perjantai 26. joulukuuta 2008

Yltiömaahanmuuttokriittiset...

...pääsivät ääneen globaalin maailmantalouden hukkaputkenpään lorahduksessa. Ne väittävät nyt, että kriittisyyttä ei ole ollut olemassakaan ennen kuin he sen hoksasivat. Että nyt vasta on ilmaantunut suorastaan huutava tarve "keskustelulle" tunkiessaan hallanpaneskelemia ajatuksiaan jokaiseen rivinväliinsäkin.

Nämä suo, kuokka ja Jussi -turvelinjalaiset ovat kuin Vihtori Kosolan kapinallet menossa Mäntsälään tietämättä tarkalleen, mikä homman nimi nyt olikaan. Minä olen viisikymmentä vuotta ollut tämän yhteiskunnan jäsenenä enkä ole sitä päivää vielä nähnyt, etteikö joku aina jossakin rölähtele oman paremmuutensa innoittamana rasistisia kannanottojaan vailla syvällisempiä perusteluja.


Kakaruudessani kuulin irvailut evakkojen, mustalaisten ja vammaisten kustannuksella. Sittemmin näin ja koin köyhien, pultsareiden ja muuten vain joukosta erottuvien sättimisen. Myöhempien kokemusteni mukaan eivät edes lahjakkaat kirjailijat tai taiteentekijät ole säästyneet paremmiksi ihmisiksi itsensä korottaneiden luudanvarsien iskuilta tässä kapinan ja pappien jakamassa luokkayhteiskunnassa; kuinka kävi Timo K. Mukan Pellossa? Tai Kalervo Palsan Kittilässä? Heidänkin pahimmat vainoajansa olivat niitä, joiden "ohjekirjassa" seisovat neuvot siitä, kuinka ihmisen lähimmäistään tulee rakastaa kuten itseään.

Eläinten vainoistakin tämä maa on kuulu. Auta armias jos muutama susihukkanen tai karhupoloinen yrittää pitää omalta osaltaan yllä surkeaan kuntoon riistetyn luonnontynkämme biodiversiteettiä! Heti on niiden kintereillä tuhat miestä hurttalaumoineen ja pyssyntorrakoineen. Hylätyillä syrjäkylien kouluilla käy kuhina kun punaniskat pitävät kokoustamisiaan ja vaativat suu vaahdossa EU:lta jos jonkinlaisia direktiivimuutoksia siihen, että he saisivat murhata viimeiset, pedoilta näyttävätkin otukset risukoitaan tallomasta. Ja maakuntalehdet yhtyvät tähän kuoroon levittelemällä verisiä kuvia hirvikoirapoloisista joita susi luontonsa mukaisesti on käynyt hampimaan kaulapannan juureen.

Hah hah ja perkele näitä ihmisten touhuja kaikilla taistelurintamilla!

Nyt sitten joku polkaisi "lapsiensa tulevaisuudesta huolestuneet" perheenisät kokoamaan kuoroa nettiblogeihin möläkehtelemään kun kansalaisiin on väistämätön verenvaihto-operaatio alkamassa kuten evoluutioon kuuluukin.

Ällistyttäväähän se onkin, että uutta siementä saapuu lentorahtina viivasuoraan, ilman muinaisia mutkia esi-isiemme mailta kaukaa Afrikan savanneilta ja Aasian vuorilta tähän tunkkaiseen ilmanalaamme. Siinä moni valju skinipoika katselee peilin edessä näppyläistä pippelinjoluaan ja tuntee katkeraa kaunaa ajatellessaan mustien makkaroiden invaasiota muuallekin kuin Tampereen kauppahallin tiskeille.

Yltiömaahanmuuttokriittisten bropakandavoitoksi kirjautuva kahden somalipakolaisen maastakarkotus tapettavaksi entiseen kotimaahansa saa pyhien jälkeen netissä valtavat tyhjänlouskuttamisen muodot. Hella-ahojen vieraskirjoissa käy säpinä kun "haistavittu-neekeri", "painukotiisi-raiskuri" jne. älynväläykset kilisyttävät kävijämäärälaskurien lukemia.

