keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Päijänne jää aina sydämen puolelle 1

Keskiviiko 29.8.2012
Läksin  pihlajanmarjojen aikaan. Kajaani jäi repsottamaan elokuunlopun aamuun junan kiihdyttäessä vaunuletkaansa kohti etelää. Ajattelin ikkunapaikallani, ettei minulla ikävä tuotakaan kaupunkia koskaan tulisi jos sieltäkin pois joskus muuttaisin: Napanuoraa ei ihmiseltä katkaista kuin kerran.

Junalippu pyörälisällä 35,29 €.

Sukeva, Iisalmi, Lapinlahti, Siilinjärvi, Kuopio. Suonenjoki, Pieksämäki, Hankasalmi, Jyväskylä. Niilläkin kohtaa maapallojen napoja olen jätökseni, tai jalanjälkeni joskus jostakin syystä jättänyt, pikkuisia muistojen sipareita tajuntaani tallentanut. Muutamia suurempiakin joita en halua nyt muistella. Lävitse tämän pitkän maan paikkakuntien olen sen hajuja itseeni imenyt ja jälleen olen matkalle lähtenyt, toivein, jos jotain pientä kokemista tielleni vielä sattuisi.
Juna oli aikataulussaan asemalla vähän yli kymmenen. Jyväskylässä hehkuivat penkkiensä vankeina punaiset cannat ja valkoiset kosmoskukat ja niiden juurilla nöyrtynein ilmein hopealehdin höystetyt lepakkopetuniat. Kukkaloistosta tuli mieleeni Puutarhurin huominen syntymäpäivä, löysin kirjakaupan, kortin ja postimerkit (2,40 €). Kirjoitin korttiin onnittelut ja piirsin ukon kuvan ja ukolle kukkia käteen; huumoria kortin molemmin puolin:
Kadulla käveli vastaan Puutarhurin sisko kuin tilauksesta (asuu Kanavuoren takana), tarjosi kahvit ja sitten läksin oijustamaan tielle, joka veisi kohti Petäjävettä ja Keuruuta. Yliopistokampuksen jälkeen mäessä minut ohitti vaivalloisesti yksivaihteisella pyörällään polkeva paksupohkeinen, musta nuori nainen joka katsoi ihmeissään varustuksiani. Tervehdin ystävällisesti ja hän huikkasi valkein hampain iloisesti: Sinulla koko koti mukana. 

Keljon Lidlistä hankin pientä purtavaa (6 €). Kaupan pihassa, syödessäni banaania, tuli matkani määriä utelemaan pyöreämuotoisen skootterin päällä istuva pyöreä ukko. Se ei riisunut pyöreää kypärää pyöreästä päästään ja luulin, ettei se kuule, joten vastailin karjumalla sen kysymyksiin. Se sanoi sitten, että tämä kypärä on sellainen, ettei se kuulemista haittaa, että puhu vain tavallisesti. Minua nauratti, niin skootteripyöryläistäkin.
Iltapäivällä puolen kahden maissa pidin taukoa. Mäessä oli pieni, vankalla esteellä suljettu levennys, levennyksellä betonista ja tiilistä taiteiltu skeittiramppi ja metsänlaidassa suuri kuusi jonka juurella valkoinen puuristi. Ristissä roikkui lyhty ja sen sisällä lepatteli tuli öljykynttilässä. Rakkaintaan siinä joku käy muistelemassa, tai sitten sinne on kissa haudattuna; rakas kai sekin. Matkaa jatkaessani ihmettelin itseäni, kun en kuvaa näkemästäni ottanut.

Vettä! Kulkurille tarpeellista juotavaa liritteli tien alitse laitetusta putkesta. Täytin myös pullot. Muovitaskun lappunen informoi, että rinteessä oleva vesi on tutkittu ja hyväksi ihmisen terveydelle havaittu; Petäjäveden tekninen tsto. Joku oli tyhjentänyt itseensä rasiallisen tabletteja lisäterveydeksi ja asettanut onton lääkeliuskan kahden euron kenovoittotositteen keralla parrunniskaan. Kun olin lähdössä, ajoi lähteelle sininen pieni Fiesta josta nousi kyljittäin omille puolilleen käännähdellen pienikokoinen vanhuspariskunta. Kumaraisina ne köpittivät ottamaan takaluukusta kannellisia sankkoja joihin parempikuntoinen, kuskin paikalta noussut mummeli laskeutui puisia portaita vettä lorottamaan. Harmaahapsimies nojasi keppiinsä ja huokaili raskaasti kun katseli mummeliaan alhaalla vesimontussa.

