lauantai 7. joulukuuta 2013

Suomensyöksy


Hirsi nro 5

Numeroin ja hajoitin ensimmäiset viisi valmista hirrenkiertoa taapeliin, nostin viidennen takaisin alimmaiseksi ja jatkoin koirankaulailuani ja varaustöitäni. Veistäessä ajattelen muutakin kuin käsilläolevaa.

Suomi öljyn jälkeen on tärkeä kirja tälle ajalle. Harva sitä uskaltaa lukea. Tiedefinlandian valitsija, Maija Tanninen-Mattilakin on sitä ehkä sieltä täältä selaillut, vaikka hänen olisi pitänyt käyttää hetkellistä vaikutusvaltaansa auttaakseen kirjan sisältämän tiedon levittämisessä.

Sodissa särkyneiden mieliä ja niistä kirjoitettuja tekstejä olisimme ilman palkintoakin voitu vaikka professori Jukka Kemppisen blogissa ruotia. Tai sitten tämäkin Maija on vain yksi lahopää meidän muiden lahopäiden joukossa.

Jokaisen Maan kansalaisen tulisi kuitenkin osata päätellä mikä lopussa seisoo kun se kuluttaa uusiutumattomia öljyvarantoja 2 litraa per nuppi vuorokaudessa ja että yhteenlaskettuna se tekee globaalissa mitassa 14 miljardia litraa. Näin yksinkertaisenkin yhteenlaskun ymmärtämiseen kaikkine muine tiedonrönsyineen olisi tämä kirja ollut hyvä apuväline.

Öljyn loppumisen jälkeen riivitään "bio"tisleeseen Pentti Linkolan mökki ja mökin kupeelta se punaviinimarjapehkokin, ja ihan lopussa omat sekä toistemme kynnet.

Hirsi nro 6

Unessa Serbiasta Suomeen äitinsä kanssa paennut Igor istui tuvan lattialla ja piirsi paperille karttaa. Siniset ja punaiset viivat mutkittelivat Suomen ja Venäjän rajoilla. Sanoin pojalle: Suomelta puuttuu käsivarsi. Hän piirtää sipaisi vastaukseksi nahkaremmein ja tatuoinnein koristellun, lihaksikkaan käsivarren jättiläiskourineen kaukaa Uralilta vemputtamaan Venäjän kylkeä vasten töräkkänä seisovaa Suomikalua. Kohta tulee suomensyöksy jäämereen, Igor nauroi iloisesti. Samassa unenovi käännettiin väkivalloin saranapuolelta nurin.

Hirsi nro 7

Talossa asui kolme henkilöä, äiti, kouluikäinen poika ja mummo. Satuin sinne siksi, koska tuo äiti oli käyttämässä mummoa apteekissa ja kun mummolle tuli huono olo he istahtivat torinlaidan jäiselle marmorikorokkeelle. Mummo yski läkähtyäkseen, nainen siinä vieressä taputteli ja hieroi hänen hartioitaan vähän jo hätääntyneen oloisena. Kysyin ohitse kulkiessani, tarvitsevatko he apua. Nainen  sanoi soittavansa taksin, mummo esteli koska se on kallista, että männään linkulla kuhanvoan talutat pysäkille. Että kyllä minä tästä kun huokasen pikkusen. Sanoin, että mulla on auto ihan lähellä, voin kyllä viedä. Estelivät ensin, mutta kohta talutettiin molemmista kainaloista tukien kevyeksi kuihtunutta mummoa kyytiin. Perillä kaupungin laitimmaisissa taloissa tarjosi nainen kahvit. Nosti pöytään sämpylöitä, voita, makkaraa ja juustoköntsänkin, pilkkoi tomaattia ja kurkkua kulhoon. Poika teki pöydänpäässä koululäksyjä ja kysyi minulta kertolaskuihin vastauksia. Ei ollut silmälaseja mukana, mutta osasin minä sanoa, mitä tulee vastaukseksi 8x4, 5x6 ja 9x9. Mummoa jututin. Sanoi täyttävänsä vasta kuusikymmentäkahdeksan joulun alla, mutta terveys on rapistunut ja hautaan tästä joutaa. Tuon poijan mummi minä olen, elikä sen isän äet. Kysyin, onko pojan isä nyt töissä. Mummo vaikeni, mutta poika sanoi suupielestään, että iskä ampui itsensä toissakesänä.

