torstai 13. joulukuuta 2012

Luukussa


12.12.12

"Kun kaikki on sanottu on kaikki sanottu." Kuka tämän sanoi? Kuka vaan.

Kolasin lumia. Päivällä pienimmän kanssa ulkonaoloa tuli viisi tuntia. Piti nojata usein työntimen kahvoihin, niin heikoksi perjantaista kestänyt mahatauti miehen vei. Näinä päivinä en yhtään lämmintä ateriaa ole kyennyt syömään ja kahviakin join sormustimen kokoiset hörppäykset vasta tänään. Kofeiinista vieroittuminen tuntuu jomotuksena päässä. Postilaatikolla jututin Arvoa joka vielä jaksaa kolaan tarttua. Hän muistaa hyvin Suomussalmen Kiannaniemeltä evakkoonlähdön talvisodan alta ja miten reenjalakset pakkasessa naukuivat kun raitoina jäätä pitkin muutaman savun kylä tyhjeni. Takataivaalla loimottivat jo sodan valot ja tykkien jyske oli taukoamaton.

Tein lettuja appelsiinimehuun. Semmoinen koe-erä se. Laktoosi-intoleranssi oli minun lapsuudessani tuntematon tauti, mutta nykyisin sitä taitaa olla joka toisella koululaisella. Tai vaikka joisivat lehmästä suoraan tuotettua maitoa, joutuvat sairaalaan nekin, joilla intoleranssia ei ole. Ovat keikahtaneet nurinniskoin ihmisten suolistobakteerien toiminnot. Frans Elias täytti eilen 11 vuotta ja pitää juhlat kavereilleen lauantaina. Täytekakkuja en ala pöytään muuraamaan; letut on helppo nakki.

Yksitoista vuotta sitten oltiin vielä Kittilässä. Satoi vettä kun ambulanssin perässä yritin Saabillani pysytellä. Ei puhettakaan, että olisin pysynyt. Olin vasta Alakylässä menossa kun soitti ensihoitaja, että kurvaavat juuri Rovaniemellä sairaalan pihaan ja että mitään hätää ei ole. Sitten ne yli puoleen päivään pähkäilivät, ennen kuin "hätä"sektioon päätyivät. Olin mukana "synnytyksessä". Panivat vihreäkankaiset sermit eteen ja kuulin vain instrumenttien kalinaa. Sitten älysin katsahtaa kattoon jossa oli kirkasrosterinen kupu ja sen pinnasta näin koko touhun. Sen, kun kätilö työnsi kätensä vatsanviillosta syvälle sisään, heijasi kahtapuolen niin, että sänky heilui ja sitten nosti äkkiä lapsen ulos! Ja kiiresti poika muovikuvun sisään ja juoksuttamaan sitä rakennuksen toiseen päähän keskolaan.

Oli sekin reissu, juu. Mutta onpahan Lapinpoika vain terve ja älykäs vaikka viittä viikkoa liian aikaisin kohtu sanoikin vuokralaisensa irti. Viime kesänä käytiin niille keskolan hoitajille viemässä mansikoita kun pyöräiltiin Lappiin.

Kirjastokin aukesi tietoliikenneremontistaan. Vein entiset kirjat. Lainasin Kari  Enqvistin ja Jukka Maalammen Tyhjästä syntynyt-tietokirjan. Aloin hyllystäni Kari Cantellin Tiedemiehen mietteitä uskosta. Lehtilukusalissa luin uusimman Kaltion. Päätoimittaja-Paavolla on sujuva kynä. Lehden tämänkertainen teema oli Maailmanloppu. Erno Paasilinnakin oli kahden kirjoittajan ajatuskeskiössä, mutta miesten nimet eivät jääneet päähän. Aforismeista jutuissa puhuttiin.

"Löysä ja vetelä tyyli on sitä, että asia ei sido sitä." (EP)

Toisaalla netissä sattui silmiini erään kommentoijan virnaisu Esko Valtaojasta ja Kari Enqvististä että "molemmat ovat kutsumuksensa pelkuruuttaan hyljänneitä runoilijoita!" Onkohan kaveri lukenut kumpaakaan? Tai sitten kommentoija uskoo yksiselitteiseen jumalaan ja sittenhän asia on selvä eikä yksisilmäiselle mielipiteelleen mitään voi.

