiaan, olen kuitenkin ikään kuin samassa huoneessa molempien kanssa.

Platon syntyi vuonna 427 ennen ajanlaskun varsinaista kivitauluihin kaivertelujen aloittelemista ja Paronen 1917, kun Suomen itsenäisyyden vuosia alettiin ylös merkkailla.


Platon kirjoitti dialogeja, Paronen monologeja, mutta jonkun kanssa jälkimmäinenkin päänsä sisällä keskusteluja kävi. Eikä hän mikään skitsofreenikko ollut.


Platon:

"-... Mehän olemme sitä mieltä, ettei kunnon mies pidä kuolemista kauheana asiana toiselle kunnon miehelle, vaikka tämä on hänen ystävänsä.

- Niin olemme.

- Eikä siis ala vaikeroida tuon toisen vuoksi niin kuin hänelle olisi tapahtunut jotakin hirveää.

- Ei varmasti
- Ja väitämme myös, että juuri tällaisella miehellä on omassa itsessään kylliksi voidakseen elää onnellisena, että nimenomaan hän kaikkein vähiten tarvitsee ketään muuta.

- Se on totta. ..."


Samuli Paronen:


"Näin monivuotisen naapurini, isäntämiehen ensi kertaa tosi iloisena. Hän oli juuri kuullut toisen naapurini, myös isäntämiehen, ampuneen itsensä. Heillä ei tietääkseni ollut ollut mitään riitoja; se oli aivan luonnollista isäntämiehen iloa Suomessa."

Yhteyksistään irti reväistyjä nämä esimerkkini, mutta nyhdetäänhän maailmassa perheitäkin toisistaan erilleen.

2 kommenttia:

ninni kirjoitti...

Ouu that snouu, terveisiä Platonin maasta. Noin kivasti roikkuva lumi ekan kerran tarttuu silmään
oon asunu kai aika eteläisessä suomessa sitten
ja kiva perhekin Teillä.
Uskoa vaan kirjottamisee

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Thank you, Ninni!