Hirsi nro 8

Luin lehdestä Thaimaan ja Ukrainan mielenosoituksista. Sadattuhannet ihmiset lähtevät kaduille ja toreille ilmaistakseen mielipiteensä nykymenosta. Telkkarin uutisista näkee, miltä näyttää kun Kiovan tori on elävää lihaa täynnä ja kaikki sinne johtavat kadut ihmismassoista tukossa. Arabikevät alkoi samoin elkein eikä se liikehdintä aivan hyvin mennyt. Nämä ehkä rauhoittuvat, mutta entä jatkossa? Entä sitten, kun kaduille ei lähdetä enää maan johtoa vaihtamaan vaan lähdetään, kun ei enää ole edes toivoa, että eväsreppuunsa jotain tulisi löytämään?

Hirsi nro 9

Tänään vuolin kokonaisen kierroksen eli jokaiselle seinälle yhden. Lopuksi riehuin vielä huomisen hirret ysien päälle. Yksitoista varvia riittäisi korkeuden puolesta, mutta haluan välipohjan eristeiden takia tehdä kehikosta hieman korkeamman. Paperillasuunnittelijoiden mökkejä on tullut sen verran nähtyä ja tehtyä, että tällä kohtaa niiden lyijytäytekynistä on loppunut lyijy ja on joutunut sämppäämään eristeet osittain vesikattoa vasten.

Hirsi nro 10

Huomenna juhlivat Suomen itsenäisyyttä. Mitä se on? Avaruudellisesti ei yhtään mitään, mutta jooseppi kenkkusten pirtinikkunoista katsottuna kaikki.

Miksi minulla on niin kylmäntyhjä kohta siinä paikassa mieltä, jossa toisilla näyttäisi olevan siniristilipun kokoinen roihu alati lämmittämässä?

En katso sitä tiettyä elokuvaa illalla enkä ole telkkarin ääressä jännittämässä, millaista pukuloistoa ompelimot tällä kertaa ovat kansalaisista pahanpäivän varalle onnettomimmin varustautuneiden päälle suunnitelleet ja ommella tikanneet. Enkä paljon ymmärrä niitäkään, jotka siideripurkit lapasessa muka juhlintaa vastaan mieltään osoittamaan ryhtyvät.

Tasakerta

Laskin vanhimman pojan kanssa hirsikehikkoon joskus tulevan vesikaton lapekallistuksen. Se saa olla korkeintaan 1:3:een, mieluummin alle. Reivasin vatupassin kanssa keskimerkkiin kakkosnelosen ja sain tulokseksi, että täytyy vielä yksi kierto vestää ja sen jälkeen päätykolmioihin lyheneviä hirrenpätkiä viidestä kuuteen kipaletta sekä viimeisten kahden harjapätkän väliin harjaorren kaulaus. Poikosorsia en näin pieneen rakennukseen tarvitse laittaa kuin jos koristeeksi kehtaisi. Alkaapi olla hirretkin kohta kaput.

Minä olen kova jätkä särkyneistä jäsenistäni huolimatta. Vajavat kolme viikkoa ja rakennuksen aihio on tehty! Pankeeten perässä tehden linnanjuhlijat!

18 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Tulipa tuosta mieleeni, että ukkini oli riivaaja. Sekin tuli mieleeni, että Poikoset ovat nimenomaan Karstulasta. Sitä minä en tiedä, mitä ovat poikosorret, mutta kurkihirret kyllä tiedän.

Olen kerran kuvannut talon rakentamisen rukouksesta kurkihirteen. Ennen kuin lapiollistakaan maata oli siirretty, rukoili uskovainen rakentaja polvillaan tonttinsa keskellä siunausta työlleen. Apurikseen hän sai valtimolaisen miehen, joka kiroili puhuessaan niin vikkelästi, etten ollut ennen moista kuullut, mutta vain perkeleillä ja saatanoilla.