Ja kohtahan minulle virnaistaan, että niitä kirjojahan sitä lukee, jotka parhaiten omaa näkökantaa tukee. Hmh. Lukevathan monet ihan viisaaksi julistetut tex willereitäkin.

Kirjaston edessä tapasin hentovartisen, nykerönenäisen rouva M:n. Lunta hipsi sen mustat hiukset laikuille kun pitkään siinä turistiin. M sanoi lukeneensa viimeksi Oksasen kyyhkyset ja sanoi, ettei päässyt kirjasta niin helposti jyvälle kuin Puhdistuksesta. Sanoin, etten uusinta ole lukenut, ja etten ehkä muutamaan vuoteen luekaan. Antaa Sofin vähän vanheta ja rauhoittua; nyt se takoo, kun rauta on kuuma ja tulee virheitä, mutta myös rahaa ja mainetta. M kysyi, olenko humpalla käynyt. Harvakseltaan, vastasin. M hymyili, puisti minua ohuilla sormillaan hihasta ja meni ovesta josta vastaan humpsutteli se iso mies, jolla kengät lompsaa kuuluvasti kirjaston lattiaa vasten sen mennessä lehtilootille.

Kun Puutarhuri tuli työharjoittelupaikastaan (liittyy opiskeluunsa Vaasassa), korjasin pyykinkuivuria kun se piti sellaista ääntä, että luultiin senkin kohta prakaavan vaikka ylen harvoin sitä edes raskitaan sähköä panna kuluttamaan. Oli helppo vika: Takana suojapelti otti tuuletinpyörään ja se kurnutti kuin lihavaa sammakkoa olisi puristeltu. Poksautin sitä sisäpuolelta meisselinponnella ulospäin ja asensin koneen pesukoneen päälle siten, ettei takapelti painanut poistoletkun mutkaan, joka juuri sillä kohtaa seinälle on kiinnitetty. Pesukoneen hain eilen korjaamolta. Siinä ei ollut kuin hiilet loppuunkuluneet. Maksoi silti yli oman kukkaron, mutta lasten mummon Puutarhurille antama joulahjaraha avitti! Päivittelin korjaamon hintaa. Hiilet 2 kpl, a´ 20 €, työ 95 €! Jos olisin osannut/älynnyt itse paikantaa vian, niin korjaushan olisi maksanut vain nuo osat.

Sitten luin Cantellia ja nukahdin. Heräsin vähän ajan päästä unennäöstä, jossa taasen heräsin siihen, kun mustaan huppuun pukeutunut kirurgi ravisteli hereille ja näytti atuloita joiden välissä oli vihreäröselöinen, pieni kivi. Mörisi: "Tämmöinen leikattiin pois sinun kiveksistäsi."


8 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Minä sen Valtaojalle ja Enqvistille virnuilun taisin aloittaa ja olla siihen syyllinen. Pakko minun oli, kun sen lisäksi että ovat tietysti aivan huippuja aloillaan, ovat myös vähän sellaisia pop-veikkoja. Kirjat myyvät kuin häkä ja ainakin Valtaojan parta vilahtelee kirjakiertueilla.

Ei sellaisessa mitään pahaa ole, saa sitä tieteentekijäkin makkaraa leipänsä päälle hankkia.

Valtaoja on sitä paitsi selvästi lähentymässä kaikkien alojen erikoisasiantuntijuutta.

Kirjoja en ole lukenut, kun mittakaavat maailman ymmärtämisessä ovat niin isoja, etten voi niitä ymmärtää.