Joutojoukahaiset kellareissaan runkkailevat näyttöpäätteidensä äärellä näiden tuomioiden innoittamina. Levittelevät hauskoiksi tarkoittamiaan kaskuja toistensa luettavaksi kun hekumoitsevat mielikuvillaan, kuinka raukoille rajoillemme viimeinkin ollaan laittamassa pönkää, salpaa, lukkoa että saisimme degeneroitua rauhassa ja laulella yhä epävireisemmin keväistä virttämme "...jo jo uutui a rrma as ai ii kaa jaa su uu uvii suu uloinen..."

Tässä tulee verrokiksi mieleen Slussenin sissit. Miksi Ruotsi hyysäsi onnettomia suomalaisia kaupunkiensa siltojen alla ja liekkimajoissaan 60-70-luvuilla? Miksi se ei karkoittanut kotimaahansa niitä onnettomia, jotka eivät kestäneet pakkomuuttoa Ruotsin sosiaalidemokratiaan vaan sortuivat viinaan, huumeisiin ja rötöksiin ikävöidessään kotiinsa?

Tai miksi kaupunginjohtaja Pajusen lapsuuden Helsinki ei kyydinnyt asemalle ja junaan niitä kymmeniä tuhansia savolaisia, lappilaisia tai kainuulaisia joilla ei ollut voimia pysyä kaidalla tiellä sen jälkeen, kun heidän oikea kotimaansa, periferiaan jääneet kodit ja metsäyhtiöiden raiskausten uhreiksi jääneet lapsuuden sielunmaisemat rusentuivat silmänkantamattomiksi raiskioiksi?

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

LOL

LOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOL

RUNOILE LISÄÄ, OI SUURI NOKKELIKKO, HALUAN NAURAA ENEMMÄN

Anonyymi kirjoitti...

Miksi ruotsalaisten päätös hyysätä Slussenin sissejä sitoisi meitä vuosikymmeniä myöhemmin? En ymmärrä tätä argumenttia? Jos ruotsalaisilla on tarve hyysätä roskasakkia, miksi meillä pitäisi olla sama tarve?

Karkottamiseen ollaan varmaan siksi tyytyväisiä, että kyse oli parantumattomista taparikollisista, jotka olivat uhka muille ihmisille. Miksi tuollaisesta roskasakista tarvitsisi olla huolissaan?

Anonyymi kirjoitti...

Mikä rasismissa on pahaa?

Itseasiassa valkoiset yhteiskunnat tuhoavat faktisesti itsensä ottamalla runsaamminlisääntyviä ja matalaälyisempiä kehitysmaalaisa tänne.

Miltä tuntuu, jos Suomessa näyttää tältä n. 40v kuluttua teidän monikurjistajien ansiosta?
(tosin itse olet todennäköisesti jo haudassa, jos nyt olet 50, joten asia liene sinua liikuta)
http://www.white-history.com/hwrdet.htm

Kova rasismi voi enää pelastaa Suomen.

Anonyymi kirjoitti...

Mutavyöryn ja sen puolustajien vuoksi Suomi on taas pian suuren saunan takaseinän tarpeessa.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeassa olet blogissasi. Ja juuri ylläolevissa kommenteissa ilmenevää rasistisuutta voisin itse pitää vain valistumattomuutena. Sinä, että ihmiset eivät ole vaivautuneet ottamaan selvää asioista, ja tehneet johtopäätöksensä muualta tulevia kohtaan, vaan sen perusteella mitä ovat tottuneet kuulemaan. Jos nämäkin tyypit tutustuisivat muualta tuleviin kulttuureihin, niin he saattaisivat päästä sokeudestaan ja "tyhmyydestään". Tai ei. Sinänsä todella outoa argumentointia "Itseasiassa valkoiset yhteiskunnat tuhoavat faktisesti itsensä ottamalla runsaamminlisääntyviä ja matalaälyisempiä kehitysmaalaisa tänne." Tieteellisesti todistettuna ihmiset (ihonväristä riippumatta) ovat yhtä älykkäitä jos ovat samoista lähtökohdistä. Vaikeaahan se on tehdä Mensan älykkyystestejä jos ei koskaan ole saanut sitä mahdollisuutta (minkä me suomalaiset ylenkatsomme naurettavasti) että olisi päässyt jonkinlaiseen koulutukseen, saatika osaisi lukea. Suomi oli sitäpaitsi yhtälailla kehitysmaa parisataa vuotta sitten kuin maat nyky-Afrikassa.