Valto-Ensio kirjoitti...

Kalevi

Riivaajaukki, siinä se vasta miestenmies! Nuoremmat eivät varmaan tiedäkään, mikä se sellainen ammattinimike on ollut.

Poikosorsia ovat ne lappeelle, samansuuntaisesti harjaorren kanssa asennettavat kattotuolien jännevälin lyhentäjät kun kyseessä on isompi hirsirakennus. Vesikaton tuenta on näin hirsirakennuksen painumisen vuoksi helpompi ja varmempi rakentaa. Liukuja ei tarvitse kuin tasavarvin päällä lepääviin kattotuileihin kun harjalla ne joko kiinnitetään läpipultilla ("sarana") tahi jopa aivan ilman millään kiinnittämättä harjaorren päälle, elikä pelkästään ruvelaudat naulataan niihin ja näin katto elää (laskeutuu hallitusti) seinien mukana särkymättä liitoksistaan.

Vaikea selittää tämä kun en ennen ole... siis selittänyt, tehnyt vain. Sekä purkanut josta olen nähnyt entisten tosi hirsimestareiden kättenjälkiä.

Se rukoileminen minulta on kyllä jäänyt.

Valto-Ensio kirjoitti...

Niin ja vielä: poikoshirsien virallisempi nimitys on tietenkin vuoliainen jonka sinäkin, Kalevi, varmaan tiedät paremmin: poikoshirsi lienee savolaisten väännös. Poikosethan (eli raumalaisittain kukkopojat) ovat niitä, jotka päätyräystäältä näkyvät räystäslautojen tukirakenteina.

Ripsa kirjoitti...

Valto

Meillä on mökillä savusauna, joka on koottu isoäidin maatalon aittana ennen. Vuosilukua hirsissä ei ole, mutta yhdessä valtavankokoisessa lattialankussa oli jonkun talon merkki, edes kylää en tiedä, koska hirsiä kierrätettiin rakennuksilta toisille.

Sen tiedän että kylä oli olemassa miltei taloittain jo Isonvihan aikaan. Se peltopläntti on ollut kuivatun järven pohjaa.

Senkokoisia mäntyjä ei ole enää. Sukulaismies sanoi, että kuuset eivät siellä tienoin kasva niin isoiksi kuin männyt.

Mökin rakentaminen oli iso revohka. Se aitan siirto oli tarkkaa touhua, hirret piti olla samassa paikassa. Perustus on vain nurkkakivien varassa, niin kuin oli jo aitan aikaan.

Sen sijaan mökki tehtiin laudasta, pinkopahvi sisällä. Sitä oli tekemässä kokonainen sukulaisveljessarja, seitsemän miestä, ja isä vain juoksupoikana, maisterismies. Äiti kai yritti ruokkia rakentajia, mutta se oli niin surkea kokki että tuskin siitä paljon mitään tuli. Oletan että ruoka oli peräisin isoäidiltä.

Me remontteerattiin sitä parikymmentä vuotta sitten eikä apuna ollut muita kuin mun poika ja sen kaverit. Yksi veljeksistä ja sen poika sen homman tekivät.

Olis haluttu yläkerta kun kerta kaikki piti repiä auki, mutta veljessarja oli mökin tehnyt niin maan perusteellisesti ristiinrastiin menevista kehikoista, nelosnelosista ja kakkosnelosista, että ei sitä olis voinut tehdä. Sen sijaan järvelle päin oleva ikkuna vaihdettiin, se on komea ja iso.

Olen jutellut rakentamisista ja muista hommista sen sukulaismiehen kanssa jälkikäteen monesti. Se sanoi toivoneensa, että poika oppisi kaikenlaiset työt samalla tavalla, mutta kyllä se vain meni puunjalostustehtaalle töihin ammattikoulun jälkeen.