Maailmankaikkeus kuuluu olevan jo tiedetyn mukaan niin iso, että se menee ajatusteni yli. Kun lisäksi ajatellaan maailmankaikkeutta miljardien ja miljardien vuosien, ikuisuuden, jatkumossaan, en ymmärrä kuinka elämällä tai maapallolla ylipäätään olisi mitään merkitystä. Elämä täällä päättyy joka tapauksessa jossain vaiheessa, viimeistään silloin kun aurinkomme sammuu jonkun miljardin vuoden päästä.

meri kirjoitti...

meille tavallisille tallustajille tähtitaivas on vain joukko valopisteitä, joiden seassa mollottaa joskus kuu. viimeksi kun yötaivaalle tuijottelin, näytti alati laajeneva maailmankaikkeus varsin rauhalliselta - onhan alkuräjähdyksestä jo viisitoista miljardia vuotta.

vielä ei kuitenkaan tiedetä, jatkuuko laajeneminen loputtomiin vai romahtaako maailmankaikkeus ennen pitkää takaisin alkutilaan. muita vaihtoehtoja ei kai ole, sillä painovoima pitää huolen siitä, ettei maailmankaikkeus koskaan voi jähmettyä vakaaksi.

monet uskovat raamatun kertovan mihin suuntaan me olemme menossa. jos niin on, nousen mieluummin siihen bussiin, joka vie vastakkaiseen suuntaan. uskon, että maailmankaikkeus on selitettävissä fysiikan laeilla. uskon, että mitään suurta alkuunpanijaa ei tarvita.

mutta tämä on vain uskoa. sekin on uskoa, kun sanon että ei ole olemassa yksisarvisia. tai oikeastaan minun pitäisi kai sanoa, että ei ole olemassa objektiivisia ja vankkoja yksisarvisten olemassaoloa tukevia todisteita. voin siis pitää epätodennäköisenä että yksisarvisia on olemassa.

tällainen ajattelu soveltaa tärkeää occamin partaveitsen periaatetta: ei pidä tuoda teorioihin tai maailmankuvaan tekijöitä, olettamuksia tai objekteja, jotka ovat turhia havaintojen selittämiseksi.

ihminen osaa soveltaa tätä periaatetta luonnostaan: juuri sen vuoksi emme usko siihen, että galaksin keskeltä löytyy suuri sininen sammakko.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku

Huomasin sinunkin, mutta tuo virnahdus jäi siksi mieleen, koska olen niin toisenlaisen kuvan saanut ainakin Kari Enqvistista, etten mihinkään pelkurimaiseen runoilijaan kyllä hirviäisi verrata.

Valtaojaa henkilönä karsastan itsekin kun se jokaisessa prismankiteessä partoineen killittää, mutta tuskin hänenkään tietämystään hännikäisten kaavaan voidaan sovittaa.

Mikään mittari ei minunkaan ymmärtämättömyyteni määrää kykene mittaamaan, että en sillä kyllä uskalla elämöidä, mutta olen havainnut hyväksi lukea tässä äärettömässä "ei mitään, ei missään"-aivojeni autiudessa mahdollisimman universaaleja tekstejä kun siitä ei vahinkoakaan kellekään ole. Ja kas, olen havainnut, että jotain sirusia tajuankin. Enqvist ainakin kirjoittaa uskon ja tieteen välisistä asioista niin kansanomaisesti, että kyllä siitä pottupellosta tavallinenkin jonkun perunan kattilaansa noukkii.

Hänen tekstinsä ovat yhtenä tukemassa tätä uskonnottomuuttani, sen syvää tunnetta, jolle en ehkä muuten olisi hahmoa löytänytkään. En ole siis yksin sellaisen tunteen kanssa kun lastenikin joulujuhlassa ihan uskomalla uskoen seimikertomuksia vuodesta toiseen kerrataan eikä tarina järkevöidy ei sitten yhtään.

Ymmärtäähän tuskin tarvitseekaan mitään täällä käydessään, mutta kuka pohtimaan joskus alkaa, ei voi pysäyttää sitä myllyä.

Minusta Enqvist esimerkiksi Kalle Haatasen haastattelussa esiintyy aika asiallisesti: http://areena.yle.fi/radio/1690170

Riku Riemu kirjoitti...

Valto,

olet varmaan elänyt ympäristöissä, joissa uskovat vaikuttavat voimakkaasti. Minulla ei tuollaisia kokemuksia ole, tuntuu että täällä etelässä lähes kaikki ovat meitä pakanoita.

Uskovaisten sanotaan tuputtavan kaikenlaista, mutteivat ne minua ole vaivanneet. Joskus joku ovella käynyt, mutta ei vaivaksi asti. Jehovantodistajat useammin kuin kerran, kun yhden niistä jostain takavuosilta jotenkin tunsin. Poliittisia propaganisteja ne kadulla liiviin uivat änkytunkut ovat kokemuksieni mukaan olleet.

