...runoilijoiden rivienvälit ovat vain rivienvälejä...
...esseistien nokkeluus ei otsikkoa alemmas vaivaudu...
...romaanihenkilön arkulle on mullat ropisteltu...
...eikä kukaan edes metsänreunasta irvistele.
Aa tuuti lullaa.
perjantai 14. elokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
"...pullotamme, suljemme, nimeämme ja hyllytämme elämän. Kysy mitä vain, mitä on." Nämä Samuli Parosen sanat luin aamuni avaukseksi ja läksin matkaan torstaina, 30.7.09 klo 04.oo."
Tuon pyörämatkan kävin tarkkaan läpi kuvauksesi mukana. Olen seurannut huvikseni amerikkalaisen Jack'n blogia, kun hän jätti työnsä ja matkasi maansa halki mukanaan kamera ym. varusteita. Se matka tuli mieleen tätä lukiessa.
Tämä sinun matkasi tuotti vähintään yhtä suurta mielihyvää ja kummastelun aihetta kuin tuon amerikkalaisen. Uskomatonta, miten mielenkiintoisen matkan voi tehdä Suomessakin, jos liikkuu silmät avoinna ja on hoksottimet tallella.
Kiitos siitä matkasta! Siinä oli osittain tuttujakin paikkoja mukana. Varsinkin matkan alkuvaiheessa. Kainuun porttikin on tuttu. Siitä meidän pitäisi syyskuun puolivälin tietämillä pyyhältää pakettiautolla Kajaaniin. Ja myöhemmin siitä vielä vähän eteenpäinkin, Ristijärvelle. :)
http://kivaniemi07.blogspot.com/2008/05/kuovien-soidinhuudot.html
Avatar, kiitos kommentistasi.
Ehkä tästä Jakc´ista, tai jostain toisesta, oli Hesarissa joskus juttu?
Ylläoleva linkki vie blogissani taaksepäin ja siellä on piiitkä, lyhentelemätön versio edelliskesän pyörämatkastani Pentti Haanpään jäljillä. Lyhennelty löytyy Kaltio-lehdistä 5 ja 6/2008.
En ole jaksanut lisätä jälkeen päin mielenkiintoisimpia kuviani kirjoitukseni yhteyteen. Läppärillä se touhu oli niin hillittömän hidasta silloin siellä matkan varrella, etten yksinkertaisesti jaksanut, enkä aina ehtinytkään, sitä tehdä.
Näillä Kajaanin kulmilla olen yrittänyt opetella asumaan ja elämään nyt jonkun aikaa, mutta kuten useilla paikkakunnilla aiemminkin, en saa itseäni "kotoutumaan". Aihetta tietenkin olisi, kun on tämä niin ihana ja samalla niin raskas perhe-elämäkin...
Kun mainitsit Ristijärven, niin tiedoksi vain, että nykyinen taistelukumppanini arjessa ja näiden vilkkaiden poikiemme äiti on Ristijärveltä lähtöisin...
Tapasin joku vuosi taaksepäin Jyväskylässä erään näyttelyn avajaisten yhteydessä kivan naisen, hänkin kuulosti olevan Ristijärveltä lähtöisin. Istuttiin samassa pöydässä yliopiston ruokasalissa. Ristijärvi tuntuu olevan merkittävä paikka! :)
Avatar, kukin paikkakunta, joskus joku pieni tontti ja siinä tölli on sen asujalle varmasti merkittävä paikka, maailmannapa jota parempaa tai pahempaa, ei ole toista.
Yhteiskuntapoliittisesti pienet paikkakunnat mielletään hankaliksi ja kalliiksi ylläpitää.
Synnyinseutujensa yltiörakastajat ovat perinnöllisyystieteellisesti, geneettisesti, vammauttava juttu. Veren on vaihduttava, sen eskimotkin aikanaan ymmärsivät salliessaan tutkimusmatkailijoiden ja muiden seikkailuhenkisten jättää siementä itämään.
Koko Suomi on maailmankatolta katsottuna syrjäkylä. Se tarvitsee uutta verta. Ja sitä tänne vääjäämättä tulee.
Eli noin karkeasti ottaen, kristallipalloon ja tutkijoiden skenaarioihin liiaksi luottamatta, Ristijärvi ja tuhannet muut pienet paikkakunnat liutuvat vähitellen historian hämärään, mutta luultavasti, kunhan globaalin maailman tihenevä ihmismassa tarvitsee lisää elintilaa, nekin jälleen kansoittuvat.
Oma synnyinpaikkakuntani, Rautavaara, josta muutin pois 1973 ja asuin pienen pätkän myöhemmin uusintana, on samalla viivalla tuhoutuvien kyläyhteisöjen listalla. Ei se minua suuresti sureta, mutta hämmästyttää taantumuksen valtava nopeus, kun ei itse ehdi painua unholaan ennen tekoseutujensa olemassaolon lakkautumista.
Esimerkiksi näitä asioita ehtii hyvin miettimään pyöräillessään vaikkapa "vain" Suomessa.
Lähetä kommentti