Sitä se mies päivitteli että pitää olla ammattikoulun käynyt ollakseen sahurina ja liukuhihnalla. Niistä seitsemästä veljeksestä kouluja taisi käydä vain pari, yksi on poliisina ja toinen on opettajana.

Tyttöjä perheeseen kuuluu muistaakseni neljä. Sama isä ja äiti, perheen talo oli viistosti järven poikki siinä soiden ympäröimänä. Lapsena kävin siinä talossa silloin tällöin ja ihmettelin sitä vilskettä.

Mökillä on sähköt, eli yksi aurinkopaneli. Se oli kallis ostos. Eikä riitä edes jääkaappiin. Olen ihmetellyt että miksi ne eivät halpene, vaikka jo parikymmentä vuotta sitten Kaliforniassa on voinut ostaa sellaista joustavaa levyä, joka vain levitetään katolle tai verannalle tai mihin vain.

Mutta liittyminen kantaverkkoon olisi vielä kalliimpaa, eikä kannata kesämökin muutaman viikon, korkeintaan kuukauden ajaksi.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa

Lisäsin kirjoitukseni alle valokuvan toisesta päätykolmiosta jonka sain tänään sahailtua. Toinen piäty vielä ja se kurkihirsi, niin passaa ruveta siirtoa suunnittelemaan.

Savusaunaa en tästä kehikosta tee. Nämä hirret ovat kotikatumme varrelta valo- ja kaapelipylväitä ja nehän ovat kyllästettyjä, joten joudun koolaamaan sisälle eri rungon jolloin saan hirren sekä sisäkuorrutuksen (eriste, tinapaperi, paneli) väliin tekemään tuuletuksen mahdollisten kyllästemyrkkyjen takia. Ulkoa päin tuo jää tuommoiseksi kaikkine koukkuineen ja tikankoloineen päivineen. Oven ja ikkunat puhkon sitten kootessa. Vintinluukun suunnittelin jo nyt sillä piti ruveta käyttämään pätkätkin lopussa että tavara riittää.

10-15 kiintokuutiota tuohon puuta meni! Eli liki nuppikuorma tukkirekalla.

Vanhoja hirsirakennuksia siirrettäessä toiminnan täytyy olla nopeaa.

Jos käytettyjä hirsiä välivarastoi, niille käy kuitenkin niin, että ne ovat aivan solovassa (mutkilla) ja joutuu tekemään aika paljon turhaa työtä.

Optimaali tilanne on, jos uusi pohja olisi valmiina ja kun rakennuksen purkaa, niin hirret siirrettäisiin suoraan uuteen paikkaan ja koottaisiin samantein. Sanon tämä ihan oikeasti kokemuksen tasolta.

Mikään rakennustyö, ei huussinkaan tekeminen, ihan yhdellä vasaranhuitaisulla sujahda.

a-kh kirjoitti...

Muutamissa maalaissaunoissa, joissa olen käynyt, on lauteitten alla ollut paljas maa. Sen verran vinttiä vois olla, että saisi orren unimäen koivikosta tehdyille talvivastoille.

Valto-Ensio kirjoitti...

Kalevi

Lapsuuteni kotien (n. 14 vuotiaaksi saakka=1973) molemmissa savusaunoissa oli maalattia, mitä nyt jokunen lahopölökky pesupaikan kohdalla ajelehti, ja kuistintapaisessa. Samanlaisia kömmänöitä olivat muillakin, ettei niistä kademieltä monenkaan kohdalla tarvinnut tuta.

Jyrki, mun vanhin kehitysvammainen veli kun oppi savusaunankiukaan latomisen, niin siihen ei muilla ollut asiaa. Ja hyvin se suurinpiirtein aina talven sortumatta kesti. Kivet olivat ihan tavallisia rauniokiviä, pelloilta niihin vyörättyjä, että saapi sitä ihmetellä, miten ne kanttia vailla olevat murikat kusiaispesän muotoon sai pysymään. Ja siihen tulen eteen kun piti kattoon kiinnitetyssä rautakoukussa heiluva muurpatakin saaha soviteltua.