Kerran minua säälitti yksi väsynyt vanha nainen, joka tosi pettyneenä puuskahti, että hänen täytyisi enää tämä yksi gallupkysely tehdä ja olisi valmis. Ei minun hermoni siihen siltikään silloin riittäneet, kun aiheena oli "nykyinen taloustilanteenne"

Cantellin kirjaa en myöskään ole lukenut, mutta siitä on aika pitkä selostus wikipediasssa. Jos yhtään vastaa kirjaa, aika hämmästynytkin olin sen sisällöistä. Luulen nimittäin että se on aivan sitä samaa pohdintaa, suunilleen samalla lailla kuin kaikki tekevät. Painotukset vähän vaihtelevat, joku uskoo hieman enemmän joku vielä vähän vähemmän.

Ripsa kirjoitti...

Hyvät kosmologit!

Olen jostain syystä lukenut viime aikoina Antti Nylenin esseitä. Sen toisen ensin, nyt Halun ja epäluulon esseet.

Kummassakin kirjassa on paljon kaikenlaista kiinnostavaa. Sen ainakin huomasin heti, että tässä on kaveri joka on lukenut ja tutkinut paljon.

Tässä Halun ja epäluulon esseet-opuksessa on pitkä essee Enqvistin viimeisestä kirjasta, nimeltään jotain siihen suuntaan että Kuoleman aikakirjat, mutta jotain muuta kans. Minä luin aikoinaan sen kirjan tuoreeltaan ja kirjoitin siitä, kunhan olin ensin miettinyt.

Enqvist haukkua räksyttää uskovaisia ja käsittääkseni enemmän sellaisia fundamentalisteja kuin mitään tavallisia ev.lut.-suomalaisia. Ei se pelkkää haukkumista ole. Kyllä hän pyrkii perustelemaan jokaisen kohdan.

Taidan muistaa parhaiten hänen kuvauksensa äidistään, jolla on Alzheimerin tauti. E. oli kuullut jonkun kuvaavan tautia niin, että ihmisestä karkaa sielu ulos. Niinpä Enqvist meni käymään kotonaan ja yritti katsoa äitinsä käyttäytymistä tarkkaan, että näkyykö jossain sielun häipyminen.

Hänen oli pakko myöntyä siihen, että sielua ei todellakaan näy, sen sijaan hän kykenee erittäin hyvin näkemään aivojen rappeutumisen: synapsit eivät enää kuljeta tietoa paikasta toiseen niin kuin niiden pitäisi. Alzheimerin taudin perimmäistä syytä ei tiedetä. Mutta se kyllä tiedetään, että jos ei aivojaan käytä, niin jonkinmoinen dementia kyllä iskee.

Nylen puolestaan pyrkii ampumaan Enqvistin uskonnotonta asennetta alas ja hänellä taas puolestaan on takanaan katolilaisuus, johon hän on kääntynyt uskonnottoman lapsuuden ja nuoruuden jälkeen.

Minulle tulee Nylenin teksteistä sellainen riittämättömyyden tunne, että en tosiaankaan hallitse katolisuuden dogmeja. Siellä niitä tuntuu olevan paljon enemmän kuin mitä ev.lut.-uskonnossa on. Tämä on kyllä aika lailla vain tuntemus, koska en ole perehtynyt uskontoihin sitten koulun uskontotuntien, ainakaan kovin syvällisesti.

Nylen on aika lailla Enqvistiä nuorempi, joten hän kirjoittaa selvästi reippaammin. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa. Ja kun vielä aattelen sitä, että poika panee itsensä uskontoineen päivineen likoon, niin se on sinänsä ihan hatunnoston arvoinen teko.

Minusta on hyvä että keskustelua käydään eikä niin että ihmiset kivettyvät asemiinsa. Tänään irvistin yhdelle iranilaiselle tutulle että inhoan joulua. No, ihan oikeasti inhoan sitä. Minulla on vain muutama muisto hyvästä joulusta, eikä siihen kuulunut lapsuudenkoti.

