tiistai 1. syyskuuta 2009

Vallan vahtikoirien tekohampaat

Kun on lukenut sanomalehtiä koko pienen ikänsä, ja Suomessa ilmestyvistä tärkeimpänä pitämäänsä Hesaria kaikista kauimmin ja tarkimmin, on näistä, vallan vahtikoiriksikin kehutuista foorumeista muodostunut väkisinkin eräänlainen selkänoja yhteiskunnan keinuun jossa kansakuntana sekä yksilöinä keinumme.

Mutta onko keinu vaihtunut hirsipuuksi, jossa runkona on markkinatalouden virtuaalivaippoihin sonnustautunut yhteiskuntajärjestelmä jonka hirttoköytenä toimii lehdistö, joka kiristää ja löysää lenkkiä suuntaan, mihin taustalla häärivä, näkymättömän maksajan pullakka sormi kulloinkin osoittaa? Televisiosta ja radiosta ei voi tässä yhteydessä edes puhua, sillä niiden nykytoiminnan tahtotila on kuin supermarkettien makeishyllyjen täyttäjillä; äkkimakiaa hehtomitalla!

Olin kokonaisen kesän ilman Hesaria. Tämä oli niitä harvinaisia kertoja muutaman kymmenen vuoden mittaisen lukuliittomme aikana johon vihkimykseen aikanaan ajauduin koska koin, etteivät maakuntalehdet kyenneet kertomaan isosti kuin rattijuopoista, salakaadosita ja tuhopoltoista. (Ja siksikin, koska kotipaikkakuntaani en ole vielä löytänyt niin, että siellä ilmestyvä lehti tukisi identtiteettiäni jollakin tapaa.) Eikä paikallislehtien tehtäviin muu kuulukaan, paitsi tietysti kädenvääntö siitä, julkaistaanko kunta/kaupunkijohtajien, hannankullitusten ja -valtuustojen todelliset mielipiteet sellaisinaan vai stilisoidaanko ne maakunnalliseen vereen ja henkeen sopiviksi laimennettuina.

En siis lukenut Hesaria koko kesänä edes huoltoasemien baareissa enkä kirjastoissa. Sinnittelin tyystin selibaatissa maamme kärkilehden suhteen.

Menetinkö, ja mitä? Jäikö yhtään aivo-orgasmia saamatta? Tiedänkö maailman tapahtumista nyt vähemmän kuin jos olisin ollut uskollinen elämänkumppanilleni?


Jälleen, kun aamuyön tunteina postinjakaja lataa laatikkorivejä kotikatumme varrella, hän ahtaa Hesarin myös meidän vihreään lootaamme. Haen sen noin puoli kuuden aikaan ja samalla, kun puurokattila hautuu liedellä, juon kahvia kuin Holgerin Harry, luen lehteä ja kuvittelen olevani takaisin keinussa, jonka tuuditusta turvaa lahjomaton toimittaja-armeija täyteen ladattuine tietolippaineen ja piiskatykin lailla sivaltavine lauseineen.

Huomaan kuitenkin, että rahavalta toimii edelleen kuin se on vuosituhannesta toiseen toiminut lehdistön kokiessa olevansa tässä toiminnassa vain sanansaattajan sivuosassa kauppakadun alapäässä juorurautaa käsi kalmankalpeana puristaen.

Ahneuden samankaltaiseen garderobiin pukeutunut edustajisto jopa ilkiää mitään häpeilemättä, näissä yhteyksissä edes punastelematta, lausua valheita, joiden tietävät aikanaan paljastuvan. Mutta hehän tietävät myös sen, että yhteiskunnallisen valheen ikiliikkujamylly kun joskus ammoin on laitettu pyörimään, tulee aina tuoreempi valhe peittämään edellisten aiheuttamat laittomuudet, suoranaiset rikokset, jotka ovat tuottaneet sadoilletuhansille ääneen ajattelemattomille suunnattomia kärsimyksiä täällä jossakin, rakenteiden ja niiden muutosten nivelissä, tappiliitosten liimattomissa yhtymäkohdissa, torien laidoilla ja perheiden ytimissä.

Päätelmäni on, että suurimmalla osalla lehdistöä ei ole yhtään mitään valtaa muuhun kuin juorujen avulla saavutettuihin punaisiin poskiin jupakoissa, joita syntyy kaikissa yksityiselämissä, mutta kömmähdysten tapahtuessa sammion pinnalla kelluvalle kermalle, ne ohittavat tiedonvälityksessä seikat, jotka olisivat tärkeimpiä kantamalla, jonka pituutta ei määritellä sillä, jonka uutisointi aiheuttaa kvartaalitalouksien tilinpäätöksissä.

Lukekaa hesarinne entistäkin tarkemmin: Vahtikoirien suut ovat jonkun muun maksamin tekohampain varustetut.

2 kommenttia:

Avatar kirjoitti...

Hei, Heikkinen! Tahtoo olla niin, että minulla jää lehdet lukematta. Siihen kuluu liikaa aikaa. En kuitenkaan anna viedä niitä roskiin, ennen kuin olen ainakin otsikot niistä lukenut ja kulttuurisivut tarkkaan. Aina on pino kasvamassa välillä korkeampana, välillä matalampana.

Hyvän jutun olet kirjoittanut! Sujuva kynä sinulla (toteamus).

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Avatar. Kynän "sujuvuudesta" sen verran, että minulle tämänkin tason saavuttaminen on ollut työn, tuskan ja ankaran harjoituksen tulosta.

On pitänyt myös lukea enenmmän kuin olisi joutanut, tai että olisi ylipäätään varaa hankkia lukemista.

Lehdetkin ovat vain yksi "opiskeluni" väline joita joskus olen itsekin avustellut. Raskas ja raaka työkin rakennuksilla piti joskus pitkiä aikoja poissa kynän varresta.

En ole tyytyväinen teksteihini juuri koskaan, mutta sanomisen tarve on suurempi kuin pelko siitä, että aletaan nälviä kykenemättömyyttäni.

Blogikirjoituksianikin korjailen aina jälkeen päin vähintään yhden istunnon verran.

Myönteinen lausuntosi lämmittää kyllä mieltäni, kiitos.