Minä en ole saunavastahemuli, mutta toisia voisi tietenkin ajatella siinä.

Ehkä kuistin kattoa vasten vintin jatkeeksi voisi sellaisen puolikkaan tilan laittaa josta olisivat helppo ottaa. Tai sitten vinttiin tehdä yhdestä ylitse jäävästä helekutin isosta tyvipölökystä koloportaat, joita myöten nuoremmmuuttaan hakisi se joka siinä asemessa kulloinkin olisi. Hyvä idea. En itse olisi tuota puolta ajatellut.

a-kh kirjoitti...

Koloportaat antaisivat ilmettä. Olen latonut niin isoa kertalämmitteistä pönttökiuasta, että sinne piti mennä aluksi sisään. Keskenkasvuisena hyvin mahduin. Isot kivet pohjalle ja nyrkinkokoiset mukulat päälle. Sorakuopasta ne kerättiin. Vielä aamusella vesi kiukaassa pihisi, jos halusi höyrylöylyt.

Valto-Ensio kirjoitti...

Kalevi

Mulla on suunnitteilla iso kiuas tuohonkin saunaan jos saan sen aikaseksi kaverin kanssa. Se pitää olla sellanen, että siinä on yksi hellanrinkikin ja kohtalaisen kokoinen vesisäiliö muurattuna kiukaan sisään. Se on hitsattava vahvasta raudasta se kiuassydän ja ikään kuin varaavan takan kierto kupeita nuolemaan. Saapi sit ensin majailla saunassa kun isompi hollitupa lämpiää jos kylmillä ilmoilla Unimäkeen eksyy.

a-kh kirjoitti...

Tässä mainitsemassani ison porukan saunassa oli myös kiuassydän. Vesisäiliö oli hyvin paksuseinäisestä tynnyristä, jonka alkuperäisestä käytöstä en tiedä. Säiliöstä meni paksu uunmuotoinen vesiputki kiukaaseen, joka lämmitettiin pukuhuoneen puolelta. Vesi lämmitettiin pyykkituvan puolelta.

Kakarana oli usein takapuoli mustana savusaunasta tullessa. En muista, että saunaa olisi varsinaisesti pesty koskaan muuten kuin huljauttamalla noki lauteilta. Seiniinn ei passannut nojailla. Kantovettä käytettiin säästeliäästi. Jos valoa tarvittiin, pantiin myrskylyhty roikkumaan ikkunan ulkopuolelle.

Kolehmainen kirjoitti...

Taas opin uusia sanoja hirsirakentamisesta mielenkiintoisesta jutustasi. Näköjään termit vaihtelevat makunnittain.
Ikinä en ole kuullut tätä: "Reivasin vatupassin kanssa keskimerkkiin kakkosnelosen".
Onko reivaaminen siis käytössä myös hirsityömailla? Itse kun olen aina yhdistänyt sen vain purjelaivoihin.

Valto-Ensio kirjoitti...

Äiti pesi lauteet ennen kuin mentiin kylpemään. Keväisin havu-tai lehtipuuhosalla seinätkin ripsuttiin enimmistä nokipölyistä. En kyllä muista, että nokimustia olisi oltu saunomisen jälkeen. Muisti voi tietysti pettää, tai se oli noki niin luonnollista, että sitä jos PUUTTUI sen huomasi. :)

Kerran sorruin pyörtyneenä saunan jälkeen pottupeltoon ja nukuin vuorokauden. Sen vain muistan, että isä kantoi minut tuvan sänkyyn. Olisiko ollut "hääryä" (kitkua) saunassa? Ei siihen aikaan kenenkään pikkupyörtymisistä säikähdelty.

Hormakummussa (Kittilä) kun asuin yhden talven, niin siellä savusaunassa oli seiniltä lauteiden päälle lämmityksen ajaksi laskettavat, lautaiset selkänojat ja kun ne kylpemään alkaessa nosti takaisin säppiin seinälle, niin oli puhtaat istuimet aina.

Tuo muurisydän ja vesilämmistyssysteemi on jostain tuttu mullekin.