Ihmisistä on tullut omituisia, toisiaan kassajonoissa vihaisesti tuijottavia kiilusilmiä näin joulun edellä. Iranilainen ystäväni sanoi että muslimi-ateistina hän ei kestä yhtään tätä joulun uskonnollisuutta.

Se kuulosti niin hauskalta että rupesin nauramaan. Olin unohtanut muslimi-ateistit tästä porukasta joka kiertää toisiaan kuin kissa kuumaa puuroa (kuka muuten on ikinä nähnyt kissan syövän puuroa???), ja aina välillä jonkin sortin fundamentalisti hyökkää toisen kimppuun, joko sanoin tai asein.

Uskonnon nimissä tappaminen on vastenmielisintä mitä tiedän. Enkä tiedä onko maailmassa uskontoa, joka ei ole jossain vaiheessa hankkinut jotain kättä pitempää uskonsa tueksi. Kyllä, jopa buddhalaiset.

Katsokaa vaikka Kurosawan Seitsemän samuraita. Buddhalaisia koko konkkaronkka.

mikis kirjoitti...

Enqvist argumentoi väitteensä käsitettävästi.

Valtaoja etsii käsityksilleen hyväksyjiä, se ei ole argumentointia, se on aika yhdentekevää.

meri kirjoitti...

ripsa, mikko

esko on ottanut tähdistä selvää. senkin vuoksi hänen tunnelmoinneissaan on hienoja vivahteita. hän ei vain ihmettele kaiken äärettömyyttä. hän tietää melko tarkasti, mistä tähdet tulevat ja minne päätyvät - myös osaksi meitä jokaista, muuten.

erityisesti se on minusta hyödyllistä, että hän uskaltaa jatkuvasti muistuttaa, että jumala on nykytieteen kanssa hyvin tiukoilla. melkein saarrettu.

Valto Ensio kirjoitti...

Te kaikki!

Tunnen itseni kyvyttömäksi sanoin ilmaisemaan mitä näistä äärettömyyksien asioista ajattelen. Enkähän minä voikaan olla mikään auktoritetti, tiedon lähde enkä välittäjäkään. Olen omien, mitättömien tuntemusteni esittäjä, eläjä tiedonjanoinen; pääni on helisevä vaski ihan todenmukaisesti (korvat soivat aivan älyttömästi).

Parhaan mahdollisen TIEDON välittäjiä sen sijaan ovat esimerkiksi maailman tuhansista (sadoistatuhansista?)tiedemiehistä suomalaisten Cantellin, Enqvistin, Paloheimon ja, kyllä, myös Valtaojan kaltaiset, paljon lukeneet ja asioita tutkineet kanssatoverimme, jotka edes yrittävät sen hetkiseen valtavaan TIETÄMYKSEENSÄ tukien jotain sanoa.

Heillä on vastassaan raamatut ja koraanit joiden painolla on vain hallitsemistarkoituksessa mätkitty ihmismassaa päähän monta tuhatta vuotta. Sellaisen aivopesupöllyyttämisen lopettamiseksi saavat todella tehdä töitä, että alkaa tuloksia näkyä.

Oikeat tiedemiehet kaikki myös myöntävät erehtymisen ja yrittämisen olevan ainoa tie päästä edes joistakin kosmoksen asioista selville.

Valtaoja karnevalisoi ja se voi ärsyttää, ja ärsyttääkin jonkin verran. Mutta hänellä on juuri siksi paikkansa tämän vakavanlaatuisen, toden draamaa kuvittavan näytelmän jäsenenä. (Voimme kai tätä kaikkea pitää vaikka näytelmänä?)

Kuka ja ketkä sankareina tästä selviävät, ei liene se olennaisin happy end. Päämäärä olisi ehkä pelkästään mahdollisimman suuri määrä kaikille välitettävää tietoa, sellaista tietoa, joka olisi yhtä helppoa omaksua kuin nasaretilainen aikuisten joulusatu joka pääsiäisenä päättyy murhenäytelmään Getsemanessa.

Voi olla, että Valtaojan tapainen osaisi tähän näytelmään sellaisen kirjoittaakin, mutta ei yksin, vaan yhdessä kollegojensa kanssa. Juha Hurme voisi toimia dramaturgina ja Jouko Turkka kirittäjänä. Kuiskaajana mittaamattomaksi jäävä avaruus.