Sananvapauden onnela

Sananvapautta ei voine ostaa. Hinta sillä kyllä on olemassa.

Rahassa sananvapautta ei mitata, mutta ihmiskunnan historia osoittaa, että hengellään ovat sen useat yrittäneet lunastaa, eivätkä edes heidän jälkeläisensä ole sitä täydelliseen omistukseensa saaneet.


Mitä maksaisi kuubatar Yoani Sánchez siitä, että saisi kotoaan käsin kirjoittaa blogiaan http://desdecuba.com/generaciony_fl/ ?


Tämä filosofian maisteri (kuva hänen bloginsa kommentipalstalta) joutuu päivittämään blogiaan havannalaisten hotellien nettiyhteyksiä hyväkseen käyttäen, ja tietenkin pelkäämään, että jonain päivänä viranomaiset iskevät kurkkuun kiinni, raahaavat kuulusteluihin, kidutettevaksi ja mahdollisesti myös murhattavaksi.



Hänen kirjoituksiaan voi lukea monella kielellä, koska lukijoita on yllättäen löytynyt maailman eri laidoilta ja niitä osaajat sitten avuliaasti kääntävät omille kielilleen. Blogi löytyy Suomeksikin.


Sanalla on aina olemassa reittinsä sensuurin piikkilankojen, vartiokoppien ja nykyisten nettisuodattimien koukeroidenkin lomitse.


Sana on vapaa.


Sanojat eivät ole sitä milloinkaan.


Ainakaan jos sanovat jotain.


Ei tarvitse olla kummoinenkaan kirjoittaja, että sensuurin palvelijat käyvät vaientamisyrityksiin, jos kirjoittaa sellaisista aiheista, joista on totuttu vaikenemaan.


Autonmoottoreista, suksenluistosta ladulla, muodista ja ruokaresepteistä saa kirjoittaa rauhassa ilman anonyymien invaasioita kommenttipalstoille irvailemaan. Varsinkin, kun kirjoittaa yleisessä, Tekniikan Maailmankin hyväksymässä hengessä. Tai jos laittaa lauseita jonoon susista tai karhuista siihen sävyyn, että ne saa tappaa viimeiseen karvakorvaan saakka.


Mielipiteidensä takia Suomessakin monet oikeat, ja hyvät, kirjoittajat piiloutuvat nimimerkin suojiin olipa asia mikä hyvänsä. Heitä luetaan silti, sillä he taitavat itsensä uudelleen synnyttämisen. Muutamat blogikirjoittajat kykenevät viisautensa äärettömyyden avulla päivittäiseen asiansuoltamiseen. Tai heillä on jokin vakaa jobi, jonka sermien suojassa voi alati tehdä tutkimusta seuraavan postauksen aiheesta. Tämä kadehdittava aktiivisuus tähtää ehkä Guinnesin ennätyskirjaan, tai on addiktio josta ei voi vuorokaudeksikaan laistaa ilman vieroitushoitoa. Liittyyhän siihen samoja elementtejä kommenttiosaston kulmapöydässä kuin toisilla jokailtaisella bubikierroksellakin; kaverit odottavat.


Täydellinen anonyymius harvoin on mielipiteiden ehdoton edellytys demokratiassa. Se osoittaa mielipiteiden esittäjästä ehkä sen, että hän ei ole varma omastakaan mielipiteestään koska ei viitsi nähdä vaivaa rakentaa itselleen uutta henkilöllisyyttä. Anonyymien vallattoman lauman perustellusti arkoja, mutta hyviä kirjallisesti itseään ilmaisevia joutuu ehkä näin syyttäkin "hylkää"-tangentin painalluksien uhreina vajoamaan iättömyyteen.


Joku Jussi Halla-aho on pelkkä pikkusinttien kalastelija näillä aalloilla. Hänellä on ollut alunalkaenkin selvä päämäärä olla jotain mieltä jostain, jolle tiesi kannattajia löytyvän. Jos hänellä ei olisi ollut sattumoisin saumaa maailman talouspolitiikan notkahduksen ja maahanmuuttajien tuoman epävarmuuden tilan suhteen, hän olisi voinut ryhtyä kampanjoimaan vaikka hylkeiden metsästyksen lisäämisen puolesta. Rannikkoseudun kalastajien ja pyssyveikkojen lisäksi olisivat Savo-Karjala-Kainuu-Lappi-petovihamieliset rynnineet joukolla perustamaan hommeli-foorumeita Halla-ahon EU:n lammaskatraaseen päästämiseksi.

Pääasia vain, että JH-a:n nimi keikkuu listoilla ja hän kipuaa johonkin asemaan yhteiskunnassa. Munia kutkuttavaa hänen kaltaisilleen on löytää itsensä myös Mitä Missä Illoin -teoksen sivuiltakin.