Valto-Ensio kirjoitti...

Kolehmainen

Reivaaminen tarkoittaa rakennuksella aina jonkun tolpan, linjapukkien, elementtien tms. tuentaa laudoilla tai järeämmälläkin puutavaralla riipppuen kohteen rasituksesta. Lisäksi melkein kaikki tulee reivata ristiin ja nurkissa jopa kolmeen suuntaan. Revalauta on tavaran yleisnimitys, yleensä kakkoslaadun tavaraa.

Rakennustyömailla saattaa kuulla näinkin: "Piäppäs sitä revan yläpiätä niin naaloon alapiän ensin toloppaan kiini. Volokistettaan sitten vatuloemispassilla toloppa pystyyn ja naalata napsaatat sittä senniin yläpiän kiinni niin johan pyssyy."

Valto-Ensio kirjoitti...

Alimmassa blogikuvassa hirsipäätykolmion takana näkyviä lautoja voi sanoa revalaudoiksi joskin ne samalla toimivat katon kaltevuuskaavaimina ja niiden mukaan olen hirrenpäätkin sahannut melkein niin kuin sanoisinko jopa että just eikä melekkein...

Tännään tuli toinenkin pääty valmiiksi, mutta harjaortta en alkanut ylös loveamaan koska se painaa kuin synti ja on jäinenkin koska oli hirsipinon aluspuuna ja jäinen. Sen kerkiän sittä kehikkoa paikoilleen kootessa tehdä ja jos sattuis olemaan joku kaksikyttyräinen kameli kaverina vaikkapa.

Anonyymi kirjoitti...

Olet sie kova jätkä. Jos ei töitä tarvis tehdä ja aikaa olis, tulisin sinulle oppiin.

Valto-Ensio kirjoitti...

Anonyymi

Sanon tuonkin hieman isosti kun minulla ei ole paljoa millä itsetuntoa kohennella.

Pidän itse kovina jätkinä niitä lukuisia työtovereitana joihinn ehdin tutustua ja muitakin rakennusalan kuluttavissa töissä kahdeksan tuntia päivässä, kymmeniä vuosia työskennelleitä jotka yhä vain jaksavat, vaikka selässä ja kaikissa liikkuvissa osissa eletyt vuodet tuntuvat jatkuvina kipuina ja särkyinä.

Anonyymi kirjoitti...

Tosissani mie olin, anonyymi raukka. Ite en osaa mitään rakentaa, ja kateeksi käy. Perkeleen turhia tietokoneita vain räplään muka töikseni. Kyllä hirsitalon veistäjän pitää olla taidoistaan ja tiedoistaan ylpeä. Kun 3. Maailmansota on käyty, on hirsitaloille kummasti enemmän kysyntää kuin tietokonenörteille.

Valto-Ensio kirjoitti...

Anonyymi

Tietokoneet eivät kai ole TÄSSÄ maailmanajassa turhia kun ne kerta ovat siihen kuin evoluution sanelemana siunautuneet. Mutta kyllä ne siinä maailmassa ovat, jossa kättensä töillä sinun itsesi ja perheesi tulee elättää. Varmaan teet niinkin, mutta palkallisena. Tarkoittamassani kättentyössä kaikki tehdään vain siksi, että on mitä suuhun laittaa ja uunissa lämmökseen polttaa.

Tietokoneilla ja niihin liitetyillä tekniikoilla ei voida pottuja maahan panna eikä siemenviljaa kylvää. Välillisesti tietotekniikka on niihinkin mukaan tullut, mutta kun tekniselle tilpehöörille tulee stoppi syystä tai toisesta, niin silloin tarvitaan sitä "oikeaa" tekemisen taitoa, ja tahtoa: voimaa, sitkeyttä.

Jos maailma voisi jatkaa "ikuisesti" ihmisen osalta tätä rataa, niin mikäs se siinä, mutta rajat ovat olleet jo kauan näkyvissä. Astiasta valunut jo kauan yli, tai pohja paistanut; riippuu, miten asiaa katsoo.