Millaisin sabluunoin määritellään ihmiselle asuinsija? Millaisin mittatikuin sitä ovat hyvät hallitsijamme tehneet ikiaikaisista ajoista lähtien? En ole varma, että oliko Keski-Suomesta kotoisin oleva Mauri Pekkarinen saman kerhon jäseniä jotka vielä muutamia vuosia sitten tosissaan kävivät kertomaan alamaisilleen, että kaikki suomalaiset voitaisiin sijoittaa kehä kolmosen sisäpuolelle asumaan ja muu maa jättää luonnon hyväksikäytön sekä matkailubusineksen reservaatiksi. Ainakin maailman suurinta kaivosmonttua se mies keskustalaisen tekotukkansa alla on haaveillut vielä ennen kuolemaa Suomessa näkevänsä. Mitähän Laihian partapoika Santeri Alkio oppipojalleen Maurille sanoisi jos haudastaan nousisi ja näkisi jo nyt piloille runnellun maankamaramme?

Klo 15 olen maailmanperintökohteen, Petäjäveden paanukirkon aitojen sisäpuolen puistonpenkillä puukottamassa evääksi leipomani kalakukon kupumahaa auki. Sisällä kirkossa on kaksi tyttöopasta joilta kävin kohteliaasti kysymässä lupaa evästelyyn. Rakennusvanhuksen esittelyä en kaipaa, olen tässä joskus ennenkin käynyt ja osaan kyllä lukea jos tietoa paikasta tarvitsen. Kuviinkin rajaan vain alimmaisia hirsikertuuksia. Ajattelen aforistisesti, ettei talo ala valmistua ennen ensimmäistä vasaraniskua, ei pieninkään hirsikömmänä ennen ensimmäisen hirren paikalleenasettamista. Mietin myös, minkä näköisiä timpureita ovat miehet ja mestarit tällä työmaalla melkein kolmesataa vuotta sitten olleet. Millaiset vaatteet päällänsä ovat piilukirveitään heilutelleet ja kuinka rasvaisia vitsejä hampaattomista suistaan päästelleet. Ovatkohan yhtään vitunkuvaa jonnekin piilonvieren hirteen väkertäneet?

Nuljahtaa mieleeni myös nainen joka oli Petäjävedeltä syntyisin ja jota tervehtimään junakyydillä matkustin kun Oulun kohdalla sain kuulla, että serkkupoika, jota lähtiessä olin käynyt tapaamassa oli itsensä hirttänyt. Oli sitten vähän outo olo kun Kemijärvellä kasasin teltan hautausmaalle graniittisen paaden viereen, johon luodiniskemiä saksalaisten takaa-ajosta muistoksi oli jäänyt. Eikä me sen naisen kanssa muuta kuin syömässä käytiin ja minä join yhden Lapin Kullan. Sitten matkustin huomenna takaisin päin ja Rovaniemellä yhden toisen tutun kanssa mentiin Lapinporttiin naistentansseihin, juotiin päät täyteen ja könyttiin missä könyttiin.

Kun saan syödyksi, alkaa sataa. Kääräisen eväät piiloon ja kiirehdin nopeasti kylälle. Käyn S-kaupasta ostamassa kahvipaketin (3,75 €). Sitten menen Kyläsepän baariin istumaan, avaan miniläppärin ja katson sadetutkan joka näyttää lähitunneille ankeita aikoja tienvieren polkijoille. Juon kupillisen kahvia  (1,30 €). Päätä alkaa särkeä. Unohdin teltansuojuksen kotiin, mutta Kyläsepän pihanperältä löydän omituisesti ulospäin aukiolemattomalta näyttävän sekatavaraliikkeen jonka sisällä on rompetta joka tarpeeseen. Ostan sieltä pienen kevytpeitteen (2,75 €).

Lähden polkemaan yltyvässä päänsäryssä tihkusateista Keuruuta kohden.
Sade lakkasi ennen Keuruun taajamamerkkiä. Kello varmaan huiteli jo kahdeksaa kun lävitsemärkänä sujahdin tien alitse eibiicii-asemalle. Tilasin hölmö saatana hampurilaisen ja otin kaakaota kuppiin (9,30 €). Teki mieleni mäntätä se sitkein pihvein sisällytetty, kylmäksi lämmitetty lättönen mainokseen ikkunassa, mutta kilttinä poikana nieleksin keksinnön mahaani. Päänsärkykin tuntui vain yltyvän kun katselin velttolihaisen keuruulaisnuorisoryhmän mättävän samanlaisia annoksia limppareiden keralla suihinsa kuin se maailman ihaninta nannaa sisältäisi. Kun läksin, huomasin saaneeni täysikuun seurakseni vaeltamaan sumua pukkaavaan iltaan.

Muutaman kilometrin poljettuani näin ohitse murahtavan auton valoissa vasemmalla humpsuttelemassa kaksi leveälanteista naista ja kurvaan niiden taakse huikaten jo kaukaa, iltaa leidit! Vähän säikähtäneenä ne sirraavat hämärässä suuntaani ennen kuin vastaavat tervehdykseeni. Kysyn, tietävätkö rouvat tulihtapaikkaa tästä kymmenen kilometrin säteellä Mänttään päin. Alkavat aprikoida keskenään ja sitten vanhempi keksii, että siinä Varpaansalmessa pitävät kesäkahvilaa, että sen rannassa voisi varmaan tultakin pitää. Että kymmenenkö kilometriä, varmistelen. Rouvat vakuuttelevat, ja perään hymynnurkin kyselevät, että mitkäs ovat tuollaisen kulkijan pyöräilyaikeet muuten joka lenkkeilijöitä säikyttelemässä kuljeksii. Kerron mitä kerron ja lähden vinkuttamaan kuutamoon.
Se on Varpaasalmi ilman ännää ja ainakin viisitoista-kaksikymmentä kilometriä siitä, missä tienvarren naisia jututin. Mutta ei sen väliä. Ledivalolampun valossa tarkastelen paikkaa. Siinä on lipallinen lato naama P-paikalle päin terasseineen ja jokin muu vanha hirsirakennus kesäisenä kahviopuolena. Tolpassa keltainen varoitus alueen teknisestä valvonnasta. Joutsentuuba kajahtaa rannassa ja toinen vastaa samalla suunnalla, vähän kauempaa. Lintujen ylväät silhuetit näkyvätkin kuunvalon kajossa kun kampean laholta tuntuvan aidan ylitse latoterassille ja alan käsikopelolla kasata telttaa. Oikaisen patjan ja makuupussin ja nostan myös vaatepussin, eväät ja repun telttaan. Laitan pyörän lukkoon ja sidon sen vielä varmuudeksi kaiteeseen remmillä kiinni sillä minulla on kokemuksia nukkuessani tehdystä ilkivallasta jostakin muualta.

Teltassa, hankalassa kumara-asennossa pyöräytän linkkuveitsellä muikkukukosta siivua ja hörppään vettä päälle. Kömmin vielä ulkopuolelle, riisun  itseni alasti ja kiipeän aidan nurkasta ruohikolle jota myöten hipsin rantaan. Tuen lampun kivienkoloon ja uittaudun varovaisesti kivistä pohjaa veteen, pulahdan sukelluksiin ja nyin muutamalla vedolla itseäni kauemmas rannasta. Jos ei koskisi niin paljon päähän kuin koskee, nauttisin tästä kuutamouinnista tavattomasti.

Teltassa, kuivin alusvaatekertuuksin, makuupussiin tunkeutuneena vetäisen muistiin muutamia lauseita ja luen Yrjö Kallista ilta-aamenekseni: "Ihmisiä hallitsee etäisyyden illuusio. He luulevat, että päämaali, täyttymys, on jossakin etäällä, korkealla, ja niin he juoksevat kuin orava rattaassaan pääsemättä milloinkaan mihinkään." (1958)

Päivän polkemiset junakyydin päälle 80 km.

6 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Valto

Päijänne? Olen ollut siellä purjehtimassa kerran, yli kymmenen vuotta sitten.

Sitten kävin katsomassa jossain museossa Päijänteen kohokuvan, on ehkä ollut Keski-Suomen museo, ja siinä sanottiin että syvin rotko siinä Päijänne-halkeamassa on jotain yli 60 metriä syvä.

Silloin hirvitti.

Tässäkö olit uimassa jossain Päijänteellä? Oletan että vesi ei ollut ihan hirveän kylmää, koska järvi on syvä ja säilyttää kesän lämpöä.

Minusta kuulosti mukavalta että tien viereltä ihmiset puhuivat sinulle ja ihmettelivät miten kauas olet etääntynyt kodistasi. Tärkeätä se onkin, puhua aina paikallisten ihmisten kanssa, reagoida ohivaeltajiin yhtä lailla.

Sillä tavalla aletaan vähitellen tuntea toisiamme. Eri puolilla Suomea kumminkin puhutaan samaa kieltä. Tuntuu hyvältä että Suomi on näin iso maa.

Riku Riemu kirjoitti...

Hienoja kuvia, ne kannatti katsoa.

"Ihmisenkokoinen kunta, tule meille asumaan!" - Niin ne kaikki mainostavat, se tarkoittaa: "Tuo meille rahasi, kunnalla on aivan kauhea tarvis, mikään ei toimi!"

Kadonnutta aikaa etsimässä. Kaikki minunkin lapsuuteni ja nuoruuteni paikat on rakennettu, se upea metsäkin, jossa oli litteässä kivessä kaiverrus "1715" - ja se suunnaton kuusi, jonka ympäri kahdenkaan miehen kädet eivät olisi riittäneet. Ne hukattiin kaikessa hiljaisuudessa - ja hyvin nopeasti.

Sinne on rakennettu Isoporhojen asuinalue, omakotitalot ovat paljolti kolmikerroksisisia.

Niin rakennetaan ja rakennetaan, metsät kaadetaan ja tuhotaan, mutta kenen koti pitäisi jättää tekemättä?

Otsikosta: "Sydämen puolelle."

Hyvä ystäväni aina sanoi, ettei koskaan nuku sydämen puoleisella kyljellä, pelkäsi sydänkohtausta.

Mutta huuhaata se oli, ei se häntä lainkaan auttanut, kun piikitti itsensä täyteen insuliinia, sokeritautinen kun oli, tiesi mitä se tekee. Lukittautui saunamökkiin viimeisessä humalassaan, kirveen oli laittanut lukitun oven sisäpuolelle nojalleen. Veljensä soitti sairaalasta, että viimeinen tilaisuus nähdä, jos haluat. Kysyin onko tajuissaan, ei ollut. Sanoin etten halua nähdä.

Veljensä kuoli kaksi vuotta myöhemmin sydänkohtaukseen aamulla kun oli töihin lähdössä, vaikka meillä oli ehdoton sopimus, että luodinkin eteen heittäydytään, jos on tarvis. Niin se käy.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa
Varpaasalmi ei ole Päijänteen vettä, olipahan vain eka pysähdyspaikka uimisineen siinä Keuruun ja Mäntän välillä.

Kirjoitukseni otsikossa on pikkujuju...

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku

Miksikähän sitä "1715"-kiveä eivät säästäneet? Sellaiset kaiverrukset kun laittavat mielikuvituksen liikkeelle. Minua sykähdyttävät sellaiset vanhat, kiviset kilometritolpatkin joita vielä ainakin keskisen Suomen pienenmpien teiden varsilla näkee. Ne ovat matalia, joskus joku korkeampikin joukossa. Ehkä jotkut jopa 200 v. vanhoja. Ehkä vanhempiakin.

Sydämenpuoleisella kyljellä nukkumisessa on hankaluutensa sellaisella lujalyöntisen sydämen omistavalla toisinaan (minulla mm.), että ei se ihan huihaita välttämättä ole. Varsinkin kovalla alustalla nukkuessa joskus ihan herejää kun sattuu se jyske. Ja sitten, kun tulee rytmihäiriö, niin ei siinä nuku saakelikaan.

Ennalta aavistamattomat äkkikuolemat ovat omaisille ja ystäville vaikeita, lähtijälle itselleen helpoin tapa. Minäkin kuulin pari vuotta sitten, että kaverini Hessu, jolla oli paha sokeritauti, oli kuollut, mutta olisiko ollut alkon ja insuliinin yhteisvaikutusta, sitä minulle ei kerrottu. Ikäiseni mies, rakennusmestarina oli Keravalla viimeiset vuotensa.

Ripsa kirjoitti...

No siis juju Päijänteessä aina sydämen puolella täytyy olla se, että menit alas Hämeeseen täältä lännen puolelta ja menet/menit takaisin itäpuolelta Päijännettä.

Päijänne melkein halkaisee Suomen pohjois-etelä-akselilla, tai oikeammin luode-kaakko -akselilla.

Järvet kulkevat sensuuntaisesti järvialueilla. Ja johtuu siitä että jäät lähtivät valumaan etelään, kun kahden kilometrin jää rupesi Suomen päältä sulamaan joskus 8000-9000 vuotta sitten.

Yksinkertaista. Mutta sinut tuntien voi olla jokin muukin juju. Sydän on vasemmalla. Sitä on sanottu myös vaalimainoksissa joskus.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa

Juju, jos se mikään juju onkaan, on juuri kuten arvelet; lännen puolta etelänpään kautta itään.

Päijänteen ikää, sen historiaa aprikoin sitten itsekin tuota tuonnempana.